Paloaukealle jättikoulu

Kasarmi kaksi herää henkiin. Käytävillä tulee marssimaan alakoululaisia.

Liperin kunnan suururakka Jyrinkylässä eli lamellikasarmin muuttaminen koulukäyttöön on luonnossuunnitelmien osalta selvä. Sivistyslautakunta tutustui piirustuksiin maanantaisessa kokouksessaan.

Varsinaiset rakennussuunnitelmat valmistuvat toukokuussa, kunnanvaltuusto päättää rakentamisesta tuonnempana.

Sivistyspuolella odotellaan suorastaan malttamattomina uutta koulua, koska se ratkaisee monta ongelmakohtaa Ylämyllyn alueen ja varsinkin Jyrin sivistämisessä. Nykyinen Ylämyllyn koulun kolmen yksikön systeemi on ongelmallinen opetuksen ja hallinnon kannalta. Myös tilat eivät tahdo riittää hurjaa vauhtia kasvavan taajaman tarpeisiin. Arvioiden mukaan koululaisten määrä saattaa olla lähes 600 ensi syksynä.

Taajamien kehitystä kuvaa se, että Ylämyllyllä aloittaa viisi ensimmäistä luokkaa ensi syksynä. Kirkonkylän ekaluokkalaiset sopivat yhteen luokkahuoneeseen ja Viinijärvellä on tyydyttävä yhdistettyyn ensimmäiseen ja toiseen luokkaan.

– Rakentamisen pitäisi alkaa hyvin napsakasti, että koululaiset pääsisivät uusiin tiloihin jo 1.8.2008, sivistysjohtaja Laila Mäkelä toivoo.

Pienten campus

Tavoitteena on, että lapsi voisi käydä Ylämyllyn koulun Paloaukean yksikön nimeä kantavassa opinahjossa esikoululaisesta yläkouluun siirtymiseen saakka.

Nykyisellään koulunkäynti on hajautettu niin, että Honkalammen yksikössä ovat 1. ja 2. luokat, Lautasuolla 3. ja 6. luokat ja Jyrin koulussa 4. ja 5. luokat. Kahdessa jälkimmäisessä on lisäksi pienluokkia.

– Jyrin lapsia ajatellen uusi iso koulu on paljon parempi kuin pomppiminen kolmen koulun välillä. Samaan rakennukseen tulee myös kouluterveydenhuolto, Mäkelä valottaa.

Jyriin syntyykin oikea pienten campus, jonka muodostavat vierekkäiset Paloaukean päiväkoti, Paloaukean koulu, Jyrin koulu sekä liikuntahalli.

Suunnitelmien mukaan mittavaa remonttia kaipaava Lautasuon koulu otetaan pois käytöstä, mutta Honkalammen koulu jatkaa edelleen pienten kouluna.

Tilaa riittää

Varuskunnan aikoihin Kasarmi 2:na tunnettu lamellikasarmi käsittää hulppeat 4.800 neliötä. 50-luvun alussa valmistunut rakennus on taattua puolustusvoimat-tasoa: tukevatekoinen.

Alakoulukäyttöön se on saneerattava kuitenkin perusteellisesti, muun muassa sisäseiniä on kaadettava väljempien luokkatilojen nimissä.

Rungon osalta peruskorjausprosentti on noin 60 (kokonaan uusi rakennus on 100 prosenttia), mutta tekniikan, kuten sähköjen rakentaminen tulee kalliimmaksi kuin uudisrakennuksessa.

Kunnan investointiohjemassa on varauduttu yli kuusi miljoonaa euron investointiin.

Luonnossuunnitelmat on laatinut Arkkitehtuuritoimisto Heimo Varis Oy. Suunnitteluun osallistui myös opettajia ja päivähoidon edustajia.

– Koulu tulee olemaan ilmeeltään hyvin perinteinen ja sen neliöt on otettu tehokkaasti käyttöön, Mäkelä kertoo.

Vastaa