Liperin virastotalolta kellarikerros evakkoon

Vetää kaikista ikkunoista – ja etenkin alimmassa kerroksessa löyhkää. Virastotalon kellarikerroksessa työskenteleville yritetään löytää muualta työtilat. Liperissä kunnan virastotalolla majaansa pitävät kunnan hallinnon alat saivat loppusyksyllä tehtäväksi selvittää, voitaisiinko niiden toimistot hajasijoittaa jonnekin muualle. Virastotalolla on haju-, lämpö- ja vetoisuusongelmia, jotka ovat aiheuttaneet henkilöstölle terveysoireita. Koska kunnan talous ei mahdollista virastolle isompaa remonttia lähivuosina, päädyttiiin

Liperin historia vihdoin kansiin

Tuska on ohi. Liperin historia on 13 vuoden odottelun jälkeen luettavana. Leivän näköiseen lopputulokseen ollaan tyytyväisiä.

Arvinsalmen lossi ei seiso tyhjän panttina

Arvinsalmen lossi on liikennöinyt Rääkkylän ja Liperin väliä entistä tiuhempaan tahtiin vuodenvaihteesta lähtien. Aikataulusta luopuminen hillinnee ylinopeushaluja

Adressi lukion puolesta liikkeelle Liperissä

Liperin lukion säilyttämisen ja sen kehittämisen puolesta kerätään nyt kuntalaisadressia. Ensimmäiset nimet listaan laitettiin torstai-iltana ja listojen kierrätys käynnistyi saman tien.

Kolme oikaisuvaatimusta lukion lakkautusasiassa

Liperin kunnanhallitus on saanut noin 15 tiiviin A-nelosen verran kotiläksyjä lukiopäätöksestään. Oikaisuvaatimuksen on jättänyt kolme eri henkilöä. Kaikissa vaaditaan päätöksen toimeenpanon kumoamista.

Harinjärven kylän väki mieluilee Polvijärvelle

Harinjärven kylän väki on heittänyt oman lusikkansa vireillä olevaan kuntaliitossoppaan. Sen asukkaat mielivät irrottautumista Liperistä ja muuttoa Polvijärven kuntaan.

Vuoden synkin juhla Liperin lukiolla

Vuodessa ehti tapahtua paljon. Liperin lukioon ei oteta ensi syksynä uusia oppilaita. Jo aloittaneiden lukiolaisten jatko selviää helmikuussa.

Kyytikeskus aloittaa kahden viikon päästä

Tammikuun toinen päivä toimintansa aloittava Kyytikeskus on vielä hieman tuntematon asia kuljetuspalveluja tarvitseville. Keskuksen palveluja tulee käyttämään yli 200 liperiläistä.

Liperin lukioon haluaa vain kaksi oppilasta

Liperin lukion lakkauttaminen näyttäisi tapahtuvan jo ensi vuonna. Sivistyslautakunta käsittelee lakkauttamista yhtenä vaihtoehtona huomisessa kokouksessaan.

Joulupukin toivelistassa lukee kirja

Hänestä piti tulla linja-auton rahastaja, mutta tulikin kirjailija? Ja miksei hänestä tullut rock-laulajaa?