Kun Jäämeren asukki eksyi Liperiin

Harvinainen lintuvieras vieraili Liperissä 20 vuotta sitten. Kotiseutu-uutiset uutisoi 10. tammikuuta 2002 Liperin ensimmäisestä lunnihavainnosta. Linnun oli havainnut puolivahingossa Matti Peuha Liperin ja Outokummun rajalta. Linnun arveltiin eksyneen Liperiin tuulien mukana.

Veikka Lappalainen otti ensimmäisen koronarokotuksen

Ylämyllyllä asuva 7-vuotias Veikka Lappalainen kävi ottamassa torstaina Liperin neuvolassa ensimmäisen koronarokotuksen. Kyse oli 5-11-vuotiaiden rokotuksista, jotka alkoivat Liperissä tammikuun yhdestoista päivä. Rokotteen antanut terveydenhoitaja Anu Kontkanen kertoi, että rokotuksia jatketaan Liperin ja Ylämyllyn neuvoloissa viikolla kolme. Vapaita aikoja on vielä jäljellä.

Matti Sallisen kauppa-auto pyörähti tutuilla paikoilla

Matti Sallisen kauppa-auto pyörähti tammikuun toisella viikolla useammassakin tutussa paikassa Liperissä ja päivän päätteeksi Joensuun torilla. Sallinen veresti muistojaan samaan aikaan, kun hiljalleen katoavasta kauppa-autokulttuurista tehtiin juttua aikakausilehteen.

Sydänkävelyt starttasivat Liperissä

Liperin Sydänyhdistyksen Sydänkävelyt alkoivat tämän talven osalta tällä viikolla. Kovimmat pakkaskelit väistyivät sopivasti ja kävelyyn osallistui kahdeksan ulkoilijaa.

Rääkkylän säästölista meni valtuustossa läpi äänestysten kautta

Rääkkylän kunnanvaltuusto aloitti kuluvan vuoden lyhyesti, mutta ytimekkäästi. Kunnanvaltuuston vuoden ensimmäisen kokouksen asialistalla oli vain Rääkkylän kunnan esitys valtiovarainministeriön asettamalle arviointiryhmälle. Käsittelyssä oli talouden suunnittelukehikot sekä säästölista vuosille 2022–2025.

Liperiläisille nihkeät hiihdon SM-kisat

Talven ensimmäisistä hiihdon SM-mitaleista kamppailtiin Imatralla viime viikolla. Kisaohjelmassa oli normaalimatkojen lisäksi sprintit ja pariviestit.

Ylämyllyn valokuituverkko tehdään loppuun

Kaisanetin Ylämyllyn ja Honkalammen alueelle vuonna 2020 aloittama valokuituverkko rakennetaan tänä keväänä valmiiksi. Yrityksen yhteyshenkilö, Liperin ja Rääkkylän alueella Matti Kontiainen, kertoo, että puolenkymmentä liittymä jäi aikaisen talven tulon takia toteuttamatta. Ne rakennetaan heti keväällä, kun säät sallivat.

Talvesta voi nauttia mökkimaisemissa

Monen suomalaisen loma-asuntoyrittäjän kalenteri on viimeisen kahden vuoden aikana muuttunut, kun ulkomaiset asiakkaat ovat vaihtuneet pääosin kotimaan matkailijoihin. Koronaviruspandemia on kirkastanut tarjontaa omassa maassa.

Liperin seurakunnan työntekijät ovat pääosin tutuilla työpaikoillaan seurakunnan laajentumisen jälkeenkin

Liperin ja Heinäveden yhdistyneen seurakunnan työntekijät jatkavat pääosin nykyisillä työpisteillään molemmilla paikkakunnilla. Työntekijät vierailevat tarpeen mukaan myös naapurikunnan puolella.

Äiti ja tyttäret tapaavat ja neulovat – Näin syntyi juurista kertovat huivimalli

Liperin kirkonkylällä asuvalle Pirjo Kettuselle ja hänen puolisolleen Pentti Louhelaiselle vuodenvaihde on perinteisesti tiivistä yhteisoloa perheen kanssa. Jouluaattoaamuna Kettusen aikuiset tyttäret perheineen tulevat joulupuurolle pariskunnan kotiin ja muutenkin juhla-aikaa vietetään yhdessä.

Pelastuslaitosta tarvittiin Liperissä eniten tarkistuksiin ja liikenneonnettomuuksiin, Rääkkylässä ensivastetehtäviin

Pelastuslaitoksen hälytysmäärät ovat vähentyneet Liperissä muutamien vuosien ajan. Vuonna 2021 pelastajia tarvittiin leipäpitäjässä 232 kertaa.

Jani Sippola kannustaa nuoria yleisurheilun pariin

Liperin Taimen yleisurheilujaoston uusi puheenjohtaja Jani Sippola kannustaa nuoria mukaan yleisurheilun pariin. Hän toteaa, että korona-aika on verottanut tuntuvasti lasten ja nuorten määrää lajin parissa.

Metka Paapolassa on tupa täynnä

Viime vuonna Liperin vuoden nuori yrittäjä -teon sai Viinijärvellä toimiva Metka Paapola ja sen yrittäjät Aino Palovesi sekä Likka Kurikka. Ikäihmisille suunnattu perhekoti on toiminut nyt vajaa kaksi vuotta.

Liperiläisellä alppihiihtäjällä tavoitteena suomenmestaruus

Ylämyllyläiselle 11-vuotiaalle Ella Hiltuselle lumi, tiukat käännökset ja kova vauhti ovat tuttuja elementtejä. Nuori talviurheilija on harjoitellut alppilajeja 7-vuotiaasta lähtien.

Taipaleenjokeen laskettiin näppärät uimaportaat

Viinijärven kyläyhdistyksen talkoilema venelaituri Taipaleenjoessa sai lisää sopivaa varustusta juuri ennen vuoden vaihtumista. Heikki Kontkanen kävi asentamassa uimaportaat toissa kesänä valmistuneen laiturin kupeeseen.

Lupauksia täynnä oleva vuosi

PÄÄKIRJOITUS Uusi vuosi on saatu käyntiin taas täynnä lupauksia ja toivoa paremmasta. Näitä lupauksia annetaan yleensä henkilökohtaisesti, mutta saa niitä antaa suuremmallakin porukalla tai vaikkapa jonkun työpaikan tai yhteisön puolesta.

Valaistuista laduista iloa koko kylälle vuonna 1992

Liperissä iloittiin uusista valaistuista laduista 30 vuotta sitten. Kotiseutu-uutiset uutisoi 7. tammikuuta vuonna 1992 kuinka Kaatamon uusi valaistu latu oli saanut varauksettoman suosion heti alkuunsa.

Tuleva henkilöstöpäällikkö nauttii Liperin poluista

Ylämyllyläinen terveystieteiden maisteri Mira Tiainen valittiin Liperin kunnan henkilöstö- ja työsuojelupäälliköksi joulukuussa. Tiainen aloittaa virassaan varsinaisesti 31. tammikuuta, mutta on jo käynyt perehtymässä tulevaan työnsarkaansa.

Kastepuussa liihottelevat vauvojen enkelit

Syyskuussa syntynyt Melina Karvinen katselee tarkkaavaisena äitinsä Tyyne Puhakan sylissä Ylämyllyn seurakuntatalon eteisessä roikkuvaa kastepuuta. Kaunis helmienkeli nimilappuineen roikkuu yhdestä puun oksasta: Melina Onerva Karvinen, kastepäivä 28.11.21.

Elokuvanteosta elämyksiä Oona Riikoselle

Viisi liperiläistä nuorta osallistui reilun vuoden aikana elokuva-projektiin, jonka tulos Kestävien valintojen ruokaa -elokuva julkaistiin joulukuussa. Yksi tekijöistä oli joulukuussa 18 vuotta täyttänyt Oona Riikonen.

Taipale-talossa riittää hirsisiä neliöitä

Viinijärven kyläkuvaan on olennaisesti kuulunut jo yli 120 vuotta Asematiellä vanha kansakoulu, joka tunnetaan kyläyhdistykselle siirtymisen jälkeen myös Taipale-talona. Hirrestä tehty noin 450 neliöinen talo on täynnä kirjaimellisesti historian siipien havinaa.

Säästötoimet nytkähtivät eteenpäin

Rääkkylän kunnanhallitus päätti kuluvan vuotensa hyväksymällä kunnan talouden tasapainottamiseen laaditut talousohjelmat sekä niihin liittyvän säästöohjelman maanantaina.

Rääkkylässä panostetaan muun muassa ikäihmisten ja nuorten hyvinvointiin

Rääkkylän kunnanvaltuuston joulukuisessa kokouksessa esiteltiin talousarvion lisäksi myös kunnan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2025.

Romppasen liikekiinteistöt odottavat käyttäjiä

Hasaniemen Jokiaseman ja Liperin Roukalahden Rouhen matkailukokonaisuuden yrittäjänä tunnettu Arto Romppanen etsii edelleen Liperin Keskustien liikekiinteistöille vuokralaisia.

Lipstikka-suola tuotekehityksen tulos

Vielä ehtii viimeiset villahousutkin hankkimaan joulupuketteja paikallisista lähituotemyymälöistä. Rääkkylässä käsitöitä tarjoillaan Onnen kaupalla, Ylämyllyllä niitä löytää Lipistä ja Liperin kirkonkylällä Myllypuodista.

Liperin seurakunnalla historiallinen talousarvio

Liperin seurakunnan vuoden 2022 talousarviota ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa luonnehdittiin kirkkovaltuustossa historialliseksi. Syynä on Heinäveden seurakunnan liittäminen osaksi Liperin seurakuntaa. Jäsenmäärä nousee ennätyskorkeaksi eli noin 11 000 seurakuntalaiseen ja toimintakate yli 2,4 miljoonaan euroon, jossa on lisäystä yli puoli miljoonaa euroa.

Rääkkylän valtuustossa tehtiin yksimielisiä päätöksiä

Maanantai-iltana paukuteltiin Rääkkylän kunnanvaltuuston tämän vuoden viimeinen kokous. Illan aikana käsiteltiin muun muassa tämän vuoden talousarviomuutokset, ensi vuoden talousarvio sekä konserniyhtiöiden talousraportit.

Liperi pärjää alijäämän kanssa – Investoinnit mietityttivät valtuutettuja

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessa ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2023-24 taloussuunnitelman ilman suurempia soraääniä. Ensi vuoden noin 1,1 miljoonan alijäämän kanssa pärjätään, mutta kovalle investointitahdilla lähinnä koulurakentamisen takia toivottiin huilia jo alijäämän kasvun ja poistojen takia.

Liperin kunta palkitsi vuoden tekoja – Lue palkittujen tempauksista

Liperin kunnanvaltuuston vuoden viimeisessä kokouksessa jaettiin monipuoliseen tapaan tukku vuoden tekoja. Vuoden tekona palkittiin Liperin yhteisötalo, joka on palkintoperusteet lukeneen valtuuston puheenjohtaja Eero Reijosen (kesk.) mukaan osoittanut tarpeellisuutensa yhdistysten yhteisenä tilana ja kaikenikäisten hyvinvoinnin edistäjänä. Samalla tyhjillään ollut rakennus on tullut täyteen elämää aamusta iltaan.

Tuleva viikonloppu on yhdessäoloa läheisten kanssa – Tarja Kärki ei vietä joulua

Liperin Käsämässä asuvalle Tarja Kärjelle ensi viikonloppu on yhdessäolon ja levon aikaa perheen ja läheisten kanssa, samanlainen kuin kaikki muutkin vuoden viikonloput. Jehovan todistajana hän ei vietä joulua.

Salme Hiltusella on aina riittänyt tekemistä – Hiltusta muistettiin vapaaehtoistyöstä kultaisella ansiomerkillä

Liperin kirkonkylällä asuvalla 86-vuotiaalla Salme Hiltuselle ei ole ollut tekemisen pulaa. Hiltunen muutti leipäpitäjään 50-luvun puolivälissä. Hän on sen jälkeen toiminut lukuisissa yhdistyksissä erilaisissa tehtävissä.

Pitääkö pukille puhua? – Leskirouva vastaa

KOLUMNI Kyllä Leskirouva tietää kysyjän tarkoituksellisen kompakysymyksen. Tämä tokaistaan monesti, kun evätään toiselta puhujalta epäuskottava väite, joita tietysti näin pikkujouluaikaan kuulee riittämiin. ”En minä ollut missään yökerhossa, mutta ne muut…”

Vänskän ”Einari” osuu tarkasti – Liperin kunta muisti menestyneitä urheilijoita

Liperin kunta muisti suurta joukkoa nuoria, jotka ovat menestyneet kilpakentillä vuoden aikana. Nuorten lisäksi palkitsemistilaisuudessa oli muutama valmentaja ja vetäjä sekä Viinijärvellä asuva Pertti Vänskä, joka voitti kasa-ammunnassa suomenmestaruuden elokuussa.

Joulupuurosta joulutuliin – Liperin yhteisötalo valaistiin torstaina

Entisellä pienten koululla Liperin kirkonkylällä järjestettiin torstai-iltapäivänä yleisötilaisuus, jossa ohjelman lomassa oli mahdollisuus tutustua paikkaan ja talolla toimiviin järjestöihin. Järjestöjen kokoontumispaikaksi ja toiminnan tyyssijaksi muodostuneen talon nimi on jatkossakin yhteisötalo, vaikka talolle mietittiin lempinimeäkin.

Liperin laajentuvan seurakunnan kirkkovaltuusto on valittu – Kolme liperiläisvaltuutettua tippuu varajäseniksi

Heinäveden seurakunnan yhdistyessä Liperin seurakuntaan vuoden 2022 alussa, täytyy valita uusi kirkkovaltuusto. Vaalilautakunta on nimennyt uuden valtuuston edellisten vaalien ja kirkkolain mukaisesti.

Jouluperinteet pysyvät mukana matkassa

Rääkkylän Hypönniemessä asuvalle Ritva Hirvoselle jouluun liittyvät perinteet juontuvat lapsuuden kodin joulutoimista. Hän syntyi Rääkkylän Pässinniemessä, vain muutaman kilometrin päässä nykyisestä kotipaikastaan, jossa hän on asunut viimeiset 54 vuotta.

Luonto, lumi ja joulukuusi virittävät varpasalolaisia nuoria jouluun

Rääkkylän Varpasalossa asuvilla 12-vuotiaalla Veera Löfgrenillä ja hänen 9-vuotiaalla veljellään Otolla joulun ajan touhuihin kuuluvat muun muassa joulukuusen koristelu ja ulkoleikit. – Kyllä jouluun kuuluu aina olennaisesti myös joulukuusen hakeminen metsästä, sisarukset toteavat.

Koivukujan rivitalon purkamista tuetaan

Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokratalot on valmistanut tervehdyttämissuunnitelman vuonna 2018, johon liittyen yhtiö hakenut purkuluvan ja purkuavustusta omistamansa Koivukujan rivitalon purkamiseksi vuoden 2022 aikana.

Ensi vuosi on talousarvion mukaan Rääkkylän kunnalle ylijäämäinen

Rääkkylän kunnan talousarvioesityksessä vuoden 2022 toimintakuluihin on tulossa huomattava vähennys, joka nostaisi myös tilikauden tuloksen plussan puolelle.

Taustatyön ja kehittämisen vuosi Liperissä

Liperin kunnan vuoden 2022 talousarvion esittelytilaisuudessa kunnanjohtaja Hannele Mikkanen, talousjohtaja Pellervo Hämäläinen ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Mauri Tolvanen luonnehtivat tulevaa vuotta taustatyön ja kehittämisen vuodeksi. Suuret investoinnit saatetaan loppuun, vaikka kulman takana on uusiakin odottamassa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.