Korkea-arvoiset vieraat jättivät jälkensä Liperiin – Lue, miten Kanada ja Liperi liittyvät toisiinsa

Vihmovassa syyssäässä Liperin Kuuppelon palstan metsäaukiolla vieraili tänään arvovaltaisia henkilöitä. Tänä vuonna Kanadan itsenäisyyspäivän, jota vietetään 1. heinäkuuta, kunniaksi maan suurlähetystö päätti istuttaa Liperiin seurakunnan tarjoamalle palstalle juhlametsän yhteistyössä Liperin seurakunnan, Luonnonvarakeskuksen ja Metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Liperissä kuului kutsu haltijoiden maille

Liperin partiolaiset, Kokkoveikot, järjestivät yhdessä Liperin varhaiskasvatuksen kanssa luontoliikuntatapahtuman Haltioiden mailla ammattiopisto Luovin maastossa. Hutunlampea kiertävälle polulle oli sijoitettu luontoon ja kansantarustoon liittyviä tehtäviä.

Lotman tilalle harvinainen huomionosoitus yli 30 vuotta sitten

Liperin Roukalahdessa sijaitsevan Lotman tilaan oveen kiinnitettiin reilu 30 vuotta sitten tiukoin perustein annettava Talonpoikaiskulttuurin Edistämissäätiön kunniakilpi.

Kestikievarin uusi kukoistus

Moni ohikulkija on Ylämyllyn keskustassa varmaan seurannut jo vuosikymmeniä Erkki ja Kaija Pesosen omistaman kiinteistön tilannetta. Kyse entisen myllyn ja sahan vieressä sijaitsevasta kestikievarista, joka on rakennettu noin 130 vuotta sitten.

Yhdessäolon juhlaa jo 50 vuotta

Viinijärven Eläkkeensaajat ry. juhli Kuoringan leirikeskuksessa viidenkymmenen vuoden taivaltaan elokuun alkupuolella. Juhla todisti oikeaksi yhdistyksen jäsenten ja juhlapuhujien ajatuksen. Yhdessä kokoontuminen ja yhdessä tekeminen on koko toiminnan perusta.

Liperin kunnan maanostotarjous Pärnävaaran alueesta etenee

Liperin kunnan tekemä maanostotarjous etenee Joensuun kaupunkirakennelautakunnan käsittelyyn ensi viikon tiistain istuntoon.

Eemi Soikkelin katiskalla on käyttöä

Kymmenvuotias Eemi Soikkeli kävi perheensä kanssa noutamassa Kotiseutu-uutisten voittoisan kalakisan palkinnon viime viikolla. Katiskan lahjoitti kauppias Mikko Jaskari Ylämyllyltä. Hän on itse kova kalamies. 

Elokuussa ei helteissä kylvetty

Joensuu-Liperin lentoaseman mittauspisteessä elokuun keskilämpötila 14,6 astetta pysyi lähellä pitkän ajan keskiarvoa, joka on 14,5 astetta. Elokuun lämpimin päivä oli 13. päivä, jolloin lukema kipusi korkeimmillaan 23,1 asteeseen.

Pärnävaaran kaupoista neuvotellaan

Liperin kunta ja Joensuun kaupunki ovat neuvotelleet Pärnävaaran alueen omistajanvaihdoksista. Joensuun kaupunki omistaa Pärnävaaran, mutta Liperi ja Joensuu huolehtivat yhdessä alueesta.

Yllätykselle palkattiin junioripäällikkö ja seuravalmentaja

Ylämyllyn Yllätys etsi kesällä junioripäällikköä, jonka määräaikaiseksi palkkaamiseksi seura sai tukea ministeriöltä. Tehtävään valittiin luokanopettajaksi opiskeleva Ville Homanen. Yllätys päätti saman tien palkata seuravalmentajaksi Risto Karjalaisen, joka on tuttu liikunnanopettajan töistä Liperissä.

Vaaroilla viiletettiin vauhdilla

Pärnävaaran rinteillä Jyrissä sateisen kosteat polutkin pöllysivät keskiviikkoiltana, kun parikymmentä maastopyöräilijää kisasi lajissa IPV-Cupin viimeisessä osakilpailussa. Pärnä Trailin ja Heinälampi Trailin reitit osoittautuivat vaihtelevuudellaan riittävän haasteellisiksi niin lapsille kuin aikuisillekin.

Sänkytehtaan uusi alku – tuotanto säilyy Liperissä

Sänkyjen tuotanto jatkuu Liperissä viime vuosien ongelmista huolimatta. Joensuun Sänkytehdas Oy asetettiin kesäkuussa 2021 konkurssiin. Uuden yrityksen, Elppo Oy:n, alla tuotanto vanhan myllymiljöön alueella on jo käynnissä. Yhtiö on vuokrannut entisestä juustolarakennuksesta tuotantotiloja noin 600 neliömetriä.

Nuokkarilla oleskellaan, kokoustetaan, viihdytään

Ylämyllyn yläkoulun nuorisotila kutsuu mukavuudellaan viihtymään. Parhaimmillaan arkipäivien välitunneilla tai perjantai-iltoina nuoria on koolla useita kymmeniä. – Välitunneilla pikabingo on yksi suosikeista, iloitsee koulunuorisotyöntekijä Miia Nivala.

Työteliästä vastuuta ja vaikuttamista

Ylämyllyllä asuva ja Liperistä kotoisin oleva 46-vuotias Sanna Rissanen palasi parin vuoden tauon jälkeen taas kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Luottamustoimisena Liperin koulun koulunjohtajana toimiva Rissanen jätti puheenjohtajuuden pois aiemmin apulaisrehtorin tehtävien takia. Tehtävänkuva on nyt sellainen ja tarkistettu, että hän voi toimia kunnanhallituksen johdossa.

Kaipuu Karjalaan kuljetti Rääkkylään kappalaiseksi

Kiteen seurakunnan kappalaisena Rääkkylän kappeliseurakunnassa aloitti syyskuun alussa pastori Heli Kinisjärvi. Enontekiöllä seurakuntapastorin virassa toimineella teologilla oli selkeä syy hakeutua Pohjois-Karjalaan.

Liikuntaa ohjaajalle ja koiralle

Joensuun Agilityurheilijoiden Pärnävaaran koiraurheilukeskuksessa jäsenet saivat syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna tuntumaa hallin uuteen pinnoitteeseen. Kivituhka vaihtui keinonurmeen, joka tuntuu mukavammalta koiran tassun alla.

Aloite johti asiointiliikenteen mahdollisuuksien selvittämiseen

Liperissä selvitetään asiointiliikennemalleja ja niiden kustannuksia. Kristillisdemokraatit jättivät aiemmin asiasta aloitteen.

Liperin tiet uusissa käsissä – Lue, mistä kaikesta uusi infrapäällikkö vastaa

Liperiin perustetun uuden infrapäällikön virka oli haettavana kesän aikana. Virkaan valittiin elinympäristölautakunnan toimesta Pekka Tapio. Seitsemän hakijan joukosta valitun Tapion virkasuhde alkoi 11. elokuuta.

ViU:n D-tytöt voittivat aluemestaruuden – Lauantain molemmat ottelut venyivät kotariin

Viinijärven Urheilijoiden D-tytöt voittivat lauantaina Idän aluesarjan finaalin kotiturnauksessaan. 14-vuotiaiden tyttöjen joukkueen tie finaaliin aukesi aamupäivällä voitolla Joensuun Mailasta.

Daaliarunsaus silmänilona

– Äidillä oli daalioita ja niiden alla oltiin piilosilla, naurahtaa Raija Kovero. Nyt hänen omassa puutarhassaan kukkii daaliarunsaus.

Viinijärven pesäpalloilevat naiset palkittiin 30 vuotta sitten

Viime viikonloppuna Viinijärven Urhelijoiden D-tytöt voittivat Itä-Suomen aluesarjan mestaruuden. Palkittuja, ainutlaatuisia onnistumisia oli tullut Liperissä myös vuosikymmeniä sitten. Liperin kunta tarjosi nimittäin pitäjänsä historian ensimmäisille Suomen mestaruussarjan pesäpalloilijoille ruusuja, kahvia ja tuhat markkaa käyttörahaa.

Harrastamisen Suomen mallin kerhoista valtaosa alkaa tällä viikolla Liperissä – Osaan kerhoista mahtuu vielä mukaan

Jättimäinen kerhohanke pyörähtää tällä viikolla käyntiin Liperin kunnan kaikissa kouluissa. Yhteisen Suomen mallin kerhotoiminnan myötä sadat lapset pääsevät kokeilemaan yhden lukuvuoden ajan uutta harrastusta maksutta.

Joensuu Wolves voitti jenkkifutiksen kolmosdivarin finaaliturnauksen Liperin nurmikentällä

Liperin kirkonkylän nurmikentällä miteltiin lauantaina amerikkalaisen jalkapallon miesten III-divisioonan eli niin kutsutun äijäliigan finaaliturnaus.

Painetta pois maa- ja metsätalousyrittäjiltä – selkeä viesti päättäjille

Liperin Salokylän laavulle kokoontui perjantaina MTK-Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Karjalan MHY:n kutsumana maakuntamme kansanedustajia ja alueemme päättäjiä keskustelemaan maa- ja metsätalouden ympäristövaikutuksista. Kansanedustajista paikalle saapuivat Sanna Antikainen (ps.), Seppo Eskelinen (sd.), Hannu Hoskonen (kesk.), Hanna Huttunen (kesk.) sekä eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.).

Hanhivahingoista haettu korvauksia Liperissä yli 110 000 euron arvosta

Kevään 2021 hanhivahingot palasivat maakunnassa normaalitasolle hankalan kevään 2020 jälkeen. Pohjois-Karjalassa ilmoitettiin vahinkoja tapahtuneen tänä vuonna 2350 hehtaarilla, kun vuonna 2020 ala oli 5340 hehtaaria.

Rääkkylän seurakuntatalon purkuluvan oikaisuvaatimuksen jättöaika päättyi

Rääkkylän elinvoimalautakunnan lupajaos myönsi elokuussa purkuluvan tyhjillään olevalle seurakuntatalolle. Päätöstä saattoi vastustaa eiliseen torstaihin saakka.

Rääkkylän seurakuntakeskuksella on armonaikaa 17. syyskuuta saakka

Kiteen seurakunta ottaa vastaan tarjouksia ja ehdotuksia purkuluvan saaneesta Rääkkylän seurakuntakeskuksesta 17. syyskuuta saakka. Rakennuksen kohtaloa käsiteltiin seurakunnan kiinteistökatselmustyöryhmässä.

Keppareista oikeisiin hevosiin – ”On menossa varsinainen keppihevosbuumi”

Rääkkylän Hevosystäväinseuran hevostapahtumassa Rasivaaran entisen koulun nurmikentällä nähtiin elokuisena lauantaina keppareiden lisäksi oikeita hevosia ja poneja. Kilpailujen lisäksi nähtävää ja koettavaa riitti rutkasti kaikenikäisille.

”Onhan tämä hieno kappeli” – Vaiviossa juhlittiin tähtitaivaan alla

Vaivion kurssikeskuksen kappelin rakentamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi 30 vuotta. Keskuksessa tarjottiin juhlavuoden merkeissä syyskuun ensimmäisenä päivänä kakkukahvit ja kappelissa pidettiin kaksi hartaustilaisuutta peräjälkeen.

Kolme konepajaa yhdistyy – Lue, miten iso laajennus Ylämyllylle tulee

Ylämyllyllä toimiva KKR Steel Oy yhdistyy Joensuun CNC-Machining Oy:n ja ViiMet Oy:n kanssa EFM Group Oy:ksi. Uusi yritysrypäs työllistää yhteensä noin 180 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 23 miljoonaa euroa.

Viinijärven Urheilijoiden pesäpallokausia päätökseen

Naisten ja miesten suomensarjat sekä maakuntasarjat päättyivät ViU:n osalta elokuun lopussa.

Liperin lavalla kesä sujui hyvin

Perinteikkäällä lavalla tanssittiin kesäkuusta elokuuhun rajoitukset huomioon ottaen vähintään kerran viikossa.

Ensimmäinen karhu kaatui Liperissä – Rääkkylässä ei uusia kaatoja

Liperin ja Outokummun yhteislupa-alueen ensimmäinen karhu kaatui Leppälahden suunnalla tämän viikon maanantaina puolenpäivän maissa. Yhteislupa-alueella on viisi lupaa, joista kolme on Liperiin ja kaksi Outokumpuun.

Valtuuston puheenjohtaja tietää, että Rääkkylän itsenäisyyden edellytykset ovat nyt puntarissa

PUHEENJOHTAJA Rääkkylän kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi neljän vuoden tauon jälkeen palannut Tapio Hämäläinen toteaa selkeästi, että kriisikuntamenettelyn yhteydessä tavoitteena on kunnan itsenäisyyden säilyttäminen.

Liperiin etsitään valokuitutoimijoita

Heinäkuussa Kaista Karjalaan-hanke kilpailutti tutkimuksen, jolla selvitetään valokuituverkon rakentamisen mahdollisuudet kuuden kunnan alueella. Muun muassa Liperin kannalta selvitetään edellytyksiä valokuituinfran rakentamiselle.

Lähiliikuntapaikaksi passeli – Yläkoulun piha-alue on ollut iloinen yllätys lähialueen asukkaille

Kerromme syksyn aikana, mitä uuden yläkoulun seinien sisällekätkeytyy. Mitä luokissa luetaan, käytävillä kuiskaillaan ja parkour-telineillä puuhataan? Tällä kertaa piipahdamme pihalla ilta-aikaan.

Puolukkaa löytyy nyt Liperistäkin runsaasti

Punaista herkkua on tarjolla monin paikoin.

Mehiläiset valmistautuvat parhaillaan talvilevolle kiireisen kesän jälkeen

Suomen mehiläishoitajan liiton mukaan yhdestä mehiläispesästä saa satokauden aikana hunajaa noin 37 kilogrammaa. Muun muassa säällä ja paikkakunnalla on suuri vaikutus pesän tuottaman hunajan määrään. Suomessa hunajaa kulutetaan vuosittain noin 700 grammaa henkeä kohden.

Paksuniemen kalanjalostustehdas ei ole päässyt alkuun vieläkään – ”Meille on syntynyt tappioita”

Rääkkylän kunnan ja Kontion Kalan sopimus Paksuniemen kalanjalostustehtaan käyttöönotosta ei ole sujunut alkuperäisen ajatuksen mukaan. Rakennustarkastaja Kalevi Harinen toteaa, että alkuvaiheessa puhuttiin jopa kesäkuussa tai keskikesällä käyttöön otettavista tuotantotiloista.

Yksinäisyyttä vähentävä teko -palkinto Paksut pojat

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Yksinäisyyttä vähentävä teko -palkinto meni tänä vuonna Rääkkylän Paksuniemen kesäkeitaan yrittäjille Jouni Honkaselle ja Tomi Helanteelle. He kutsuvat itseään huumorin varjolla myös Paksut pojat.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.