Liperin Makasiinilla raikui maakuntapäivän kunniaksi Maakunta laulaa -tapahtuman laulu mitä moninaisemmissa merkeissä. Maakuntaliiton ja Liperin Eläkeliitto ry:n järjestämässä tilaisuudessa nähtiin myös Lilat ry:n tanssiesitys.
Liperin seurakunnan kirkkoneuvosto teki keskiviikkona uusia henkilövalintoja sekä käsitteli irtisanoutumisia sekä uusien työntekijöiden palkkaamisia.
Juuret ovat vahvat, kun ne ylettyvät syvälle. Rääkkylän säteilevä helmi, Värttinä, palasi paikkaan, josta yhtyeen maailmanvalloitus alkoi, Rasihoviin Rasivaaralle.
Kivisalmen lava Rääkkylässä heräsi taas eloon lämpimänä elokuisena lauantaina. Tanssilava pullisteli väenpaljoudesta Kari Kinnusen trion tahdittamana ja lavan tienoo täyttyi Toivo Hirvosen kalasopan maistelijoista. Illan pimetessä luvassa oli vielä Sauli Pietarisen tulishow.
Suomen Autohistoriallisten seuran jäsenet pyörähtivät viime viikon perjantaina Keijo Hirvosen vieraina Ylämyllyn vanhat autot museossa. Vierailussa oli kyse seuran Suviajot II -tapahtumasta.
Liperiläinen Paavo Joensalo näki Tolpojen suvun historiassa draaman merkkejä, joiden pohjalta hän käsikirjoitti, sävelsi ja tuotti kirkko-oopperan.
Eläinlääkäri Ronja Harinen löysi Liperin Roukalahdelta paikan, jossa on koti. Pohjois-Karjalasta maailmalle lähtenyt Harinen opiskeli ammattiinsa Varsovassa Puolassa, työskenteli Keski-Suomessa, mutta koki koko ajan olevansa käymässä.
Liperin elinympäristölautakunta muokkasi kokouksessaan esitystä, joka koskee Makasiini-rakennuksen viereen rakennettavaa palvelurakennusta. Urakkatarjouskierros uusitaan, mutta päätös rakentamisen aloittamisesta tehdään vasta tarjousten saamisen jälkeen.
Ylämyllyn Lehtorannan alue saa lisää tieverkkoa. Liperin kunta avasi vuonna 2018 Annikinkaari-kadun rakentamisella uuden asutusalueen Ylämyllyntien ja Pyhäselän väliin. Annikinkaarelle nousi kuitenkin ensimmäinen talo vasta viime vuonna. Tuolloin alueella aloitettiin myös viheralueiden rakentaminen.
Kesähelteillä on hyvä muistella talvisia harrastuksia. Pentti Mutanen piipahti Kotiseutu-uutisten toimituksessa elokuun puolivälissä. Hän etsi Virva-vaimonsa kanssa 1960-luvun lehdistä juttuja ja valokuvia jääkiekkoseura Liperin Maila -66 toiminnasta.