Reserviläistoimintaa esiteltiin Ylämyllyllä

Liperin Reserviläiset ry sekä Liperin Reserviupseerit ry esittelivät yhdessä Maanpuolustuskoulutuksen kanssa reserviläistoimintaa sekä vapaaehtoista maanpuolustusta perjantaina Ylämyllyllä kauppakeskus Myllärissä.

Papu piipahti keittiössä – Patteriston yksikössä kierrettiin venttiileitä

Puolustusvoimien ja eri viranomaisten väliseen papu- eli paikallispuolustusharjoitukseen on kuulunut myös kuntakohtaisia poikkeusolojen harjoituksia. Liperissä omia harjoituksia on järjestetty eri teemoilla aiemminkin. Tällä kertaa kierrettiin venttiileitä ja kytkettiin varavirta päälle.

Ketin liikevaihto pienenee, Lamminsalo yritysneuvojaksi

Keski-Karjalan kehittämisyhtiön eli Ketin liikevaihto pienenee tänä vuonna hieman ja samalla pienenevät kuntaosuudet. Rääkkyläläinen Tanja Lamminsalo aloitti maaliskuun alussa Ketin yritysneuvojana. Hänen toimipisteensä on Rääkkylän kunnantalolla.

Ylämyllyntien vauhteja alennetaan hidasteilla

Liperin elinympäristölautakunta hyväksyi tiistaina suunnitelmat Ylämyllyntien turvallisuuden parantamisesta Patteristontien risteyksen tuntumassa.

Boikotti on rokottanut hieman myyntiä Käsämän Teboilissa

Liperin Käsämän Teboil-kauppias Jukka Karttunen kertoo, että venäläisomisteista Lukoil-ketjua vastaan suunnattu boikotti näkyy hieman alentuneena polttoaineiden myyntinä, mutta kauppa käy muuten normaalisti sisäkaupan puolella. Lounas-, tarvike- ja elintarvikekauppa on jatkunut entisellään.

Materiaalinkäsittelykoneita valmistavan Mantsisen vientikaupat ja tilaukset Venäjälle jäihin

Liperiläisen Mantsinen Group Ltd:n toimitusjohtaja Mia Mantsinen kertoo, että yrityksessä seurataan aktiivisesti Venäjän tilannetta. Mantsisella on Venäjällä kaksi tytäryhtiötä, joista toinen on keskittynyt laitteiden myyntiin sekä huoltoon ja toinen metsäteollisuuden logistiikkapalveluihin.

Uusilta jäseniltä toivotaan uusia ideoita

Eläkeliiton Viinijärven yhdistyksen kerhopäivää vietettiin torstaina Vinkkarissa Viinijärvellä normaalia vilkkaammissa merkeissä. Tapahtumassa toivotettiin tervetulleeksi yhdistyksen uudet jäsenet musiikin säestyksellä.

Venäläisiä tuotteita on poistettu myynnistä – Tyhjenivätkö hyllyt?

Ukrainan sodan myötä monien kauppojen hyllyiltä on poistettu myynnistä venäläistä alkuperää olevia tuotteita. Hyllyjä on tyhjennetty venäläisistä tuotteista myös Liperissä ja Rääkkylässä.

Lumi luo työtä, mutta turvallisuudesta ei voi tinkiä

Runsaslumisella talvella on ollut myös yrityksiä hyödyntävä vaikutus työllistämisen kannalta. Viime marraskuussa perustettu liperiläinen rakennusalan yritys Pintaa Oy näki runsaslumisuudesta mahdollisuuden laajentaa toimenkuvaansa lumen pudotuksiin.

Nuorista pidetään kiinni opintopaikka tähtäimessä – ”Jollakin voi olla vanhana ajatuksena välivuoden viettäminen”

Liperin yläkoulun opinto-ohjaaja Aila Määttänen kertoo, että meneillään olevassa tämän kevään yhteishaussa yhdeksäsluokkalaisia kiinnostaa yhtä paljon lukio-opinnot kuin opistoastekin. Laajennettu oppivelvollisuus tuli voimaan viime vuonna, joten kaikilla alle 18-vuotiaille nuorilla pitäisi olla opiskelupaikka peruskoulun jälkeen.

Viinijärven koulun sisäilmatutkimukset valmistuivat – Toimenpiteisiin on jo ryhdytty

Mahdolliset syyt Viinijärven koulun sisäilmaongelmiin ovat löytyneet. Sisäilmatutkimuksia tehtiin koulurakennukseen viime vuoden aikana useampaan otteeseen. Tehtyjen tutkimusten pohjalta suurimmat ongelmat kohdistuivat vuonna 1967 rakennettuun osaan, jonka kellarissa ja ensimmäisessä kerroksessa havaittiin olosuhteita, jotka voivat huonontaa sisäilmaa.

Urho Vaakanaisen kotikatsomo kannustaa – ”On vain tehtävä täysillä, sitten kun jäälle pääsee”

Kun Boston Bruins pelaa NHL-ottelun, ylämyllyläisten Harri ja Kanerva Vaakanaisen kodin tv-huone herää eloon – kellonajasta viis. Kuitenkin vasta kiekon tipahtaessa jäähän varmistuu, onko Harrin poika Urho Vaakanainen kokoonpanossa.– Kyllähän ne pelit pitää live-lähetyksessä nähdä. Jos ottelu alkaa neljältä aamuyöllä, niin sen jälkeen ehdin nukkua tunnin ja menen sitten zombina töihin, Harri Vaakanainen naurahtaa.

Hull voitti Tiihosen Käsämän snooker-turnauksen

Yrittäjä Harri Mäenpään tiloissa Studio Korennolla pelattu snooker-turnaus lauantaina sai odotetun voittajan, kun entinen lajin suomalainen ammattilainen Robin Hull voitti loppuottelussa Patrik Tiihosen erin 5-1. Mäenpää ja pelaajat olivat turnaukseen tyytyväisiä ja se saanee ensi vuonna jatkoa.

Varhaiskasvatus tarvitsee lisätilaa Ylämyllyllä ja kirkolla

Liperin kirkonkylälle ja Ylämyllyn alueelle tarvitaan lisää päiväkotipaikkoja, todettiin Liperin hyvinvointilautakunnan viime viikon kokouksessa.

Ei anneta pelolle valtaa, vaikka tiukkaa tekisi

KOLUMNI Vaikka Ukrainan tilanne ei vielä ole aiheuttanut meille suoranaista uhkaa niin on se ainakin hiukan muljauttanut sisuskaluja. Samalla on joutunut miettimään uudelleen omia arvojaan, jotka rauhallisuuden ajassa ovat pysyneet melko lailla pehmeinä.

Talvista yhdessäoloa Kaatamossa

Kaatamon kylällä paistoi sunnuntaina aurinko pikkupakkasen sävyttämässä laskiaistapahtumassa. Kyläyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa kokoonnuttiin pitkästä yhdessä nauttimaan erilaisista ulkoiluaktiviteeteista. Suun sai makeaksi kyläkodalla pullakahveilla ja grillimakkaralla.

Lumet on pidettävä omalla tontilla

Tänä talvena poikkeuksellinen lumen määrä on aiheuttanut merkittäviä kustannuksia myös kunnille. Aurausten lisäksi euroja kuluu lumen kuljettamiseen lumenkaatopaikoille.

Tuulivoimaillassa oltiin huolestuneita maankäytöstä ja melusta

Korpivaaran tuulivoimapuiston yleisötilaisuudessa oltiin huolestuneita alueen maankäytöstä rakentamisen aikana ja sen jälkeen. Tärkeiksi asioiksi nousivat myös melu ja maisema-arvot. Hanketta esittelivät OX2:n hankeyhtiön Korpivaara Wind Oy:n projektipäällikkö Hanna Herkkola ja kaavoitusta sekä ympäristövaikutusten arviointityötä tekevät Ramboll Oy:n Pirjo Pellikka ja Johanna Korkiakoski.

Uusi pastori ottaa ilolla vastaan

Liperin seurakunnan uusi pappi Kati Rannanmaa käy uuteen työhönsä huumorin, uskon ja ilon voimalla. Helmikuun alussa Liperissä aloittanut Rannanmaa sijaistaa Sodankylään siirtynyttä Tiina Åkerfeldtiä.

Nokkosista lämmintä ylle

Liperiläinen Kniteco Oy on kehittämässä markkinoille nokkospohjaisia tekstiilejä. Kniteco Oy:n perustaja Liisi Vuorjoki pääsi mukaan vuonna 2020 Draft-ohjelmaan opiskellessaan Riveriassa tekstiili- ja muotialaa. 

Liperin Hiihdoissa kilpasilla nuoret ja vanhat – ”Luisto oli kohdillaan”

Sunnuntaina Pärnävaaran urheilukeskuksessa Liperin Hiihtoseuran järjestämissä Liperin Hiihdoissa nähtiin ladulla viitisenkymmentä eri-ikäistä kisaajaa useilta eri paikkakunnilta. Perinteisen tyylin kilpailujen ikänestori oli M80-sarjassa sivakoinut Joensuun Katajan Yrjö Makkonen, lasten sarjojen nuorin sujutteli 8-vuotiaiden sarjassa.

Salibandyseura Jekku panostaa nousuun ja juniorityöhön

Liperiläisellä salibandyseura Jekulla on, sarjanousutavoitteiden lisäksi, suunnitelmissa käynnistää kasvupolku seuran junioreille tulevina vuosina. Vuonna 2015 perustetun seuran pelaajamäärä on kasvanut aloitusvuodesta lähtien tasaisesti.

Peräkammaripoika on ukkomies, viiden lapsen isä ja omaishoitaja

Leikkimielisesti itseään peräkammaripojaksi nimittävä Mika Martikainen asuu Liperin Sulkamassa äitinsä kanssa. Välillä muualla asunut Martikainen on nykyisin kirjoilla Liperissä ja viettää aikaa jopa enemmän tänä vuonna 90 vuotta täyttävän Elsa-äitinsä kanssa kuin perheensä luona Joensuussa.

Hymyä naamaan ja vähän hikikin – Lavatanssijumppa alkoi tauon jälkeen

Liperin Yhteisötalon liikuntasalissa raikaa rytmikäs ja liikuttava musiikki. Yli kaksikymmentä osanottajaa seuraa Pirjo Kettusen ohjeita. Menossa on Liperin Sydänyhdistyksen lavatanssijumppa, joka saatiin taas käyntiin pienen tauon jälkeen.

Talvisestakin luonnosta löytyy aineksia hyvinvointiin

Talvisin omaan hyvinvointiin pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota niin nuoremman kuin vanhemmankin henkilön, muistuttaa Rääkkylän Haapasalmelta lähtöisin oleva hyvinvointikouluttaja Raija Kivimetsä.

Joogassa liikutaan rauhallisen eri tavalla – ”Voi keskittyä itseensä”

Liperiläinen Tuula Ruskeakorpi on harrastanut joogaa yli kaksikymmentä vuotta. Hän aloitti joogaharrastuksensa jo ennen kuin Joensuun seudun joogayhdistys perusti ryhmän Liperiin. Ryhmä kokoontuu torstaisin kirkonkylällä Yhteisötalolla.

Hyvinvointia se on lehmänkin hyvinvointi

Seuraavan lehtemme hyvinvointiteeman kunniaksi arkistojen kätköistä kaivautui maaliskuulta 1992 uutinen meijerin tehostamasta utareterveystyöstä.

Liperiin liki viidennes maakunnan yritysten kehittämisavustuksista viime vuonna

Ely-keskus myönsi Pohjois-Karjalaan viime vuonna yli 27,5 miljoonaa euroa erilaisia kehittämisrahoituksia, joista suurin osa yli 20,5 miljoonaa euroa oli yritysten kehittämisavustuksia. Suurin yksittäinen tuen saaja oli Liperin Vaiviossa sijaitseva Puupietari Oy, joka lunasti 1 984 750 euroa laajennushankkeelleen.

Ilpo Kröger hakee lääkealan keksinnölleen lisämarkkinoita

Liperin Kaatamossa asuvalla Ilpo Krögerillä on pitkäaikainen työhistoria takanaan terveys- ja apteekkialalla. Hän on hyödyntänyt tätä kokemusta keksiessään nestemäisen lääkejätteen käsittelyyn uusia laitteita, joiden avulla lääkkeitä käsittelevien henkilöiden työturvallisuutta on voitu parantaa.

Leipuri Martikaiselle tasavuosia täyteen

Olette joskus Kahvila-konditoria Moccaan sisään astuessa ihmetelleet, että missä se leipuri Anne Martikainen on. Tuolla lasivitriinin takana häämöttää jotakin. ­ Olisikohan siellä leipuri itse.– Tämä paikka on pöytä numero viisi. En ole piilossa, mutta istun tässä lasivitriinin vieressä, koska tästä on lyhyin matka kassalle ja palvelutiskille, tämän viikon lauantaina 60 vuotta täyttävä Martikainen nauraa.

Monipaikkaisuus on hyödyllistä tunnistaa järjestöissäkin

Ylämyllyn yläkoululla keskiviikkona pidetty järjestöilta toi yhdistysväelle mielenkiintoista tietoa monipaikkaisuuden tutkimuksesta.  Projektitutkija Mari Kattilakoski Itä-Suomen yliopistosta, järjestökehittäjä Hanna Kääriäinen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksestä ja erikoistutkija Kati Pitkänen Suomen ympäristökeskus Sykestä valottivat tutkimuksen olevan esiselvitys myöhempää tietopohjaa varten.

Kylien Tarinat -hanke käynnistyi Rääkkylässä

Rääkkylän kunnan hallinnoima Keski-Karjalan Kylien Tarinat -hanke polkaistiin käyntiin Rasivaaralla. Hankkeessa kerätään ja digitoidaan muistoja Rääkkylän, Kiteen ja Tohmajärven alueilta. Hanke kestää ensi vuoden loppuun asti. Muistot voivat olla tarinoita tai valokuvia, joita henkilöillä tai järjestöillä ja yhdistyksillä on hallussaan.

Leipä on pääosassa yhteisötaideteoksissa – Liperin kaikki taajamat saavat omansa

Kun kesä koittaa, komistaa kaikkia Liperin taajamia uudet yhteisötaideteokset. Pala parempaa -projektissa kolme mosaiikkityötä valmistetaan kymmenissä työpajoissa, joissa yli sata leipäpitäjän asukasta saa jättää kädenjälkensä ulos sijoitettaviin teoksiin.

Hakoniemestä alkaa matka itseen ja perusarvojen lähteille

Rääkkylän Hakoniemestä on vuosien saatossa moni taiteilija hakenut taukoa arjen rytmiin ja etsinyt luovuudelleen uusia näkökulmia luonnon keskeltä. Tällä hetkellä suositussa taiteilijaresidenssissä itselleen aikaa ottaa helsinkiläinen taiteilija Liisa Kallio.

Ytyä!-hankkeesta on 225 työtä vailla olevaa jo jatkanut matkaa

Ytyä! – yhteistyöllä tuloksiin -hanke on kahden ensimmäisen vuoden aikana edistänyt työllisyyttä Liperissä, Outokummussa, Polvijärvellä ja Kontiolahdella. Neljän kunnan alueella työhönvalmennukseen on osallistunut jo 495 henkilöä.

Purkissa saa valmistettua kaunista lankaa – Omannäköisen langan saa ilmaisilla väriaineilla

Värjäys luonnonväreillä on Suomen Taitoliiton valitsema vuoden 2022 käsityötekniikka. Luonnon väriaarteet on tunnettu tuhansia vuosia, mutta teolliset väriaineet syrjäyttivät välillä liki kokonaan taidon, joka on nyt uudestaan otettu käyttöön. Ekologisuutta korostavassa tavassa lanka värjäytyy oman keittiön hukka- tai bioroskamateriaaleilla: käyttökelpoisilla hedelmien tai sipulinkuorilla saadaan taiottua ihastuttavia sävyjä ennen ainesten kompostiin heittämistä.

Papu-harjoitus näkyy Ylämyllyllä helmi-maaliskuun vaihteessa

Puolustusvoimat järjestää Pohjois-Karjalassa helmi-maaliskuun vaihteessa paikallispuolustusharjoituksen, jota voidaan luonnehtia myös viranomaisyhteistyöharjoitukseksi. Harjoitus alkaa 25. helmikuuta ja loppuu 5. maaliskuuta. Joukkojen ja eri yhteistyötahojen tilanneharjoitus huipentuu ajanjaksoon 28.2.-3.3.

Sisun ladulla sivakoidaan monipuolisesti – ”Perinteisen lenkki on tasamaalla”

Rääkkylän Haapasalmen kylältä löytyy monipuolinen ja hyvässä kunnossa pidetty hiihtolatu, jossa voi sujutella perinteiseen tyyliin tai hiihtää luisteluhiihtoa. Latua pitää Urheiluseura Sisu. Puuhamies Veijo Ilvonen kehuu, että latua pidetään kunnossa koko ajan runsaista lumisateista huolimatta.

Korpivaaran tuulipuiston suunnitelmia esitellään ensi viikolla

Korpivaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavatyö on kovassa vauhdissa. Vaikka muutamia vuosia sitten Varkaudentien läheisyydessä sijaitsevalle Korpivaaran alueelle tehtiin varsin monia neljän voimalan puistoon liittyviä selvityksiä ja mallinnuksia, ovat ne nyt suuremmaksi kasvaneen hankkeen ja tekniikan kehityksen myötä ”vanhentuneita”.

Kotiseututyötä nuoremmille sukupolville

Pohjois-Karjalan kotiseutuyhdistysten liitolla on meneillään Miun kotiseutu -hanke, jossa myös Liperi-Seura on vahvasti mukana. Hankkeen projektipäällikkö Reetta-Mari Kellokoski kävi helmikuun puolivälissä tutustumassa Liperin maaseutumuseo Tähkään ja keskustelemassa hankkeesta seura-aktiivien Pentti Kuokkasen ja Jaana Tarkkosen kanssa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.