Kaikkien aikojen Kihaus tähtäimessä

Kirka oli lupautunut mukaan ennen yllättävää kuolemaansa

Apteekin kotka saa kohta ilmaa alleen

Puinen kotka on vahvasti palaamassa Liperin apteekin tunnukseksi. Pitkälti yli 150-vuotiaan arvoesineen konservointi on taustalevyä vaille valmis.

Paloaukealle jättikoulu

Kasarmi kaksi herää henkiin. Käytävillä tulee marssimaan alakoululaisia. Liperin kunnan suururakka Jyrinkylässä eli lamellikasarmin muuttaminen koulukäyttöön on luonnossuunnitelmien osalta selvä. Sivistyslautakunta tutustui piirustuksiin maanantaisessa kokouksessaan. Varsinaiset rakennussuunnitelmat valmistuvat toukokuussa, kunnanvaltuusto päättää rakentamisesta tuonnempana. Sivistyspuolella odotellaan suorastaan malttamattomina uutta koulua, koska se ratkaisee monta ongelmakohtaa Ylämyllyn alueen ja varsinkin Jyrin sivistämisessä. Nykyinen Ylämyllyn koulun kolmen yksikön

Jatkoaika ei tuonut jatkoaikaa

- Kello on pykälässä, sivistysjohtaja Laila Mäkelä toteaa perjantaina kello kaksitoista. Määräaikaan mennessä Liperin lukioon palautui kahdeksan hakemusta.

”Onhan täällä niitä hurjia tyyppejä”

Mikko Hirvonen ei tiedä Rääkkylää parempaa paikkaa asua, vaikka ei kutsuisikaan kotikuntaansa lintukodoksi. Mikko Hirvonen on juuri tullut ulos kaupasta, josta kirkonkylällä asuva eläkeläinen kävi ostamassa isot säkit linnunruokaa. Hirvonen on yllättynyt kuullessaan, että asukaslukuun suhteutettuna Rääkkylä on pahoinpitelyjen osalta kahdeksanneksi vaarallisin kunta Suomessa. – Tämä on ystävällinen pitäjä, jossa minulla on paljon tuttuja. Olen

Keski-Karjalan kunnat eivät hae yhteisiä rajoja

Rääkkylä osallistui puolitoista kuukautta jatkuneen PARAS-hankkeen tiimoilta järjestettyihin Seutukäräjiin Kiteellä, jossa keskusteltiin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toimeenpanosuunnitelmasta.

Pitäisikö Ierikan kirkkoa muistaa laatalla?

Liperin Haiskussa on luola, joka tunnetaan Ierikan kirkkona. Perimätiedon mukaan siellä on piileskelty sotamiesten ottajia.

Eronen neljänneksi kunnanjohtajaksi

Rääkkylän historian neljänneksi kunnanjohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Yrjö Eronen Helsingistä. Valtuusto oli valinnasta yksimielinen, vaikka kaikki eivät miestä ole vielä nähneetkään.

Valtio ottaa Rääkkylän luokalle

Rääkkylä on yksi niistä heikon talouden kunnista, joiden kanssa valtio aloittaa selvitysmenettelyn tänä keväänä. Tarkoituksena on selvittää, pystyykö kunta tarjoamaan lain edellyttämät palvelut asukkailleen.

Taistelu Kihauksen puolesta jatkuu Helsingissä

Taloudellisista vaikeuksista kärsinyt Rääkkylän Kansanmusiikkiyhdistys jatkaa taisteluaan, jotta Kihaus-festivaali voisi vaalia musiikkiperinteitä ja paikkakunnan mainetta tulevina kesinä.