Liperin historia vihdoin kansiin

Liperin historiatoimikunnan asiantuntijajäsen Veijo Saloheimo (vas.) uskoo, että Liperin historia kuluu kansan käsissä. Kirjoittaja Pekka Pakarinen on helpottunut henkilökohtaisen ”Iisakin kirkkonsa” valmistumisesta.

Suur-Liperistä leipäpitäjäksi 1875-1975 -kirjan julkaisua juhlittiin viime torstaina. Sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa. Ainakin Liperin historiatoimikunnan jäsenten sekä kunnan edustajien puheista välittyi tyytyväisyys.
Kirjan sisältö poikkeaa edukseen luettelomaisista pitäjähistorioista. Myös ulkoasu on kaunis.

Lähes 20 vuotta kestänyt projekti on sisältänyt runsaasti töitä, vastoinkäymisiä ja surkuhupaisiakin piirteitä.
Hanke käynnistettiin tammikuussa 1988. Historian piti olla valmis tarkistettavaksi kesällä 1991 ja kansissa viimeistään 1993. Tarkistusvaiheessa urakkaan palkattu nuori historian maisteri Pekka Pakarinen tutki vasta lähdeaineistoa.

– Ensimmäiseen kolmeen vuoteen en ehtinyt kirjoittaa ollenkaan, koska olin hukkua lähdemateriaaliin, nykyisin Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen suunnittelijana ja koulutuspäällikkönä toimiva Pakarinen kertoo.

Vuodet kuluivat eikä valmista tullut. Usko oli koetuksella paitsi kirjoittajalla itsellään, myös Liperin historiatoimikunnalla. Tuloksia odotettiin malttamattomana. Kunnanhallitus joutui myöntämään hankkeelle jatkoaikaa lukuisia kertoja.
Pakarinen kertoo, että 90-luvun lopussa ”pesäero oli enemmän kuin lähellä”.
– Pesää oltiin jo jakamassa yhteisellä päätöksellä.

Historiatoimikunnan asiantuntijajäsen, professori Veijo Saloheimo oli yksi ahkerimmista ”persauksille potkijoista”.
– Veijon kommentit veivät eteenpäin, Pakarinen kiittää.

Myös Juhani Kososen liittyminen historiatoimikuntaan toi laahaavaan hankkeeseen eloa.
– Jussi rupesi kritisoimaan kovaan ääneen ja se herätteli, kirjoittaja myöntää.
Hän ei muistele pahalla hoputtamista ja julkista kritiikkiä.
– Sympatiani ovat olleet koko ajan kirjan valmistumista odottavien puolella.

Iisakin kirkko uudelleen

Muun muassa Viinijärven koululla opettajana työskennellyt Pakarinen kirjoitti leipäpitäjän historiaa iltaisin ja viikonloppuisin.
– Kuusi vuotta sitten näytti siltä, että kirjan valmistuminen on enää vain ajan kysymys. Sitten tietokone poksahti ja hävitti kaikki tekstit. Siihen saakka olin ajatellut, että varmuuskopiointi on lapsellista pelleilyä, Pakarinen sanoo.
Kirjoitustyö piti aloittaa lähes alusta.

Pakarinen katsoo, että turha työ ja vastoinkäymiset olivat lopulta hyvä juttu. Alunperin teosta suunniteltiin ”kahden perheraamatun kokoiseksi järkäleeksi”, mutta lopputulos onkin 400-sivuiseksi toimitettu kirja.
– Näkemys kehittyi. Halusin vähän erilaisen pitäjähistorian ja tavoitteenani oli lukijaystävällisyys. Onneksi historiatoimikunta taipui ajatukseeni, että keskitytään vain tiettyihin asioihin. Raittiuslautakunnan jäseniä vuodesta A vuoteen B ei tarvitse luetella.

– Kun tehdään kirja Liperistä, siinä pitää käsitellä maataloutta ja sen sivuelinkeinoja. Minua henkilökohtaisesti kiinnostivat myös koulutus ja sivistys. Liperihän on ollut kulttuuripitäjäkin, lapsuus- ja nuoruusvuotensa kunnassa asunut Pakarinen sanoo.
Kirjoittaja saa valmiista kirjasta enää vain hyvän mielen.
– Kuntahan maksoi minulle palkkaa jo kolmen vuoden ajan.

Päätös historiatoimikunnalle

Kirjan valmistuminen tiesi Liperin historiatoimikunnan lakkauttamista. Toimikunta piti viimeisen kokouksen heti julkaisujuhlan jälkeen.
– Nyt on hyvä aika pyytää vapautusta toimikunnasta. Viljam Piironen ja minä olemme pitkäaikaisimmat jäsenet, olemme olleet mukana 70-luvun alusta alkaen. En sano ylös tätä työsuhdetta, mutta totean, että homma on tältä osin tehty, professori Veijo Saloheimo sanoi kunnan edustajille.
Saloheimon mukaan pitäjähistorioita on tehty kattavasti Pohjois-Karjalassa. Enää on vain muutama aukko.
– Pekan tuotos on oman näköisensä. Voin sanoa, että sen luettavuus on enemmän kuin nokkapäässä, hän vertaa.

Jaa:

Facebook