Tuli karkasi tuhkakupista

Tuli oli irti Ylämyllyllä sijaitsevassa teollisuusrakennuksessa tänään keskipäivällä. Pelastuslaitos sammutti seinärakenteissa olleen palon ja esti liekkien leviämisen kattorakenteisiin sekä hallin sisällä oleviin tuotantotiloihin.

Patteristontie poikki keskiviikon ja torstain välisen yön

Patteristontie on poikki keskiviikon ja torstain välisen yön. Liikenne katkaistaan Ylämyllyntien puoleisesta päästä kaukolämpötyömaan vuoksi.

Etätöissä vai etäällä töistä?

Heinäkuisena perjantaina olin etätöissä. Pomo sattui juuri tuolloin olemaan kesälomalla, eikä siten ollut ylläpitämässä edes silmämääräistä kellokorttia toimituksessa häärivän henkilöstön pääluvusta. Mikäpä oli kotikonttoriin jäädessä.

Kahtasataa Kuopiontiellä

Pohjoiskarjalaisen, keski-ikäisen miehen kaasujalka oli turhan raskas autoilijan liikkuessa Kuopiontiellä eilisiltana puoli kymmenen aikaan. Poliisi tutkasi miehen nopeudeksi 202 kilometriä tunnissa; alueella on satasen nopeusrajoitus.

Liperi pitää ennätystä

Heinäkuisten helteiden rantauduttua viimein Suomeen on Liperissä jännitetty, kuinka kauan pitäjä pitää nimissään valtakunnan lämpöennätystä. Toistaiseksi maamme lämpöennätys kirjataan lukemin 37,2.

Rovasti Heikki Savola on kuollut

Kotiseutu-uutisten saamien tietojen mukaan rovasti Heikki Savola on kuollut. Tammikuussa 90 vuotta täyttänyt liperiläismies menehtyi viime viikolla.

Viileys verotti hunajasatoa

Hunajasadosta ei ole tulossa viime kesän veroista, sanoo viinijärveläisen Mesimaakarin yrittäjä Raija Korpua. Heinäkuun alun kylmät säät nakersivat ikävästi mehiläisten tuottaman makean herkun määrää.

Ryske kutsuu Kokkoveikkoja

Nelisenkymmentä Liperin Kokkoveikkoihin kuuluvaa partiolaista suuntaa piakkoin Nurmekseen, jossa järjestetään Järvi-Suomen Partiolaisten piirileiri.

Mustikkaa maltilla

Sanovat, ettei mustikkasadolla tänä suvena juhlita. Marjojen painosta notkuvista varvuista voi vain haaveilla, eikä yhden mättään anti riitä mustikkapiirakkatarpeita tyydyttämään.

Työllisyystilanteessa ei hurraamista

Työttömyysprosentti on kivunnut kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa kymmenen pahemmalle puolen. Erityisen haasteellinen tilanne on Joensuussa ja Lieksassa, joissa työtä vailla on yli 15 prosenttia työvoimasta.

Moottoriurheilun ystäviä hemmoteltiin Ylämyllyllä

Moottorit mylvähtelivät ja hiekka pölisi, kun Ylämyllyn moottoriradalla ajettiin rallicrossin FinRX-sarjan osakilpailu viime viikonvaihteessa.

Raju ulosajo Leppälahdessa

Heinävedentiellä Liperin Leppälahdessa sattui henkilöauton ulosajo maanantai-iltana yhdeksän aikoihin. Kuljettajan menetettyä ajoneuvonsa hallinnan auto suistui ajosuunnassaan oikealle pientareelle ja törmäsi Suurjoentien liittymän penkkaan.

Saunalautta ajelehti Pyhäselällä

Pelastuslaitos kutsuttiin hätiin Pyhäselälle saunalautan lähdettyä tuuliajolle maanantain ja tiistain välisenä yönä. Lautta ajelehti Suursaaren edustalla, ollen mahdollisesti myös laivaväylällä.

Traktori savusi Liperin kirkonkylällä

Traktori savusi maanantaina iltapäivällä Liperin kirkonkylällä. Hinauksessa olleen työkoneen jarrut kuumenivat ja sytyttivät palon moottoritilaan.

Aatoksissa oodi lapsuudelle

Tuomas Liuksen suunnitelmissa on kirjoittaa oodi lapsuudelle ja kotikaupungille. Käsämässä asuva kirjailija varttui Joensuussa, joten maakuntakeskuksen elokuvateatterit, kadut ja tapahtumat suvenavauksineen ovat piirtyneet elävästi Liuksen muistoihin.

Huumaantuneena ratissa Ylämyllyllä

Joensuulaisen 28-vuotiaan naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen ajettuaan henkilöautolla päihtyneenä Liperissä Ylämyllyntiellä sunnuntaina kello 12.20 aikaan.

Tuhansia tavoitteena

Polkupyörä on ollut Kari Tahvanaiselle kelpo kulkupeli lapsesta saakka. Enolaiselta maatilalta, jota Tahvanainen lapsuudenkodikseen kutsuu, oli matkaa kirkonkylälle puolenkymmentä kilometriä.

Maidoton, verraton?

Miltä maistuu maidoton jäätelö? Kotiseutu-uutisten toimitus upotti lusikkansa pakastettuun paheeseen ja otti asiasta selvää.

Kulmala ei yltänyt palkintosijoille

Rääkkyläläinen Airi Kulmala ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon Pohjois-Karjalan Uudet Laulut -kilpailussa. Sanoitusmittelö ratkesi eilisiltana Lomakeskus Huhmarissa pidetyssä finaalissa.

Taiteilija kuulostaa liian hienolta

Neljä vuosikymmentä sitten Kotiseutu-uutisissa julkaistiin oravilahtelaisen Milja Musikan haastattelu. Artikkelissa käsiteltiin rääkkyläläisen maalaistalon emännän ja kahden lapsen äidin harrastusta, maalaamista.

Finnairilta ja Tankki täyteen -ohjelmasta

Kahvikuppi on enemmän kuin esine, josta siemaillaan mustanpuhuvaa, aromikasta juomaa. Siroon posliinikuppiin sujahtaa aimo annos nostalgiaa ja muutamia mieleen painuneita tarinoita.

Talkooväkenä

Tiskaushommista, festivaalitunnelmasta ja talkoohengestä. Niistä on Liperin Lavatanssijoiden rokki tehty.

Kun Vääräjärvellä kilpikonnakelluntaa opeteltiin

Kesäisten auringonsäteiden kimmeltäessä veden pinnalla tuntuu ajatus uimisesta yhtä houkuttelevalta kuin virkistävien juomien siemailu laiturin nokassa.

Keski-Karjalaan yksi kaatolupa viimevuotista enemmän

Liperin ja Outokummun muodostamalla lupa-alueella saa tulevalla metsästyskaudella kaataa yhteensä neljä karhua. Keski-Karjalan alueella, johon Rääkkyläkin kuuluu, on lupa kellistää kaikkiaan 21 otsoa.

Airi Kulmala finaaliin

Rääkkyläläinen Airi Kulmala on edennyt finaaliin Pohjois-Karjalan Uudet Laulut -kilpailussa. Kulmalan teksti kantaa nimeä Elämä kantaa.

Ruuhkahuippu heinäkuussa

Arvinsalmen lossi halkoo Orivettä seilatessaan Liperin ja Rääkkylän välillä. Lämpimät kesäpäivät houkuttelevat autoilijoita lautan kannelle venyttelemään istumisen puuduttamia jäseniään ja tarkkailemaan luontoa – vilahtiko tuolla norppa, saattaa joku pohtia silmiään hieraisten.

Lämpö hellii heinäkuussa

Heinäkuu on kesäkuukausista lämpimin. Ilmatieteenlaitoksen tekemien mittausten mukaan Liperin Tuiskavanluodolla on heinäkuussa lämmintä keskimäärin 18,6 astetta. Kesäkuun vastaava lukema on 14,1 astetta, elokuun 16,4.

Ihan kaikki osaa

Liperiläinen Sanni-Maaria Puustinen vakuuttaa, että yhteisötaiteen luominen luonnistuu meiltä kaikilta. Eikä aikaakaan, kun lintu on kuoriutunut!

Retkeilyyn rakastunut

Ylämyllyläinen Jouko Koivu tuntee luonnon ja tykkää liikkua siellä. Pärnävaaran miljöötä hän kehuu maastoltaan vaihtelevaksi ja kotoisan oloiseksi.

Muistoja kampakeraamiselta ajalta

Puoli vuosisataa sitten ilmestyneen paikallislehden kannessa komeilee kuva aarteita etsivästä miestriosta. Opettaja Mauri Marienberg, maanviljelijä Yrjö Lamminsalo ja maisteri T. Björkman tutkivat, josko asbestikeramiikkaa löytyisi enemmänkin – neljäntenä kuvassa nähdään koululainen Mauri Lamminsalo, joka oli moisen löydöksen jo tehnyt.

Pippurisin Pippurinen

Marko Pippurinen on Liperin mies. Kirjailija Tuomas Liuksen luoma hykerryttävä renttu, salapoliisi ja Julia Noussairin paras ystävä.

Lanka palaa -dekkari on ilmestynyt

Tuomas Liuksen tuorein teos, Lanka palaa, on ilmestynyt. Käsämäläiskirjailijan hengentuotteen voi nyt ostaa omakseen kirjakaupasta tai lainata luettavaksi kirjastosta.

Autoilijat maistissa Liperissä

Tänään torstaina poliisin haaviin jäi Liperissä kaksi päihtynyttä autoilijaa.

Porukalla pihacircuitiin

Ylämyllyn seurakuntatalon pihamaalle on aseteltu treenitikkaat, köysiin kiinnitetty kahvakuula ja muoviämpärillinen kiviä. Niiden ja muiden välineiden avulla koetellaan pian koordinaatiota ja ketteryyttä – alkamassa on kesäinen pihacircuit.

Kirppiskausi alkaa Liperin Salokylällä

Liperin Salokylällä suven ensimmäinen kesäkirppis pidetään tulevana lauantaina. Vaatteita, kenkiä, astioita, kirjoja ja muuta tavaraa on kaupan Liperintien varressa sijaitsevalla kylätalolla.

Lossin aikatauluttamisesta ehtii sanoa sanottavansa

Arvinsalmen lossin palvelutasosta ennättää vielä mainiosti antaa lausuntonsa.

Ratissa parin promillen humalassa

Joensuulaista 44-vuotiasta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Tämän seilaavasta ajosta tehtiin kaksi ilmoitusta hätäkeskukseen hieman puoli kuuden jälkeen maanantai-iltana: ensimmäinen ilmoitus tuli Liperistä Heinävedentiellä ja toinen myöhemmin Ylämyllyltä.

Pärnätuvalle etsitään uutta omistajaa

Leinosenlammen rannalla sijaitsevalle Pärnätuvalle etsitään uutta omistajaa. Juhla- ja majoituspaikkana tunnetut tilukset ovat olleet viimeisen vuosikymmenen ylämyllyläisen Mika Nupposen omistuksessa. Tämän menehdyttyä keväällä Pärnätuvan toiminnasta ovat vastanneet Nita ja Eetu Nupponen.

Taideaita johdattaa kesäkahvilaan

Käsityöyhdistys Lippi viettää kesäkuussa 20-vuotissynttäreitään. Juhlan kunniaksi juodaan kakkukahvit ja ihaillaan kaikkea uutta, mitä yhdistyksen aktiiviset jäsenet ovat saaneet aikaan: käsityöpainotteista taideaitaa, kädentaitajien näköiseksi sisutettua alakamaria ja kesäkahvilaa.

Uudet tilat ovat yhtenäisemmät

Liperin mielenterveys- ja päihdepalvelut muuttivat vuodenvaihteessa uusiin toimitiloihin Honkalampi-keskukselle. Vastaanotto- ja ryhmätilat sijaitsevat E-talossa, lähellä Hippalan leikkipaikkaa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.