Niemisen ryhmäperhepäivähoidon lakkauttamista suunnitellaan – päätöksen asiassa tekee hyvinvointilautakunta

Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta käsittelee kokouksessaan ensi viikon torstaina Niemisen ryhmäperhepäivähoidon lakkauttamista. Lautakunnan esitys on, että ryhmäperhepäivähoito lakkautetaan 1. elokuuta 2026 alkaen ja että lapsille tarjotaan varhaiskasvatuspaikka Rääkkylän päiväkodilta.

Poliisi muistuttaa luistattelun vaaroista – vaarallinen ajotapa on uhka kaikille tielläliikkujille

Itä-Suomen poliisi muistuttaa autoilijoita luistattelun vaaroista, ja toteaa puuttuvansa tulevan talven aikana luistattelu-ilmiöön.

Liperiläiset lapset saivat oman kuningattarensa

Liperin kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkola kruunattiin lasten kuningattareksi tänään torstaina, lapsen oikeuksien päivänä. Kruunajaiset pidettiin Puolivälin päiväkodissa Ylämyllyllä, mutta myös muissa kunnan päiväkodeissa tilaisuutta seurattiin striimin välityksellä.

Hakuaika on alkanut: Liperin kunnan yhteistyösopimukset vuodelle 2026 ovat haettavissa 

Liperin kunnan yhteistyösopimukset vuodelle 2026 ovat nyt haettavissa. Yhteistyösopimuksia haetaan sähköisellä lomakkeella Miunpalveluissa – hakemuslomake on auki 10.12.2025 kello 15:een saakka.

Päätös: Rääkkylän kunnanhallitus nimesi ohjausryhmän työelämän kehittämishankkeelle

Rääkkylän kunnanhallitus nimesi viimeisimmässä kokouksessaan ohjausryhmän Rääkkylän kunnan työelämän kehittämishankkeelle.

Poliisi varoittaa: Saamasi viesti tai puhelu voi olla huijaus

Lokakuun aikana poliisin tietoon Itä-Suomessa tuli kaikkiaan 335 petos- tai maksuvälinepetosrikosta. Suurin osa näistä rikoksista on ollut tekomuodoltaan lieviä, mutta joukossa on myös törkeitä rikoksia. Yksittäisten petosten aiheuttamat taloudelliset menetykset lasketaan usein kymmenissä tuhansissa euroissa.

Rääkkylän katkeamaton ketju: Piia Sormunen palasi etelästä vaaroille ja vesien ääreen

Oli hienoinen sattuma, että Piia Sormusesta tuli rääkkyläläinen. – Olimme mieheni kanssa muuttamassa Etelä-Suomesta takaisin Pohjois-Karjalaan ja etsimme perheellemme kotia. Emme halunneet muuttaa Joensuuhun, joten haravoimme Joensuun naapurikuntien asuntotarjontaa, Sormunen muistelee kahdeksan vuoden takaisia tapahtumia.

Rääkkylän kunnanhallitus ehdottaa muutoksia vuoden 2025 talousarvioon

Rääkkylän kunnanhallitus päätti eilisiltaisessa kokouksessaan esittää valtuustolle muutoksia kunnan tämän vuoden talousarvioon.

Muutos: Ylämyllyn apteekissa annetaan nyt rokotteita

Rokotteiden antaminen alkoi Ylämyllyn apteekissa tällä viikolla. Rokotteita antavat tehtävään koulutetut ja rokotteenanto-oikeuden saaneet farmaseutit ja proviisorit eli farmasistit.

Rääkkylän kunnanhallitus esittää valtuustolle tasapainoista talousarviota vuodelle 2026

Rääkkylän kunnanhallitus päätti tämäniltaisessa kokouksessaan esittää valtuustolle vuodelle 2026 tasapainoista talousarviota – tilikauden ylijäämän arvioidaan olevan 29 euroa.

Valtakunnallinen hankerahoitushaku metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseen on avautunut

ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö on avannut uuden hankerahoitushaun ajalle 17.11.2025–16.1.2026. Rahoitushakuun on varattu varoja noin 5 miljoonaa euroa.

Onko biojätteen keräys hoidettu, kuten pitää? Tätä tarkastellaan nyt myös Ylämyllyllä

Joensuun seudun jätehuoltoviranomainen tarkastelee parhaillaan pientaloasukkaiden biojätteen keräystä.

Näkökulma: Mitä Liperi ja Rääkkylä tarjoavat matkailijalle? Enemmän kuin ehkä huomaammekaan

Mikä on Liperin tai Rääkkylän mielenkiintoisin matkailukohde? Kysymys kuulostaa helpolta, mutta vastaus ei ole yksiselitteinen. Matkailijoita on monenlaisia, eikä seudulla ole yhtä isoa vetonaulaa vaan joukko pienempiä kohteita – usein sellaisia, joita emme itse edes miellä matkailukohteiksi.

Liperiläinen Silvennoinen jatkaa KD:n Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana

Liperiläinen Maija Silvennoinen (kd.) jatkaa Kristillisdemokraattien Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Leo Ryynänen Juuasta.

Liperiläinen Laitila valittiin Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtajaksi – hävisi puheenjohtajapaikan täpärästi

Liperin kunnanvaltuutettu Sami Laitila (kesk.) valittiin Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajavaalin voitti täpärästi joensuulainen Anna Vauhkonen. Liperiläinen Laitila sai puheenjohtajaäänestyksessä 20 ääntä, kun Vauhkonen sai 21.

”Älä ole musta mörkö”, muistuttaa poliisi – heijastimien ja valojen käyttö on tärkeää pimeänä vuodenaikana

Pimeään vuodenaikaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on syytä kiinnittää huomiota näkyvyyteen liikenteessä, muistuttavat poliisi ja Liikenneturva.

Kysyimme: Mistä Liperin kunta ostaa käyttämänsä sähkön?

Liperin kunta käyttää vuosittain huomattavan määrän sähköä koulujen, päiväkotien, hallintorakennusten ja katuvalaistuksen ylläpitoon. Mutta mistä kunnan käyttämä sähkö oikeastaan ostetaan? 

Rääkkylässä ikäihmiset ovat huolissaan sote-palveluiden saavutettavuudesta – vanhusneuvostossa keskusteltiin ikärasismista

Ikärasismi nousi puheenaiheeksi Rääkkylän vanhusneuvoston viimeisimmässä kokouksessa. Ikärasismi tarkoittaa syrjintää, ennakkoluuloja tai epäoikeudenmukaista kohtelua, joka perustuu ihmisen ikään. Toisin sanoen jotakuta kohdellaan huonommin tai hänen mahdollisuuksiaan rajoitetaan vain siksi, että hän on joko nuori tai vanha.

Rääkkylän uusi koulu rakennetaan liikuntahallin kupeeseen

Rääkkylään rakennettavan uuden koulun täsmällinen rakennuspaikka on päätetty. Koulu sijoittuu liikuntahallin ja auditorion kupeeseen, nykyisen koulun kylkeen.

Päätös: Liperin terveyskeskuksen edustalla oleva linja-autopysäkki uusitaan

Liperin sosiaali- ja terveyskeskuksen edustalla oleva linja-autopysäkki kunnostetaan nykyistä esteettisemmäksi. Elinympäristölautakunta päätti viimeisimmässä kokouksessaan tiistaina, että se ottaa linja-autopysäkin kunnostuksen vuoden 2026 investointiohjelmaan liikenneturvallisuuden parantamiskohteeksi.

Asumisen tukipiste muuttaa Joensuun Siilaiselle – tukipiste tarjoaa tilapäistä majoitusta myös liperiläisille ja rääkkyläläisille

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten asumisen tukipiste muuttaa Joensuun Siilaiselle, terveysaseman kanssa samaan kiinteistöön, päihdepalvelukeskuksen yhteyteen. Toiminta uusissa tiloissa käynnistyy 25.11.2025.

Kuntajohtajat juhlivat 150-vuotiasta Liperiä

Pohjoiskarjalaiset kuntajohtajat kokoontuivat eilen keskiviikkona juhlistamaan 150-vuotiasta Liperiä Pärnätuvalle. Tilaisuuteen osallistui vieraita lähes kaikista Pohjois-Karjalan kunnista sekä maakuntaliitosta ja Riveriasta – kutsuttuna oli niin virkamiehiä kuin luottamushenkilöitä.

Karelia à la carte kasvaa yli maakuntarajojen – Liperistä ja Rääkkylästä ruokamatkailuverkostoon kuuluu 10 yritystä

Karelia à la carte -verkosto on laajentunut huomattavasti. Verkoston koordinaattori, liperiläinen Johanna Rinnekari kertoo, että tällä hetkellä verkostoon kuuluu 88 yritystä.

Niemisen kappelin korjaustöiden on tarkoitus valmistua joulukuun alussa

Rääkkylässä sijaitsevaa Niemisen kappelia korjataan parhaillaan. Suunnitelmissa on, että korjaustyöt saadaan valmiiksi viikolla 49 eli joulukuun ensimmäisen viikon aikana.

Väylävirasto: Yksityishenkilöt ovat aiempaa tyytyväisempiä maantieverkon kuntoon – ammattiautoilijat ovat eri mieltä

Väyläviraston tekemän kyselytutkimuksen mukaan yksityisten tienkäyttäjien tyytyväisyys Itä-Suomen maantieverkkon kesäaikaiseen kuntoon on kasvanut viime vuosina. Sen sijaan ammattiautoilijoiden kokonaistyytyväisyys on laskenut.

Vuosikymmenten varrelta: ”Tarvittaisiinko täällä meillä kyläavustajaa?”

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.

Hakkuut haittaavat liikkumista luontopolulla

Rääkkylän kirkonkylän luontopolku ei tällä hetkellä ole kaikilta osin käveltävässä kunnossa. Näin siksi, että alueella tehdään metsänhakkuita.

Kolme autoilijaa kolaroi aamulla Ylämyllyllä

Ylämyllyllä sattui liikenneonnettomuus tänä aamuna puoli seitsemän aikaan. Onnettomuus tapahtui Kuopiontien ja Liperintien risteyksessä.

Mikä tuo matkailijan Rääkkylään – tästä keskusteltiin valtuustossa

Pohjoisen Saimaan matkailu nousi keskusteluun Rääkkylässä eilen illalla. Ennen valtuuston kokouksen alkua Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -matkailuhankkeen projektipäällikkö Marja Tiittanen esitteli valtuutetuille hankkeen tavoitteita ja tuloksia.

Päiväkodissa soivat viulut – Keski-Karjalan musiikkiopiston hanke on tuonut soiton opetuksen osaksi liperiläisen päiväkodin arkea

Maanantaisin ja torstaisin Lautasuon päiväkodissa Liperissä soivat viulut. Keski-Karjalan musiikkiopisto järjestää tuolloin päiväkodissa viulunsoiton opetusta kahdelle eri lapsiryhmälle: eskari-ikäisille sekä 4–5-vuotiaille lapsille.

Verot eivät nouse Rääkkylässä – valtuusto päätti pitää tulo- ja kiinteistöveroprosentit ennallaan

Rääkkylän kunnanvaltuusto päätti tämäniltaisessa kokouksessan pitää kunnan veroasteen nykyisellä tasolla. Muutosta ei ole tulossa sen paremmin tulo- kuin kiinteistöveroprosentteihinkaan.

Suometsän hoidon tukea on haettu tänä vuonna vain vähän – tukivaroja on käyttämättä vielä puoli miljoonaa

Suomen metsäkeskuksen mukaan metsätalouden tuille on ollut kovasti kysyntää tänä vuonna. Lokakuun loppuun mennessä puuntuotannon tukia on maksettu metsänomistajille noin 36,4 miljoonaa euroa. Tämän vuoden tukivaroja puuntuotantoon on jäljellä vielä 900 000 euroa, joita ohjataan lähinnä suometsän hoitoon ja yksityisteiden perusparannuksiin. 

Rääkkylän katkeamaton ketju: Timo Makkonen kertoo, että teknologia on muuttanut tilallisen arkea – ”Aamukahvia juodessa tarkistan puhelimelta tai tabletilta, miten yö on navetassa mennyt”

Mihinkä sitä ihminen kotoaan lähtisi, tuumataan tuon tuosta. Rääkkyläläisen Timo Makkosen kohdalla sananparsi pitää paikkansa poikkeuksellisen hyvin: kotonaan Sintsissä mies on viihtynyt lähes koko ikänsä, pikku pojasta lähtien.

Poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä Itä-Suomessa – ”Kaluston huollosta on alettu tinkiä”

Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella järjestettiin lokakuun viimeisellä viikolla raskaan liikenteen tehovalvontajakso. Sen aikana tarkastettiin yhteensä 220 raskasta ajoneuvoa.

Kansalaisten suurpetohavainnot ovat reippaassa kasvussa – mistä se kertoo?

Tänä vuonna suurpetohavaintoja on tallennettu Tassu-järjestelmään jo yli 67 000, kerrotaan Suomen riistakeskuksesta. Kasvua edelliseen vuoteen on lähes 70 prosenttia. Erityisesti karhu- ja susihavainnot ovat miltei kaksinkertaistuneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Toimittajan kolumni: Roosa rannekoru kertoo toivosta – tunteesta, joka kantaa

Tänä vuonna osallistuin Roosa nauha -kampanjaan eri tavalla kuin ennen. En kiinnittänyt vaaleanpunaista nauhaa takin kaulukseen tai käsilaukkuun, vaan pujotin ranteeseeni kampanjan rannekorun. Pienen korun, jolla on suuri merkitys – tänä vuonna se ei ollut vain symboli, vaan ele läheiseni puolesta. Hän on vastikään käynyt läpi syöpähoidot, ja vaikka leikkaus ja sädehoitojakso ovat nyt takana,

Järjestöt voivat pian hakea toiminta-avustusta Siun sotelta – hakuaika alkaa maanantaina

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten toiminta-avustusten hakuaika alkaa maanantaina 10. marraskuuta 2025 ja päättyy 8. joulukuuta 2025. Hyvinvointialueen ensi vuoden järjestöavustusten kokonaissummasta päätetään joulukuussa talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Pankkitalon seinät kuiskivat paikallishistoriaa – katso, miltä näyttävät pankin sauna ja kassaholvit

Liperin kirkonkylällä sijaitseva, Osuuspankin talona tunnettu kiinteistö on myynnissä. Kyseessä ei ole aivan tavanomainen liike- ja asuinkiinteistö, vaan rakennus, johon kietoutuu monia muistoja.

Ensimmäiset saavat kutsun leikkaukseen jo tällä viikolla – Siun sote pääsee purkamaan leikkausjonoja valtion myöntämän lisärahoituksen turvin

Valtion lisärahoituksen turvin tehtävä leikkausjonojen purku käynnistyy Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella – Siun sotessa ensi viikolla. Samaan aikaan Pohjois-Karjalan keskussairaala jatkaa lokakuussa aloitettua jonojenpurkua omana lisätyönään. 

65 vuotta täyttäneet voivat nyt valita lääkärinsä – Liperissä valinnanvapauskokeilu herättää kiinnostusta, kritiikkiä ja kysymyksiä

Syyskuun alussa Suomessa alkoi 65 vuotta täyttäneiden valtakunnallinen valinnanvapauskokeilu. Kokeilun ansiosta 65 vuotta täyttäneet voivat käydä yksityisellä lääkärillä julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun suuruisella omavastuulla – tänä vuonna tuo asiakasmaksu on enintään 28,20 euroa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.