Liperin Hiihtoseura sijoittui toiseksi

Liperin Hiihtoseuran naisjoukkue sijoittui toiseksi maastohiihdon Suomen cupin viestikisassa Vöyrillä. Joukkueessa sivakoivat Petra Torvinen, Jenni Tolonen ja Ilona Saastamoinen. Viestin voitti Siilinjärven Hiihtoseura 6,1 sekunnin erolla liperiläistiimiin.

Ulosajo Kuopiontiellä

Kuopiontiellä Liperissä sattui auto-onnettomuus eilen iltapäivällä. Henkilöautoilija ajoi Kuopiontietä kohti Outokumpua, ajautui hieman tiensivuun, osui lumipenkkaan ja kimposi siitä pientareen puolelle.

Huoltoaseman pihasta toisen auton eteen – Ylämyllyllä rysähti

Ylämyllyllä sattui kahden henkilöauton kolari tänään iltapäivällä. Rytäkkä sai alkunsa, kun huoltoaseman pihalta poistunut autoilija ei huomannut Ylämyllyn tiellä liikkunutta kanssa-autoilijaa. Ylämyllyntietä pitkin autoillut ei ehtinyt pysähtyä, vaan osui pihasta lähteneen auton kylkeen.

Arkistojen aarteet käyvät tunteisiin

Suur-Liperin maineikas menneisyys ja Rääkkylän hovit, leipäpitäjän lukutuvan vaiheet ja kekälekuntalaisen kansanmuusikon elämäntarina – lainkaan tavatonta ei ole, että meitä toimittajia pyydetään tarttumaan juttuaiheisiin, jotka huokuvat historian havinaa.

Seteli vauhdittaa kesätyön hakemista Liperissä

Nuoret etsivät kesätöitä parasta aikaa. Liperin kunta kannustaa paikallisia yrittäjiä, yhdistyksiä ja yksityisiä ihmisiä tarjoamaan kesätöitä liperiläisnuorille. Käytännössä tämä tapahtuu 150 euron arvoisen kesätyösetelin avulla.

Autoja kolhittiin Liperissä

Sinistä henkilöautoa kolhittiin toisella ajoneuvolla Katajakujalla Ylämyllyllä tänään torstaina noin kello 10 aikaan. Hammashoitolan pihalla olleen henkilöauton vasen takaovi vaurioitui alaosastaan.

Kirkkosalmeen hukkunut nostetaan lauantaina

Poikkeuksellisen kehno jäätilanne on harmittanut ihmisiä ja hämännyt metsän eläimiä. Viime viikkoina on Kotiseutu-uutisissakin kerrottu useamman hirven hukkuneen Rääkkylän vesillä.

Kouluun ilmoittaudutaan nyt

Kouluun ilmoittautuminen on parasta aikaa vauhdissa Liperissä. Tuleva ekaluokkalainen tulee ilmoittaa opintielle tammikuun loppuun mennessä. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisestä wilma-järjestelmästä löytyvällä lomakkeella.

Palvelun perään ovat muutkin kuin paikalliset

Rääkkyläläisissä kauppa- ja palveluliikkeissä palvelu on hieman huonompaa kuin Keski-Karjalassa keskimäärin. Tämä käy ilmi Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Ketin teettämästä ja Palvelu Plus Oy:n toteuttamasta arvioinnista. Arviointi tehtiin joulun alla mystery shopping –menetelmällä.

Paleface tähdittää Kihausta

Paleface & Laitakaupungin Orkesteri, Maria Gasolina, Tellu Turkka & Timo Alakotila, Vildá ja Slackbird – muun muassa nämä artistit nähdään ja kuullaan Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalilla Rääkkylässä.

Kalevi Rouvinen ääniharavana

Neljä vuosikymmentä sitten Kotiseutu-uutisten etusivulla kerrottiin liperiläisten äänestysaktiivisuudesta. ”Liperiläiset olivat sunnuntaina ja maanantaina pidetyissä presidentinvalitsijamiesvaaleissa yhtä laiskoja äänestäjiä kuin suomalaiset keskimäärin, sillä hieman yli 30 prosenttia äänioikeutetuista jätti kansalaisvelvollisuutensa täyttämättä.

Talvikalastajan painajainen

Alkutalven kehno jäätilanne ei ole ollut talvikalastajien mieleen. Verkkojen laskusta on saanut monin paikoin vain haaveilla: Matalia rantavesiä peittänyt ohut jää on hyvän aikaa torpannut veneellä liikkumisen, mutta kalastajaa – saati moottorikelkkaa – jääpeite ei ole kunnolla kantanut.

Kirsi Nieminen johtaa nyt Liperin kirjastoa

Leipäpitäjän lukutupa on saanut uuden johtajan. Kirsi Nieminen toimii parhaillaan Liperin kirjaston vs. johtajana, Ari Mäkirannan siirryttyä hoitamaan vs. kirjastopalvelujohtajan tehtäviä Joensuun pääkirjastolle. – Työnkuvani on laajentunut aika tavalla, Nieminen kuvailee muutosta.

Kohvajää kantaa kävelijän

Tutjussa mökkeilevä Raimo Virkkunen toteaa, että Oriveden jää kantaa jo kävelijän.

Käsistä ei nelosolutta viedä

Nelosoluet ja samanvahvuiset lonkerot rantautuivat liperiläisiin ruokakauppoihin vuodenvaihteessa, uuden alkoholilain astuttua voimaan. Joulukuun puolivälissä siunatun lakimuutoksen myötä ruokakaupoissa saa myydä alkoholijuomia, jotka sisältävät miestä väkevämpää enintään 5,5 prosenttia.

Siivousapua ei enää saa

Liperin kunnan työllisyyspalvelut eivät enää tarjoa ikäihmisille suunnattua kotiapua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että siivouspalveluja tarvitsevien on hankittava ikkunanpesijät, lattioiden luuttuajat ja pölyjen pyyhkijät muuta tietä. Luontevinta lienee kääntyä alan yrittäjien puoleen.

27. kerran kiinni kortitta kurvailusta

Ajokortiton joensuulaismies jäi poliisin haaviin Ristinpohjantiellä Liperissä. Poliisi pysäytti autoilijan tämän ajettua partiota vastaan. Mies ei ollut ensi kertaa tekemisissä virkavallan kanssa kortitta kurvailun tähden: kyseessä oli jo 27. kerta vuoden sisällä kun mies jäi rikkeestä kiinni.    

Suorituksia musiikkiopistossa

Seuraavat liperiläiset ja rääkkyläläiset ovat tehneet tasosuorituksen Keski-Karjalan musiikkiopistossa:

Auto katolleen puroon

Vaiviontiellä sattui liikenneonnettomuus loppiaisiltapäivänä. Autojen kohtaamistilanteessa toinen ajoneuvo ajautui raviin, ja päätyi katolleen puroon. Kuljettaja pääsi pelastautumaan autosta itse takaoven kautta. Puron syvyys kyseisellä kohdalla on noin puoli metriä.

Pipoja, keppihevosia ja koiranleluja

Kouluikäisten kädentaitajien tuotteet ovat rantautuneet Lippiin. Parhaillaan puodissa on kaupan Rasmus Karjalaisen taidonnäytteitä.

Kohvajää ei vielä kanna

Tutjussa mökkeilevä Raimo Virkkunen toteaa, ettei Oriveden jäälle ole vielä menemistä. Ely-keskukselle jäänpaksuusmittauksia tekevä mies ei ole kuluvan talven aikana päässyt Saaristonrannan tuntumassa sijaitsevalle havaintopaikalleen.

Heikkokaan lumitilanne ei hiihtointoa latista

Kymmenen vuotta sitten talvi oli harmittavan vähäluminen Liperissä. Vuoden 2008 ensimmäisessä Kotsarissa kerrottiin lumettoman talven tehneen hallaa hiihdolle. ”Liperin maakuntaviestikatsastukset piti sivakoida Kontiolahden jäähileladulla. Itse viestin ajankohta siirtyi kuukaudella”, Kotiseutu-uutisten etusivulla uutisoitiin.

Lady ja puheenjohtaja

Mira Loponen on Viinijärven Urheilijoiden kolmas naispuheenjohtaja.

Auto syttyi palamaan viinijärveläispihassa

Leppilammentien varrella sijaitsevan omakotitalon pihaan parkkeerattu auto syttyi palamaan tänään iltapäivällä. Ajoneuvo roihahti liekkeihin noin tunti ajon jälkeen.

Toiveita alkaneen vuoden varalle

”Vuoden vaihde on sivuutettu ja muutama päivä uutta vuotta eletty. Meillä itse kullakin on menneestä vuodesta sekä myönteisiä että kielteisiä muistoja. Alkaneena vuonna me soisimme tapahtuvan luonnollisesti vain myönteistä kehitystä, mutta millaista, se riippuu suuresti siitä, mitkä asiat ovat elämäntehtävän tai harrastusten puolesta läheisimpiä”, kirjoitettiin Kotiseutu-uutisissa 5. tammikuuta vuonna 1968.

Ilotulitus se nähdä piti

Hienoksi kehuivat Liperin Yrittäjien järjestämää ilotulitusta. Talvisen taivaan valaisseet tulitteet saivat Pärnävaaran urheilukeskuksella osakseen ihastuneita huokaisuja ja käännettiinpä niitä kohti kamera jos toinenkin. Ilonpitoon hupenevaa rahamäärää pohdittiin toki sitäkin, mutta mitäpä vuodenvaihde olisi ilman räiskyviä raketteja?!

Urho Vaakanainen pelaa leijonapaidassa

Liperiläistaustainen Urho Vaakanainen pelaa parhaillaan jääkiekon nuorten MM-kisoissa Buffalossa Yhdysvalloissa. Kisat alkoivat tänään tapaninpäivänä. Leijonalauman ensimmäinen vastus on Kanada; ottelu alkoi Suomen aikaan yhdeltätoista illalla.

Runoja elämän aallokoista

Liperiläissyntyisen Julia Hietakankaan toinen runokirja on ilmestynyt. Memento vivere – muista elää -nimeä kantava teos koostuu noin kahdeksastakymmenestä runosta.

Pyhäpäivät rukkaavat bussiaikatauluja

Joululla on vaikutuksensa Joensuun seudun joukkoliikenteeseen, joka myös Liperiin asti ulottuu. Jouluaattona ei ajeta kello 13 jälkeen lähteviä vuoroja. Aamupäivä liikennöidään sunnuntaiaikataulujen mukaan, sunnuntai kun on.

Liperi on sitkeä kakkonen

Liperi pitää sitkeästi kakkospaikkaa Pohjois-Karjalan työllisyystilastossa – vain Kontiolahdella työttömyysprosentti on pienempi kuin leipäpitäjässä. Marraskuun lopussa Kontiolahdella oli työtä vailla 10,1 prosenttia työvoimasta, Liperissä 10,9.

Tammikuuko tipaton?

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Koululle on kaavoitettava paikka

Ylämyllylle rakennettavan yläkoulun sijaintipaikkaa ei ole vielä päätetty. Liperin kunnan tekninen johtaja Tommi Hirvonen kertoo, ettei Ylämyllyn asemakaavasta löydy riittävän suurta tonttia, jolle koulu olisi mahdollista rakentaa. Uudelle opinahjolle on siis kaavoitettava paikka.

Yläkoulu rakennetaan Ylämyllylle

Liperin kunnanvaltuusto päätti maanantaisessa kokouksessaan rakentaa yläkoulun Ylämyllylle. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen selvin numeroin: valtuutetuista 24 eli noin kaksi kolmasosaa kannatti Heikki Kontkasen (kesk.) tekemää esitystä.

Puhelinliikenteestä ja mystisen mopon tapauksesta

Nelisenkymmentä vuotta sitten Kotiseutu-uutisten etusivulla kerrottiin Rääkkylän puhelinliikenteen muuttuneen dramaattisesti. Joulukuun 20. päivä vuonna 1977 kekälekunnassa otettiin käyttöön automaattiset puhelinkeskukset, ja puhelunvälittäjät lopettivat sen myötä työskentelynsä.

Ulosajo ja peräänajo Kuopiontiellä

Kuopiontiellä Ylämyllyn paikkeilla sattui kaksi liikenneonnettomuutta tänään iltapäivällä. Ensin henkilöautoilija ajoi ulos tieltä. Tämän jälkeen ulosajopaikan ohi ajanut autoilija hidasti vauhtiaan ja joutui peräänajetuksi.

Kauneushoitola Ylämyllylle

Anne Rönkkö on avannut kauneushoitolan Ylämyllylle. Honkalammella asuva kosmetologi on työskennellyt alalla useiden vuosien ajan, pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Kauneus sinussa –nimisen yrityksen hän perusti vajaa pari vuotta sitten, muutettuaan perheensä kanssa takaisin Liperiin.

Kahden auton risteyskolari Honkalammella

Liperin Honkalammella sattui risteyskolari eilen iltapäivällä puoli neljän aikaan. Pakettiauto törmäsi kolmion takaa tulleeseen henkilöautoon Honkatien ja Ratavartijantien risteyksessä. Ajoneuvoihin tuli peltivaurioita, mutta loukkaantumisilta vältyttiin.

Hukkumisesta ja uima-altaasta

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Kotiseutu-uutisia luin. Joulukuun 14. päivä vuonna 2000 ilmestynyt aviisi oli vain 12-sivuinen, eikä artikkeleita ollut likimainkaan niin runsaasti kuin saman päivän Hesarissa. En ainakaan usko.

Kun koira terkkariin tuli

Fysioterapeutti Jenni Ripatin lemmikki on terapiakoira Lilo. Koiraneiti ahkeroi Liperin terveyskeskussairaalassa perjantaisin.

Tyttö mopoautoili humalassa

Liperiläinen 16-vuotias tyttö ajoi mopoautolla Ilomantsintiellä alkoholin vaikutuksen alaisena sunnuntaina aamuyöllä. Puhallustulos oli 1,75 promillea. Tytöllä oli kyydissään neljä matkustajaa. Mopoautossa on sallittu yksi matkustaja, takakontissa oli kolme ylimääräistä matkustajaa. Tyttöä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.