”Onhan täällä niitä hurjia tyyppejä”

Mikko Hirvonen ei tiedä Rääkkylää parempaa paikkaa asua, vaikka ei kutsuisikaan kotikuntaansa lintukodoksi.

Mikko Hirvonen on juuri tullut ulos kaupasta, josta kirkonkylällä asuva eläkeläinen kävi ostamassa isot säkit linnunruokaa. Hirvonen on yllättynyt kuullessaan, että asukaslukuun suhteutettuna Rääkkylä on pahoinpitelyjen osalta kahdeksanneksi vaarallisin kunta Suomessa.

– Tämä on ystävällinen pitäjä, jossa minulla on paljon tuttuja. Olen asunut pienen ikäni Rääkkylässä. Ja tänne minä haluan jäädä, Mikko toteaa.

– Ei silti, että osaisin Rääkkylää varsinaiseksi lintukodoksi kutsua.

Lasse Korhonen arvioi kunnan pienen asukasluvun hieman vääristävän tilastoja. Esimerkiksi parinsadan asukaan Velkua on pahoinpitelyjen ykköskunta neljällä tapauksellaan. Tilastokeskuksen tuoreet rikostilastot kuitenkin paljastavat viime vuodelta sen, että elo saaristopitäjässä ei ole pelkkää ruususen unta.

– Nämä pahoinpitelyt sattuvat varmaan tietyissä piireissä, Lasse epäilee.

Alkoholi vie miestä

Kiteen poliisin komisario Sulo Honkanen tietää hyvin Rääkkylän tilanteen. Liiallisen alkoholin käytön seuraukset ovat monen pahoinpitelyn taustalla Rääkkylässä.

– Näppituntumana voisin sanoa, että iso osa pahoinpitelyistä tapahtuu ihmisten kodeissa.

Rääkkylässä oli 28 pahoinpitelytapausta viime vuonna. Ongelmia aiheuttavien porukoiden määrä ei ole suuri.

Sen Honkanen myöntää, että muutamatkin ihmiset voivat aiheuttaa paljon harmia ympärilleen.

Varoituksen sana vanhemmille

Yleiseen rähinöintiin kyllästynyt nainen ei halua kertoa kirkonkylän villistä menosta omalla nimellään, sillä hän pelkää leimautuvansa ongelmien levittäjänä.

– Ne ovat tietyt keskustan rivitalot, joiden edessä möykätään aivan holtittomasti. Poliisi näkyy täällä kirkonkylällä ihan hyvin etenkin viikonloppuisin, mutta se ei auta, kun viinan käyttö on lisääntynyt viime vuosina.

– Vanhempien kannattaisi pitää huolta siitä, että heidän lapsensa poistuisivat keskustasta hyvissä ajoin ennen yötä. Kuntaan on tullut epäilyttäviä ihmisiä. Tuntuu kuin Rääkkylä pelkäisi asukasmääränsä putoavan liikaa.

Turvallisuus itsestä kiinni

17-vuotias Manu Ilvonen on viihtynyt hyvin Rääkkylässä, jossa ei törmää hänen mukaansa ongelmiin, jos muistaa olla ajatuksen kanssa liikkeellä.

– Se riippuu itsestä, että onko täällä turvallista. Sitten menee hyvin, kun osaa käyttäytyä eikä sano kenellekään pahaa. Onhan täällä niitä hurjia tyyppejä, Manu myöntää.

Manu pitää hieman yllättävänä Rääkkylän sijoittumista pahoinpitelyjen osalta kurjien kuntien kärkipäähän.

– Lääniä riittää muuallakin kaikenlaisille jutuille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *