26.2.2018
Autourheilla voi liikuntahallillakin

Pienikokoiset, sähkön voimalla liikkuvat, kauko-ohjattavat autot kiitävät vinhaa vauhtia Jyrin liikuntahallin lattialla. Loikkaavat hyppyreistä ja kurvaavat vauhdilla mutkiin. Radan reunalle pystytetyllä rakennustelineillä seisovat miehet ohjaavat menopelejä, manailevat kaatumisia ja hakevat nopeita ajolinjoja.
26.2.2018
Peräkärri pöllittiin Liperissä
Peräkärri lähti pitkäkyntisten matkaan Liperissä. Osoitteesta Siikakoskentie 4 anastettiin kuomullinen, Respo-merkkinen peräkärri, jonka rekisterinumero on WTX-810. Anastus tapahtui helmikuun 23. ja 26. päivän välisenä aikana. Peräkärrissä oli kyydissä Polaris Sportsman merkkinen telamönkijä, jonka kyljessä on Enerken tarrat.
26.2.2018
Kisaamista ja kädentaitoja

Keppihevosen karva on harmaa, pitkä ja pehmoinen. Hulvattomasti hulmuava otsatukka peittää silmät; niiden väri jää arvoitukseksi. Ei siis ihme, että Aada Rummukainen luonnehtii tekemäänsä islanninhevosta isoksi karvapalloksi, joka nauttii huomiosta ja herkuista.
24.2.2018
Perinnettä puuhaamassa

Jos napakelkan kyytiin mielii, se luonnistuu Liperissä kaikissa kolmessa taajamassa sekä Kuoringalla – kiitos Heikki Kontkasen. Viinijärveläismies sattui nimittäin tuumailemaan, millaista napakelkalla olisi ajella. Talviseen vauhtilajiin sukeltamista haittasi vain se, ettei sopivaa vekotinta sattunut kohdalle.
23.2.2018
22-vuotias liperiläismies autoili huumeissa
Nuori liperiläismies kärähti rattijuopumuksesta perjantaina Ylämyllyllä. Poliisi pysäytti miehen Puolivälintiellä iltapäivällä. 22-vuotias mies puhalsi alkometriin nollatuloksen. Sekavan käytöksen vuoksi miehelle tehtiin huumepikatesti, mikä osoitti tämän käyttäneen amfetaniimia. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kyydissään hänellä oli pysäytyshetkellä kolme henkilöä. Poliisi tutkii tapausta rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksena.
23.2.2018
Se tapaus, kun kolme ihmistä hoideltiin

Päätoimittaja sen ensimmäisenä huomasi: Maikkarin nettisivuilla olleen rikosuutisen. ”Liperin nuori kolmosmurhaaja ehdonalaiseen” kuului otsikko ja sekös sai paikallislehden nokkamiehen mielenkiinnon osakseen. Ei ehkä niinkään surmatyön kuin leipäpitäjän tähden.
22.2.2018
Mitä tiedät Liperistä?

Arvinsalmen aaltojen vaikutusalueella Liperi on tuttuakin tutumpi. Ikänsä pitäjässä asuneet tuntevat paikkakunnan kenties paremmin kuin omat taskunsa, ja vastikään muuttaneillekin lienee jo jonkinmoinen kuntakuva muodostunut. Mutta mitä Liperistä tiedetään muualla?
20.2.2018
Mökkimurto Ristonkankaalla
Ristonkankaantiellä Liperissä sijaitsevaan vapaa-ajan kiinteistöön on murtauduttu ja anastettu omaisuutta keskiviikon ja maanantaina välisenä aikana. Havainnot tapauksesta voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 455 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
20.2.2018
Lankoja ja liikettä

Räsymatot, virkatut pöllöt ja hiihtoladut pitävät huolen siitä, että opettajalla piisaa puuhaa eläkepäivilläkin.
19.2.2018
Humalassa penkkaan Kaarnalammentiellä
Poliisi sai perjantaina vähän ennen iltakahdeksaa tiedon, että Kaarnalammentiellä on auto penkassa. Kuljettajan paikalla olevan henkilön kerrottiin vaikuttavan päihtyneeltä.
17.2.2018
Rakkaudesta lajiin

Jokeri Pokeri Box juhlistaa 40-vuotista taivaltaan 150 keikalla. Taikuutta on pian ilmassa myös Liperissä ja Rääkkylässä.
15.2.2018
Näytelmätoimintaa ja tanhuamista
Toimiiko nuoriso Rääkkylässä, kyseltiin Kotiseutu-uutisten etusivulla viitisenkymmentä vuotta sitten. Perjantaina 23. helmikuuta vuonna 1968 ilmestyneessä artikkelissa pureuduttiin nuorten harrastustoimintaan ja vapaa-ajanviettoon, sillä ”Onhan täälläkin vielä nuorisoa joka ei ole muuttanut kaupunkeihin tai suurempiin asutuskeskuksiin hakemaan työtä ja muuten vilkkaampaa ympäristöä”.
15.2.2018
Viinijärvellä murtauduttiin autokorjaamoon
Kaarikujalla Viinijärven taajamassa sijaitsevaan autokorjaamoon murtauduttiin tiistai-iltapäivän kello 16.45 ja keskiviikkoaamun kello 8.15 välisenä aikana. Korjaamosta anastettiin Black & Decker -merkkinen akkuporakone. Lisäksi toimistohuoneessa olleesta pohjakassasta vietiin pienehkö summa käteistä rahaa.
14.2.2018
Autolla päin katuvalopylvästä – pylväs kaatui
Liperintiellä rysähti tänä aamuna kahdeksan aikaan. Henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan, ajautui vastaantulevien kaistan yli penkkaan ja katkaisi rytäkässä katuvalopylvään.
14.2.2018
Perhekahvilan paluu

Perhekahvila tekee paluun Liperin kirkonkylälle ja Viinijärvelle. Ensi viikon keskiviikkona lapsiperheiden kohtaamispaikka avaa ovensa Viinijärvellä, päivää myöhemmin on kirkonkylän vuoro. Kumpaistakin perhekahvilaa pitää ylämyllyläinen Anni Kärjä, osana opintojaan.
13.2.2018
Merikarhu Mörskyn muistoja
”Bermudalla oli sellainen ilmasto, joka olisi minulle sopinut, mutta Bermuda on sellainen hienojen paikka, herrojen kesähuviloita… En tiedä, olisiko siellä muuten ollut hyvä elää. Suomessa on ollut hyvä olla,” Mauri Mörsky valottaa tuntojaan neljännesvuosisata sitten julkaistussa haastattelussa.
13.2.2018
Oppia ensi hätään

Kukapa meistä ei olisi joskus päässyt ensiaputaitojaan näyttämään?! Yksi on laastaroinut polkupyörällä kaatuneen lapsensa polven, toinen on auttanut talvipakkasilla liukastunutta ikäihmistä ja kolmannen elvytystaitoja on kysytty kolaripaikalla.
12.2.2018
Liperi kannustettiin kolmanneksi

Pohjois-Karjalan maakuntaviesti sivakoitiin sunnuntaina Pärnävaaran laduilla Liperissä. Vaikka kilpailu päättyi ennakoidusti Joensuun voittoon, jännitettävää latujen varsilla piisasi. Eikä vähiten liperiläiskannattajien keskuudessa: kävihän leipäpitäjän ykkösjoukkue mitalitaistelua koko viestin ajan.
8.2.2018
Rekoista vietiin satoja litroja polttoainetta
Kahdesta pysäköitynä olleesta rekasta anastettiin useita satoja litroja diesel -polttoainetta. Anastus tapahtui Mäntyläntiellä Viinijärvellä varhain tänään torstaina, puoli kahden ja aamukuuden välisenä aikana. Pitkäkyntiset koettivat pistäytyä kolmannessakin rekassa, mutta teko jäi yrityksen asteelle, koska polttoainesäiliössä oli ollut anastuksen estävä polttoainekorkki.
7.2.2018
Tihutöitä viinijärveläismökillä
Pitkäkyntiset ovat visiteeranneet Nostamontiellä Viinijärvellä sijaitsevassa mökissä. Kiinteistöön on murtauduttu marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välisenä aikana. Mökistä anastettiin käsityökaluja. Suurimmat vahingot tekijät saivat kuitenkin aikaan jättämällä ikkunat auki, jolloin lämminvesivaraaja ja putket jäätyivät. Sen lisäksi he kantoivat mökistä irtainta omaisuutta maakellariin ja polttivat niitä. Tämän lisäksi pitkäkyntiset purkivat mökin saunanlauteet ja polttivat runkoa.
7.2.2018
Rääkkyläläinen rysäytti keulaan
Rääkkyläläinen 19-vuotias nuori mies joutui auto-onnettomuuteen eilen tiistaina. Hän menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan Ilomantsintiellä Hukanhaudan kohdalla. Auto osui vastakkaisesta suunnasta tulleen auton keulaan; auton naiskuljettaja loukkaantui ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
7.2.2018
Pallojen pauloissa

Olipa kerran ystävän ystävä, joka tuli maininneeksi Susanna Siitoselle, että Kuopiossa toimii ilmapalloihin erikoistunut yritys. Arveli, että saattaisi Susannakin innostua hienojen, heliumilla täytettävien pallojen myymisestä.
6.2.2018
Toiveena turvallisempi koulumatka

Tiistaiaamuna Liperintielle tipahtelee keveitä lumihiutaleita. Pakkasta on yhdeksisen astetta ja viima viuhuu. Työ- ja koulumatkoja taitetaan melko tavanomaisessa talvikelissä. Salokylää lähestyttäessä tien laidassa vilkkuvat keltaiset varoitusvalot. Ne tietävät kertoa, että jossain lähistöllä liikkuu lapsi, jonka pitää koulumatkallaan ylittää Liperintie. Ja sekös koululaisten vanhempia huolettaa.
5.2.2018
Gröhn, Niiranen ja Roivas aloittajina Liperin joukkueissa

Joukkueet Pohjois-Karjalan maakuntaviestiin on nimetty. A-sarjassa hiihtävässä Liperin ykkösjoukkueessa sivakoivat Tuukka Gröhn, Ilona Saastamoinen, Paavo Pakarinen, Siiri Uusitalo, Jouni Ratilainen, Lotta Kurttila ja Markus Kasanen.
5.2.2018
Kun koululaisia kehotettiin ottamaan ja lukemaan

Mediataitoviikkoa vietetään parhaillaan. Teemaviikon tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen.
2.2.2018
Herkkujen makuinen taksvärkkipäivä

Otto Rummukainen kaataa kahvia sinivalkoisiin mukeihin ja kehottaa kohteliaasti rouvia ottamaan, mitä mieli tekee. Suolaista tai makeaa – tarjoilupöydälle on katettu kinkkupiirasta, feta-pinaattipiirakkaa, Marianne-karkkien makuista kakkua, pullaa ja mokkapaloja.
1.2.2018
Kotvanen kahvilana

Sunnuntaina, Runebergin päivän aattona Roukalahden kylätalolle avautuu kansallisrunoilijamme nimeä kantava kahvila. Tarjolla on sokerikuorrutteella ja hillolla höystettyjä nimikkoherkkuja, lähestyvän laskiaisen kunniaksi pyöräytettyjä pullia sekä muita suomalaisten rakastamia herkkuja.
31.1.2018
Kahvilatyö kiinnostaa Heidiä

Liperiläinen Heidi Karhunen rustaa piakkoin kesätyöhakemuksen jos toisenkin. Yhden kortin varaan työllistymistä kun ei passaa laskea, sillä samaa pestiä saattaa tavoitella vaikka kuinka moni.
30.1.2018
Pieni uutinen ei ole vähäpätöinen juttu

Suuren journalistipalkinnon arvoisesti ansioitunut Jani Halme on pienten paikallisuutisten puolustaja, jos kuka. Viestintätoimisto Toinen PHD:n luova johtaja keksi reilu vuosi sitten tilata kaikki Suomen paikallislehdet ja etsiä niistä kiehtovia ja inhimillisesti kohottavia pikku-uutisia, jotka toimivat aggressiivisten shokkiuutisten vastavoimana.
30.1.2018
Liperi taistelee maakuntaviestin voitosta
Liperi lähtee maakuntaviestiin taistelemaan voitosta. Joukkueen kokoonpanoa ei ole vielä julkistettu, mutta naisten osuuksilla nähtäneen Krista Niiranen, Lotta Kurttila ja Ilona Saastamoinen.
30.1.2018
Mahtaako tuo olla totta?

”Koulussa kun ope pyysi avaamaan oven ja avasin sen, mun housut tippu”, kuuluu sanomalehtitunnilla kirjoitettu uutinen. Mattisenlahden koulun 3–6 –luokkalaiset ovat saaneet tehtäväkseen kirjoittaa lyhyitä uutisia kotiin ja kouluun liittyvistä aiheista. Osa oppilaista rustaa valeuutisen, osa tositapahtumiin perustuvan tarinan.
30.1.2018
Valtuusto palkitsi ja hyväksyi säästökuurin

Punaiset ruusut sävyttivät vuoden ensimmäistä kunnanvaltuuston kokousta Liperissä. Maanantai-iltaisessa tilaisuudessa palkittiin useita viime vuoden aikana ansioituneita valtuutettuja ja toimijoita.
30.1.2018
Perheille piisaa pitäjässä palveluja

Kolmen ja puolen vuoden ikään ehtinyt Ilona kapuaa trampoliinille ja alkaa pomppia. Keväällä kaksi vuotta täyttävä pikkusisko Janni seuraa esimerkkiä, mutta huomaa pian olevansa trampalla yksin – isosisko onkin jo ottamassa tuntumaa minimopolla ajamiseen ja pomppupalloihin.
29.1.2018
Neulekahvila kokoontuu nyt Liperissä

Sukkapuikot kilisevät heleästi, kun liperiläisrouvat kutovat sukkia. Yhdellä on hyppysissään kauniin vaaleanvioletti lanka, toinen suosii iloisenkirjavaa ja kolmas pohtii, miten on onnistunut kutomaan hevosen sukanvarteen. Tekeillä on kädentaitojen näytteitä niin omaksi kuin läheistenkin iloksi. Yllätykseksikin.
26.1.2018
Auto ojaan liukkaalta baanalta
Liukas ajokeli teki tepposet autoilijalle Polvijärventiellä Liperissä eilen illalla kymmenen aikoihin. Henkilöautoilija ajautui menopeleineen ojaan ja ajoneuvo päätyi kyljelleen tien penkalle. Pelastuslaitoksen edustajat hinasivat auton takaisin tielle.
25.1.2018
Hiihtotuloksia Rääkkylästä
Sarjahiihdot sivakoitiin Rasivaarassa tammikuun toiseksi viimeisenä perjantaina. Tässä hiihtomittelöiden tulokset:
23.1.2018
Risteyskolari Rääkkylässä
Rääkkylässä sattui risteyskolari tänään iltapäivällä. Oikotietä ajanut kuljettaja ajoi pakettiautolla kolmion takaa Rasitietä oikealta tulleen henkilöauton kylkeen. Henkilöautosta laukesivat turvatyynyt ja sen kylki vaurioitui. Pakettiauton keula vaurioituu myös pahoin.
21.1.2018
”Joku raapaisu jää elämään”

Paula Huttunen on kirjoittanut runoja vuosikymmenten ajan. Vastikään ilmestyi hänen ensimmäinen runokirjansa.
21.1.2018
Ketjukolari Kuopiontiellä
Liperissä sattui lauantaina kolmen auton ketjukolari. Tapahtumasarja sai alkunsa kun rekka ajoi autoletkaa vastaan; tuolloin letkassa ensimmäinen auto hiljensi vauhtia pöllyävän lumen aiheuttaman näköesteen takia. Takana oleva auto ei ehtinyt jarruttaa ja poksautti edellä ajavan perään, ja seuraava auto tulikin jo toisen auton perään.

