Virkeät vanhukset virkistyy pappilassa

Taipaleen seurakunnan pappilassa oltiin marraskuun ensimmäisenä tiistaina virkeällä tuulella. Silloin kokoontui ensimmäisen kerran uusi kerho, jolle oli annettu ytimekkäästi nimeksi Pappilan virkeät vanhukset.

Tupa täynnä tarinoiden taitajia

Liperi-Seuran järjestämä tarinailta Sata tarinaa Liperistä -teemalla sai marraskuun ensimmäisenä keskiviikkona Viinijärven Vinkkarissa tilan täyteen tarinoiden kertojia. Pentti Kuokkanen Liperi-Seurasta arveli, että paikalla oli hyvinkin nelisenkymmentä henkilöä.

Tiina Åkerfeldt jättää Liperin seurakunnan – Nuorten pappi palaa tutuille metsästysmaille

Liperin seurakunnan kappalainen Tiina Åkerfeldt on valittu Sodankylän seurakunnan kappalaisen virkaan. Sodankylän seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi ylämyllyläispapin kahdesta hakijasta äänin 8-5.

Kun alku muuttuikin lopuksi – Pyhäinpäivänä muistellaan vainajia

Kevättalvella 2020 kaikki oli hyvin Riikka ja Antti Hyvärisen elämässä. Takana oli ihana häämatka Espanjaan, edellisenä kesänä oli vietetty rakkaudentäyteinen hääjuhla ja yhteistä kotia, entistä kyläkoulua, remontoitiin Sulkamassa.

Heinäveden seurakuntalaiset säästävät ensi vuonna 30 euroa kirkollisveroissa

Heinäveden seurakunta liittyy ensi vuonna osaksi Liperin seurakuntaa. Niinpä myös nykyisiä Heinäveden seurakunnan jäseniä koskee ensi vuonna Liperin kirkkovaltuuston veroprosenttipäätös.

Marginaaleista keskelle

PÄÄKIRJOITUS Syksyn aikana Liperissä on voinut kokeilla ja testata vähemmän tunnettuja harrastuksia kuten parkouria, koodausta tai ohjelmointia. Parikymmentä vuotta sitten moisia askareita pidettiin lähinnä pelleilynä, ei urheiluna tai normaalina nuoren aktiviteettina. Kovaa omistautumista ja keskittymistä vaativat lajit vetävät kuitenkin vertoja esimerkiksi jääkiekolle, jalkapallolle tai hiihdolle.

Rääkkylän tilikausi painumassa alijäämäiseksi

Rääkkylän kunnan tilikausi on painumassa tämän vuoden osalta alijäämäiseksi. Suurin muutos koskee verotuloja, joiden odotetaan jäävän syyskuun ennusteen mukaan 243 000 euroa ennakoitua pienemmäksi. Alijäämää on tulossa reilut 203 000 euroa.

Lainakantaa pienennettävä, Siun soteen vaikutetaan

Rääkkylän kunnanhallitus käsitteli ja vastasi tarkastuslautakunnan huomioihin, jotka liittyvät muuan muassa lainakannan voimakkaaseen kasvuun, Siun soten palveluihin, henkilöstön jaksamiseen, rakennuskantaan ja korjauksiin, elinkeinotoiminnnan kehittämiseen ja kuntakuvaan.

Verkkoyhtiön perustaminen raukesi

Rääkkylän kunnanhallitus käsitteli viime vuoden kesäkuussa tehtyä päätöstä Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnan hankkimista kunnan omistukseen ja Rääkkylän operointiyhtiö Rääkkylän Kuitu Oy:n perustamista.

Syksyllä suunnitellaan, keväällä rakennetaan

”Ite pitää tehä”, tätä mieltä oli Kotiseutu-uutisten mukaan Liperin Ristin kylällä asunut Kyösti Nissinen lokakuussa 1978. Liperiläinen tee se itse -mies oli valmistanut 1970-luvulla toistakymmentä kotitekoista konetta maatilansa tarpeisiin.

Liperiläiset laulajat kisalavoilla

Viime viikonloppuna 29.–30. lokakuuta ratkottiin Kultakurkku-karaoke yksilökilpailussa parhaat esiintyjät Jämsässä Himos Areenalla. Liperistä kilpailuun osallistuivat Nina Kari sekä hänen äitinsä Irja Karvinen. Molemmat taituroivat itsensä suoraan toiseen semifinaaliin satojen laulajien joukosta yleisöäänien perusteella.

Venturin kurki nostaa taas päätään

Venturintietä matkaava voi tietyn matkan kuljettuaan löytää tien viereltä luontoon mukautuvia taideteoksia. Tänä syksynä vuosia kasvillisuuden peittämänä olleet kiviveistokset on raivattu ja pelastettu ryteikköjen alta ja nostettu jalustoilleen. Kyseiset teokset ovat edesmenneen kansantaiteilija Simo Kurjen kädenjälkeä. Ja nyt ne löytyvät Kurkipuistosta.

Liperiläiset mukana järvilohitutkimuksessa – Kalat saivat laitteen matkaansa

Paasiveden alueella jatkettiin lokakuun viimeisenä viikonloppuna järviloheen liittyvää tutkimustyötä, jossa Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden apuna on ollut liperiläisiä kalastajia. Heistä yksi on liperiläinen Juha Kosonen. Hän on Liperin Urheilukalastajien puheenjohtaja ja Oriveden kalatalousalueen varapuheenjohtaja.

Juhani Löfgren kannattaa paikallisia ruokapaikkoja – Myllypuodin uusi systeemi saa kiitosta

Liperin lounaspaikoissa on tapahtunut pieniä muutoksia viime aikoina, kun grillikahvio Sisu lopetti toimintansa. Myllyrannassa toimiva Myllypuoti on taas muuttanut toimintatapaansa keittolounaasta tuhdimpaan vaihtoehtoon.

Tuolijumppa synnyttää lämpöä keholle ja mielelle

Tuolijumppa saa ikäihmiset liikkeelle maanantaisin. Ylämyllyn seurakuntatalolle saapui alkutalven toisella kokoontumiskerralla parikymmentä jalkojen ja käsien heiluttajaa.

Mona Asikaiselle palkinto jo kolmannen kerran

Viinijärven Urheilijoissa pelaava Mona Asikainen on nimetty jo kolmatta vuotta peräkkäin ikäluokkansa vuoden tyttöpelaajaksi itäisellä alueella.

Värejä ja keveyttä lautaselle – Terveysikä muodostuu elämäntavoista

Ruokavaliolla ja liikunnalla on suuri merkitys, kun ryhdytään mittaamaan terveysikää. Siikasalmen koululla sunnuntaina järjestetyssä Lifestyle Expo -tapahtumassa elämäntapaansa kävi tutkailemassa nelisenkymmentä osanottajaa.

Suunnistusseura nimesi ikijäsenen ja kiitti vuoden taimelaista

Liperin Taimi Suunnistuksen kauden päättäjäiset vietettiin sunnuntaina. Seuran neljänneksi Ikijäseneksi valittu viinijärveläinen Seppo Lappalainen aloitti oman suunnistusuransa ja kuntosarjoissa kilpailun puoli vuosisataa sitten nuorena poikana Roukalahdella, kun sattui kisojen arvonnassa voittamaan kompassin.

Perhepartiossa seikkailevat myös isovanhemmat

Liperin Kokkoveikkojen perhepartioryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa retkeilemään yhdessä, ja viime sunnuntaina tutkittiin luontoa Sompalammen laavulla Ylämyllyllä.

Metsänhoidossa olennaista oikea-aikaisuus

Suomen metsäkeskuksen kehotusta metsään menosta noudatti lauantaina kolmisensataa Pärnävaaralle kokoontunutta ihmistä. Useassa maakunnassa syksyn aikana järjestettävän Tule metsään! -tapahtuman Pohjois-Karjalan paikka oli Liperissä.

Taitola korkattiin käyttöön – Hirviöt ja kuningattaret viettivät taitoaineisiin keskittyneen koulupäivän

Liperin koulun taitola sai arvoisensa avajaiset, kun lapsukaiset riensivät halloween-asut päällä koeponnistamaan tiloja.

Se on shakki ja matti. Vai onko?

Parkour, pingis, kokkailu ja koodaus, muun muassa näihin lajeihin ja asioihin pääsee tutustumaan Liperissä harrastamisen Suomen mallin kerhoissa. Tänä syksynä käynnistyneitä kerhoja on järjestetty koulupäivien yhteydessä ja niillä pyritään tarjoamaan alakoululaisille mahdollisuus kokeilla erilaisia lajeja matalalla kynnyksellä.

Hikeä, verta ja kyyneleitä Mattisenlahdessa

Mattisenlahti-Puromäki kyläyhdistyksessä ei ole säästelty hikeä, verta ja kyyneleitä haittakasvien torjunnassa. Näin sanoi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Katja Kinnunen otettuaan vastaan Pohjois-Karjalan vuoden maisematekopalkinnon keskiviikkoiltana Puromatin kylätalolla.

Terassilasituksella halutaan lisätä käytettävyyttä

Korona-aika on näkynyt kasvaneena kysyntänä myös Rääkkylän Oravisalossa toimivassa Hirsiveisto Laasosessa. Yrittäjä Jukka Laasonen kertoo, että yrityksessä on tehty töitä oman kapasiteetin mukaan.

Varpasalossa huollettiin kehoa

Varpasalon kylätalossa huollettiin syyslomaviikolla kehoa fascia method -menetelmällä ja tutustuttiin samalla luonnonyrtteihin. Iltapäivän tuokiota olivat vetämässä rääkkyläläinen liikunta- ja terveysyrittäjä Eine Laasonen ja Varpasalossa mökkeilevä villiyrttiohjaaja Sirpa Niiranen.

Puupietari Oy:lle rakentuu 6 miljoonan euron laajennus – Ely-keskus tuki hanketta 2 miljoonalla eurolla

Liperiläinen Puupietari laajentaa toimintaansa merkittävällä investoinnilla. Vaiviossa sijaitsevalle tehdasalueella rakennetaan tuotannon kasvattamiseksi uusi tuotantohalli. Yrityksen tuotteet menevät erityisesti ikkunateollisuuteen.

Monella hoitomaksut laskevat, mutta joillain nousevat reilusti – ”Vanhemmat ovat eriarvoisessa asemassa työnsä perusteella”

Liperin hyvinvointilautakunnan päätös vähentää varhaiskasvatuksen tuntivarausluokkia ensi vuonna on herättänyt harmitusta pienessä joukossa perheitä, joita muutos ei huomioi.

Mopot liikuttavat nuoria ja hermostosoluja

KOLUMNI Aika kultaa muistot, tai ainakin pehmentää niitä. Ennen oli aina kaikki paremmin ja ihmiset käyttäytyivät huomioonottavaisemmin. 

Yrittäjät reippailivat Pärnävaaralla

Pohjois-Karjalan Yrittäjät järjesti jäsenilleen Pärnävaaralla lokakuisena maanantai-iltapäivänä syysreippailun, jonka tukikohtana toimi Pärnävaaran kota. Yrittäjien toimitusjohtaja Merja Blomberg kertoi, että yrittäjäjärjestön jäsenet ovat toivoneet rentoa yhdessäoloa ja ulkoilutapahtumaa.

Tutjussa mökkeilevä Jaakko Vottonen on evakko, aseteknikko ja juuriltaan…

Kun valtakunnan mediassa keskustellaan aseista, saattaa asiaa olla kommentoimassa Tutjussa nuoruutensa asunut ja siellä edelleen mökkeilevä herra nimeltään Jaakko Vottonen.

Liperin yhteisötalon toiminta pääsemässä vauhtiin – Yhdistys saa avustusta investointeihin ja palkkakuluihin

Toukokuun alussa Pienten koulu ry:n toiminnanjohtajana aloittanut Marketta Kuikka kertoo, että yhdistyksen perustamisen aikaan mukaan lähti kymmenkunta yhdistystä ja järjestöä. Nyt mukana on kuusitoista, ja pari uutta on vielä tulossa mukaan. Yhdistysten kokoontumis- ja toimintapaikasta, entisestä koulurakennuksesta Tutjuntien varrella, käytetään tällä hetkellä nimeä Liperin yhteisötalo.

Työpaja Rääkkylässä evästää elämään

Rääkkylän kunnan työpajalle kuuluu hyvää. Työpajan vastaava ohjaaja Miia-Maria Kinnunen iloitsee, että erityisen moni työpajan asiakkaista on päässyt tänä vuonna ottamaan askelia joko opiskelemaan, työkokeiluihin tai töihin.

Pärnävaara ja veikkausrahat olivat pinnalla myös 30 vuotta sitten

Tänä syksynä odotellaan Pärnävaaran kaupan sinetöitymistä ja alueen siirtymistä Liperin kunnan omistukseen. 30 vuotta sitten odoteltiin puolestaan Pärnävaaran urheilukeskuksen valmistumista.

Kirkossa uni maistui – Hyvä nukkumispaikka löytyi saarnastuolin alta

Liperin seurakunnan järjestämä Yö kirkossa -tapahtuma oli viimevuotiseen tapaan menestys. Nyt toista kertaa vietetyssä kirkkoyössä seikkaili 17 alakouluikäistä maanantai-iltapäivästä tiistaiaamuun Liperin pääkirkossa.

Sulkaman Kipinässä monipuolista toimintaa

Vuonna 1933 perustettu Sulkaman Kipinä on yksi Liperin vanhimmista urheiluseuroista. Moni joukkuelajien ystävä tunnistaa Kipinän kaukalopallosta, mutta seura on paljon muutakin. Seurassa on potkittu muun muassa tänä kesänä jalkapalloa entisen Sulkaman koulun kentällä.

Ruskaretkeilijät tutustuivat Kotisalon alueeseen

Liperissä Kuoringantien läheisyydessä sijaitsevasta Kotisalon metsästä on tulossa luonnonsuojelualue. Toistakymmentä hehtaaria käsittävästä alueesta metsää on 10,5 hehtaaria, ja kaunis rämerantainen Hovatta-lampi on 1,3 hehtaarin suuruinen.

Syystulilla loimutettiin pimeyttä vastaan

Lauantaina haettiin valoa pimeyteen Rääkkylän saarilla järjestetyssä Syystulet-tapahtumassa. Saimaan saariston kehittämisyhdistys haastoi rääkkyläläiset yritykset, yhteisöt ja kyläläiset sytyttämään syystulia illan hämärtyessä.

Törkeä veropetos oli tahallinen – Oikeus langetti entiselle toimitusjohtajalle 7 kuukauden vankeustuomion

Ylämyllyllä toimivan Kaptas Oy:n entiselle toimitusjohtajalle langetettiin lokakuussa vankeusrangaistus törkeästä veropetoksesta.

Pekan palvelukodilla vietettiin laulettavaa syysjuhlaa – ”Kyllä tätä on odotettu”

Pekan palvelukodilla Honkalammella vietettiin lokakuun puolivälin paikkeilla hyvinkin laulettavia syysjuhlia. Asukkaita ja päivätoiminnassa mukana olevia sekä omaisia laulatti pitkän tovin Pate Friman.

Oma hyvä ja monta muuta perinneohjetta – Liperi-Seura julkaisi Signe Enwaldin reseptivihkosen

Liperi-Seura on julkaissut lähes 70 vuotta sitten menehtyneen opettaja Signe Enwaldin reseptivihkosta koostetun kirjasen.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.