20.12.2025
Joulu ja vuodenvaihde tuovat poikkeuksia bussivuoroihin myös Liperissä

Lähestyvä joulu ja vuodenvaihde vaikuttavat bussiliikenteeseen Joensuun seudulla, johon Liperikin kuuluu. JOJO- ja ELY-vuoroja ajetaan poikkeuksellisten aikataulujen mukaisesti erityisesti arkipyhinä.
20.12.2025
Rääkkylän katkeamaton ketju: Kirvesmiehen arki rakentuu työmaista, perheestä ja kotiseudusta

Kun Tero Tyynelä oli lapsi, hän seurasi mielenkiinnolla, miten kirvesmiehet tekivät hommiaan. Ennen pitkää hän toimi myös lautapoikana, kirvesmiesten apulaisena.
20.12.2025
Kysyimme: Mitä kuuluu joulupöytään?

Ruoka on meille suomalaisille tärkeä osa joulunviettoa. Monissa kodeissa nautitaan yhä perinteisiä jouluruokia, jotka tuovat mukanaan makumuistoja menneisyydestä ja rakentavat siten jatkuvuuden tunnetta. Samanaikaisesti joulupöytään saattaa ilmestyä uusia makuja ja moderneja reseptejä, jotka rikastuttavat perinteitä.
19.12.2025
Jäte- ja lietetaksat vuodelle 2026 on päätetty – jätetaksa nousee, pakkausjätteen tyhjennys halpenee

Puhas Oy:n toimialueella perittävien jäte- ja lietetaksojen suuruus on määritelty. Joensuun alueellinen jätelautakunta teki päätöksen vuonna 2026 perittävistä taksoista kokouksessaan 18. joulukuuta.
19.12.2025
Joulun menoliikenteen odotetaan jakaantuvan usealle päivälle – lue tästä poliisin vinkit sujuvaan tieliikenteeseen

Joulun aikaan tehtävät pitkätkin matkat, erilaiset sääolosuhteet ja kasvavat liikennemäärät voivat aiheuttaa haasteita liikenteessä, joten huolellisuus ja ennakoiva ajotapa ovat avainasemassa. Poliisi muistuttaa autoilijoita liikenneturvallisuudesta sekä varautumisesta joululiikenteen erityispiirteisiin.
19.12.2025
ELY-keskus myönsi rahoitusta pohjoiskarjalaisille yrityksille ja yhteisöille – lue tästä, mitkä liperiläiset ja rääkkyläläiset tahot avustusta saivat

ELY-keskus myönsi vuoden 2025 heinä–marraskuussa Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille yhteensä noin 5,2 miljoonaa euroa erilaista kehittämisrahoitusta.
18.12.2025
15 liperiläistä nuorta sai Lykkyä-stipendin

Liperin Lykkyä ry antoi apurahan kaikkiaan 15 liperiläiselle toisen asteen opiskelijalle. Apurahat jaettiin Ylämyllyn nuorisotalolla keskiviikkona 17. joulukuuta pidetyssä tilaisuudessa.
18.12.2025
Vuoden 2025 kutsunnat ovat päättyneet Pohjois-Karjalassa

Tämänvuotiset kutsunnat päättyivät Pohjois-Karjalassa maanantaina 15. joulukuuta. Kutsuntojen tuloksessa tapahtui pieni muutos: palvelukseen määrättyjen osuus laski 1,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
18.12.2025
Taatelikakku sai uuden muodon ja kuorrutteen – perinteiset joululeivonnaiset elävät ajassa

Joulun makumaailma nojaa vahvasti perinteisiin. Piparit, tortut ja taatelikakku kuuluvat monessa kodissa jouluiseen kahvipöytään vuodesta toiseen – usein leivonnaiset tehdään vieläpä samalla reseptillä kuin vuosikymmeniä sitten.
17.12.2025
Siun sote: Yhteispäivystys on ruuhkautunut – kiireettömissä asioissa tulee ottaa yhteys ensisijaisesti sote-keskuksiin

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten yhteispäivystys on tällä hetkellä ruuhkautunut tavallista suuremman potilasmäärän, jatkohoitopaikkojen haasteiden ja tavanomaista hitaammin toimivan potilastietojärjestelmän takia.
17.12.2025
Joulukuusikauppa käynnistyi – aito kuusi vetää muovisia enemmän

Joulukuusikauppa on alkanut. Liperin eri taajamissa kuusia myydään muun muassa kauppaliikkeiden pihamailla, ja sosiaalisen median välityksellä myös kotipihoilla.
17.12.2025
”Tärkeintä on olla läsnä” – Juha Kosonen jää eläkkeelle

Aikansa kutakin, toteaa opettaja Juha ”Kossu” Kosonen eläköitymisestään. Tulevana perjantaina on hänen viimeinen koulupäivänsä, mutta suurta tunnemyrskyä elämänmuutoksen edellä ei ole havaittavissa.
16.12.2025
Viinijärven koulun peruskivi on muurattu – aikakapseliin tallennettiin muistoja nykyhetkestä

Viinijärven koulun peruskivi muurattiin tänään tiistaina.
16.12.2025
Kotiseutu-uutiset palkitsee: Antti-patsaan saa tänä vuonna liperiläinen Johanna Rinnekari

Kotiseutu-uutisten Antti-patsaan saa tänä vuonna liperiläinen Johanna Rinnekari.
16.12.2025
Kotiseutu-uutiset palkitsee: Kukkakuhhaus on Rääkkylän Vuoden teko

Kotiseutu-uutisten Rääkkylän Vuoden teko -palkinnon saa tänä vuonna Kukkakuhhaus.
16.12.2025
Suunnitelmat taksialan uudistamiseksi saavat liperiläisyrittäjiltä varovaisen kiitoksen

Hallituksen esityksen mukaan takseissa tulisi jatkossa olla taksamittarit sekä värilliset rekisterikilvet. Liperissä yrittäjät näkevät muutoksen tervetulleena ja uskovat sen selkeyttävän markkinoita ilman suuria paikallisia vaikutuksia.
15.12.2025
Liperiläinen Tuomas Lius on ehdolla Karelia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön myöntämän Karelia-kirjallisuuspalkinnon vuoden 2025 finalistit on valittu. Seitsemän hengen raati, puheenjohtajanaan emeritusprofessori Risto Turunen, valitsi kuusi teosta, jotka edustavat karjalaista kirjallisuutta ansiokkaasti ja laaja-alaisesti.
15.12.2025
Sukkakilpailu toi kunniamaininnan – ja rohkeuden ryhtyä yrittäjäksi

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, käsityöt ovat aina olleet osa liperiläisen Maarit Ryynäsen elämää. Neulesuunnittelukilpailuun hän ei kuitenkaan ole aiemmin osallistunut – ei ennen kuin tänä vuonna.
14.12.2025
Arkipyhät tuovat muutoksia jäteastioiden tyhjennyspäiviin Liperissä

Joulun ja uudenvuoden ajan arkipyhät aiheuttavat poikkeuksia normaaliin jätehuollon aikatauluun, Puhas Oy tiedottaa.
14.12.2025
Saimaannorpan tunnistaminen omaksi lajikseen toi tutkijoille palkinnon

Suomen luonnonsuojeluliiton Ympäristöpalkinnon vuonna 2025 saa Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen tutkijaryhmä, jonka tutkimuksen seurauksena saimaannorppa nimettiin omaksi lajikseen.
14.12.2025
Ensimmäisestä vuosikerrasta: Etusivun juttuina laitoksen perustaminen Honkalammelle ja Siiri Rantasen näkemykset hiihtoharjoittelusta

Kotiseutu-uutisten toisessa numerossa, 15. joulukuuta vuonna 1966 ilmestyneessä lehdessä, käsiteltiin varsin monenlaisia, paikallisesti kiinnostavia aiheita.
13.12.2025
Rääkkylän kirjastoon tulee uusia opasteita

Rääkkylän kirjastossa tehdään joitakin parannustoimia ensi vuoden aikana.
13.12.2025
Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan -hanke alkaa maaliskuussa – tavoitteena tarjota työnhakijoille uusia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä ratkaisuja

Pohjois-Karjalan työllisyysalue käynnistää laajan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda toimivat välityömarkkinat ja tarjota uusia työllistymisen mahdollisuuksia tai löytää muita yksilöllisiä ratkaisuja lähes 4000 työnhakijalle.
12.12.2025
“Kirjasto on yhteistä omaisuutta” – Omatoimiasiakkaita muistetaan nyt vastuista

Osa omatoimikirjaston käyttäjistä on unohtanut, millaisia vastuita liittyy omatoimiseen asiointiin. Näin toteaa alueinformaatikko Kirsi Nieminen Liperin kirjastosta.
11.12.2025
Liperiläinen Mika Vanhanen: “Tässä ajassa tarvitsemme uusia tapoja tehdä toivo näkyväksi” – Suomessa syntynyt rituaali haastaa maailman jalkapalloväen ympäristötalkoisiin

Suomesta liikkeelle lähtenyt Fair Play Peace Circle on maailman ensimmäinen rituaali, joka yhdistää jalkapallon, ilmastokasvatuksen ja rauhantyön. Ensi keväänä käynnistyvä kampanja haastaa jopa jalkapallon MM-kisat mukaan yhteisiin ympäristötalkoisiin.
11.12.2025
Mikä aiheutti Rääkkylän eilisen sähkökatkon? – Syytä selvitetään tänään

Rääkkylän ja Honkavaaran välillä kulkevalla 110 kilovoltin suurjännitelinjalla sattunut vika katkaisi sähköt lähes 2000 taloudelta eilen keskiviikkona. Sähköverkon automatiikka havaitsi vian kello 13.19 ja katkaisi varotoimenpiteenä sähkönsyötön koko johtolähdöltä. Sähkökatko kesti parikymmentä minuuttia.
11.12.2025
Siivoojat aloittavat työnsä ennen kuin vilinä julkisissa tiloissa alkaa

Mitä asioita tulee ottaa huomioon, kun siivoaa julkisia tiloja? Sekä Liperissä että Rääkkylässä kunta vastaa monien julkisten tilojen, kuten päiväkotien, koulujen, kunnan virastojen ja kirjastojen, puhtaanapidosta. Siivoustyötä tehdään kummassakin kunnassa arkipäivisin – pitkälti samaan aikaan, kun tiloja käytetään. Miten siivous sovitetaan julkisten tilojen arkeen?
10.12.2025
Rääkkyläläishevonen Aaltonen voitti lähtönsä Linnunlahtiliigassa

Lämmin- ja kylmäverisille hevosille tarkoitetun Linnunlahtiliigan voittajat ratkaistiin Linnunlahden tiistairaveissa 2. joulukuuta.
10.12.2025
Palkkatuen myöntäminen jatkuu Pohjois-Karjalassa – ensi vuonna otetaan käyttöön myös uusia työllistämisen tukimuotoja

Pohjois-Karjalan työllisyysalueella on vuonna 2026 käytettävissään 2,6 miljoonaa euroa palkkatukea työllistämiseen. Lisäksi maakunnassa otetaan tulevana vuonna käyttöön uudenlainen työllistämislisä, johon on budjetoitu lähes 1,5 miljoonaa euroa.
10.12.2025
Rääkkylän katkeamaton ketju: Talven tullen Tero Tolvasen mieli vetää metsään

Juuri nyt on hyvä hetki tehdä metsätöitä. Näin ajattelee oravisalolaisen Sikiönmäen luomutilan isäntä Tero Tolvanen.
9.12.2025
Kotiseutu-uutisten ensimmäisestä vuosikerrasta: “Nyt se tuli”

Kotiseutu-uutisten kautta aikain ensimmäinen numero julkaistiin perjantaina 9. joulukuuta vuonna 1966 – päivälleen 59 vuotta sitten. Näin ollen nyt on alkamassa paikallislehtemme 60. vuosikerta.
9.12.2025
Muutos: Rääkkylän sote-asema on suljettu reilun kahden viikon ajan

Osa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten toimipaikoista on suljettuna vuodenvaihteen lomakauden aikana. Rääkkylän sosiaali- ja terveysasema on yksi näistä.
9.12.2025
Rääkkylän kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2026 talousarvion – ylijäämää arvioidaan kertyvän 121 000 euroa

Rääkkylän kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 8. joulukuuta talousarvion vuodelle 2026 ja taloussuunnitelman vuosille 2027–2028.
8.12.2025
Toimittajan kommentti: Onko kunnanjohtajan virka Rääkkylässä vakaa vai vaihtuva?

Vaihtuuko kunnanjohtaja Rääkkylässä usein? Tämä kysymys nousee väistämättä mieleen, kun pohtii parhaillaan käynnissä olevaa kunnanjohtajan erottamisprosessia.
8.12.2025
“Tee työsi, mutta älä kiinny sen tuloksiin” – Pentti Kuokkanen palkittiin kotiseututyöstään

Liperiläiselle Pentti Kuokkaselle on myönnetty Suomen Kotiseutuliiton hopeinen ansiomerkki tunnustuksena ansioista kotiseututyön hyväksi. Ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on osallistunut kotiseututyöhön ja järjestötoimintaan pitkään ja aktiivisesti – käytännössä vähintään kymmenen vuoden ajan.
7.12.2025
Viinijärven ortodoksinen kirkko täyttää ensi vuonna 120 vuotta – miten tätä juhlitaan?

Viinijärven ortodoksisen kirkon rakentamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 120 vuotta.
7.12.2025
Rääkkylä harkitsee konkurssipesän vuokra-asuntojen ostoa

Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokratalot on kiinnostunut ostamaan Keski-Karjalan Vanhustentaloyhdistys ry:n konkurssipesän Rääkkylässä sijaitsevat asutut asunnot. Asuntoja on kaikkiaan 64 – niistä noin 40 on asuttuja, loput ovat tyhjillään.
6.12.2025
“Ei tarvitse olla yksin” – huoltoasema on paljon enemmän kuin tankkauspaikka

Mitä huoltoasema merkitsee asiakkailleen – ja miksi sen sulkeminen tuntuu niin suurelta asialta? Kysymys on noussut Liperissä ajankohtaiseksi Käsämän Teboilin sulkeutumisen myötä – huoltoaseman on luonnehdittu olleen paljon enemmän kuin auton tankkauspaikka.
6.12.2025
Liikenneonnettomuus Liperintiellä: Auto suistui ojaan ja pyörähti katolleen

Liperintien ja Lihavaisenmutkan risteyksessä sattui liikenneonnettomuus tänään lauantaina aamukuuden aikaan.
6.12.2025
Yllätysesiintyjä jännitti kättelyä enemmän – rääkkyläläiset Emma ja Sara juhlivat itsenäisyyspäivää pääministerin vastaanotolla

Lasten itsenäisyyspäivää vietettiin keskiviikkona 3. joulukuuta Oopperatalossa Helsingissä. Pääministeri Petteri Orpon isännöimään juhlaan oli kutsuttu jokaisesta Suomen kunnasta kaksi vuonna 2015 syntynyttä lasta – Rääkkylästä Emma Muttonen ja Sara Pippuri.

