19.4.2022
Ainakin yksi saimaannorpan poikaspesä löytyi Jänisselältä

Vapaaehtoiset aloittivat saimaannorpan pesälaskentakierroksen Liperin ja Rääkkylän välisillä vesillä pääsiäisenä. Jänisselältä heillä oli iloisia uutisia kerrottavaksi.
19.4.2022
Epidemiat ja sota koettu

Liperiläinen Matti Luostarinen on asunut koko ikänsä Papelonsaaren kylällä nykyisen Käsämäntien varrella, mutta pikkupoikana hän joutui olemaan pois kotoa pitkähkön jakson. Vuonna 1933 syntynyt Luostarinen sairastui tulirokkoon täytettyään neljä vuotta huhtikuussa 1937.
18.4.2022
Makkaranpaistoa ja ekoaseammuntaa

Ristinpohjan metsästysseuran erämajalla oli vilskettä pääsiäistä edeltävänä keskiviikkona, kun reilut kymmenen Viinijärven koulun oppilasta kolmosluokkalaisista kuutosiin tutustui erähenkisiin harrastuksiin. Metsästysseura, Metsästäjäliitto ja 4H:n Metka-hanke järjestivät yhteistyössä muutaman tunnin harrastusleirin.
18.4.2022
ViU hakee menestystä kokemuksella ja nuoruudella

Viinijärven Urheilijoiden ”ykkösjoukkue” eli naisten suomensarjajoukkue hakee tulevana kesänä ponnahduslautaa ylöspäin kokeneiden pelaajien ja vanhempien junioreiden voimin. Naisten joukkuetta ja B-tyttöjen ykköspesiksen joukkuetta valmentava Marko Huhtanen uskoo, että yhteistyöllä ja tiukalla harjoittelulla molempia saadaan sarjaportaissa ylöspäin.
15.4.2022
Kaikki tarvitsevat ystävän – Viinijärvellä nostettiin esille myös Ukrainan pakolaisten tukeminen

Viinijärvellä Vinkkarissa koulutettiin Suomen Punaisen Ristin ystäväkurssilla uusia ystäviä niitä tarvitseville. Kurssin tarkoituksena oli perehdyttää osallistujat ohjeisiin ja periaatteisiin, joiden pohjalta SPR:n ystävätoimintaa tehdään.
15.4.2022
Jukka Niskanen palasi novelleihin maaseudusta

Liperiläinen kirjailija Jukka Niskanen on palannut viime vuonna ilmestyneen viimeisimmän rikosromaanin jälkeen taas novelleihin. Juuri ilmestyneen novellikokoelman nimi on Hevosenpääsumu.
14.4.2022
Lapsi- ja perhepalveluissa olisi vielä parantamisen varaa

Liperiläinen Maija Silvennoinen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen, joka esitellään seuraavaksi paikallisten valtuutettujen sarjassa. Kaikki valtuutetut esitellään Kotiseutu-uutisissa kevään aikana. Hyvinvointialue aloittaa vuoden 2023 alussa, mutta luottamushenkilöt ovat jo aloittaneet työnsä.
14.4.2022
Uutta perinteisen rinnalle – Honkalammen nuorisoseuralla käynnistyy uusi kerhoryhmä

Honkalammen nuorisoseuran kevään ja kesän toiminta jatkuu perinteisissä merkeissä, mutta seuran ohjelmaan on tulossa myös uudenlaista kerhotoimintaa.
13.4.2022
Puolet rääkkyläläisnuorista on ollut huolissaan mielialastaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keväällä 2021 tekemä kouluterveyskysely kertoo, että Rääkkylässä painiskellaan valtakunnallisten haasteiden parissa.
13.4.2022
Matalan kynnyksen lähipalvelut ovat tarpeellisia

Liperiläinen Sanna Rissanen on seuraavana esittelyvuorossa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittujen paikallisten valtuutettujen sarjassa. Kaikki esitellään Kotiseutu-uutisissa kevään aikana. Hyvinvointialue aloittaa vuoden 2023 alussa, mutta luottamushenkilöt ovat jo aloittaneet työnsä.
12.4.2022
Pärnävaaralle yhtenäistä toimintaa

Jouni Ratilaisen ja Kari Variksen perusteilla olevan yrityksen sekä Harri Karttusen MyyInvest Oy:n suunnitelmat Pärnävaaran suhteen ovat vielä auki, mutta molempien Liperin kunnan kanssa kiinteistökauppoja tehneiden tahojen tavoitteena on alueen ympärivuotisen käytön kehittäminen ja yhteistyön tekeminen kaikkien toimijoiden kesken.
12.4.2022
Leikkien ja pelien lomassa englannin kieli tutuksi

Liperin alakouluissa on viimeisen reilun kahden vuoden aikana ollut varhennettu englannin kehittämishanke. Hankkeen myötä 1. ja 2. luokan oppilaiden opetussuunnitelmaan on otettu mukaan englannin kielen opiskelu.
11.4.2022
Esko Rautiaisesta Rääkkylän kunnanjohtaja suljetussa lippuäänestyksessä

Rääkkylän kunnan uusi kunnanjohtaja on hallintotieteiden maisteri Esko Rautiainen Puolangalta. Kunnanhallitus esitti virkaan tohmajärveläistä yhteiskuntatieteiden maisteria Matti Kuittista ja varalle Rautiaista. Suljetussa lippuäänestyksessä virkaan valittiin kuitenkin äänin 12-9 Rautiainen.
11.4.2022
Vaatimuksena Viinijärven koulun remontti ja omat väistötilat

Viinijärven kyläyhdistyksen kevätkokouksen osallistujat olivat ehdottomasti sitä mieltä, että Viinijärven koulu on remontoitava hyvään kuntoon ja ennen kaikkea koululaisten väistötilat on järjestettävä Viinijärvelle. Väistötiloja ei saa viedä kirkonkylälle tai Luoviin Käsämään.
11.4.2022
Väistötilat Viinijärvelle vai kenties oppilaat kirkonkylälle?

Sisäilmaongelmista kärsivän Viinijärven koulun varsinaista hankesuunnittelua ollaan käynnistämässä. Sisäilmatutkimusten, rakennusteknisten kuntotutkimusten ja korjausten kustannusarvioiden lisäksi Liperin kunnan elinympäristöpalvelut ja hyvinvointipalvelut ovat jo selvittäneet vaihtoehtoisia malleja koulutoiminnan toteuttamiseen rakentamisen aikana.
9.4.2022
Soitin puusta, ei hauen leukaluusta

Liperissä puuhasteltiin Suomen kansallissoittimen teon parissa keväällä vuonna 1985.
7.4.2022
Uusi työpalveluvastaava toivoo tiivistä yhteistyötä

Liperin kunnan uusi työllisyyspalveluvastaava Sami Kuikka palasi vajaan kahdenkymmenen vuoden työkierroksen jälkeen takaisin kotimaisemiinsa Liperiin. Kuikka aloitti virassaan helmikuun alussa. Hän työskentelee Ylämyllyllä Duunitalo Linkin tiloissa.
7.4.2022
Sydänyhdistyksen luento veti väkeä

Rääkkylän sydänyhdistyksen luento veti runsaasti väkeä koulukeskuksen auditorioon huhtikuun ensimmäisenä tiistaina. Runsasta kuulijajoukkoa selitti osittain maalaislääkäri Tapani Kiminkisen luento, mutta häntä ei valitettavasti näkynyt paikalla.
7.4.2022
Yhteisötalolla laitettiin bingopallomylly pyörimään

Eläkeliiton Liperin yhdistys aloitti tällä viikolla Liperin kirkonkylällä Yhteisötalolla bingoilun kokeiluluontoisesti. Yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Leppäsen mukaan heidän hallituksena oli helmikuisessa kokouksessaan miettinyt uusia juttuja mitä voisivat tehdä.
6.4.2022
Kiteen seurakunnan tulos ylijäämäinen

Kiteen seurakunnan kirkkoneuvoston esittämän tilinpäätöksen mukaan viime vuoden tilikausi oli yli 420 000 euroa ylijäämäinen. Korkean ylijäämän selittää viime vuoden tilikaudelle tuloutuneet puunmyyntituotot, jotka olivat 413 000 euroa, huomauttaa Kiteen seurakunnan talouspäällikkö Rauni Pennanen.
6.4.2022
Palmusunnuntain jälkeinen suuri viikko päättyy pääsiäiseen

Palmusunnuntaina monet lapset kiertävät virpomassa läheisiä ja naapureita koristelluilla pajunoksilla. Ortodoksisessa kirkossa virpovitsat siunataan Lasaruksen lauantain vigiliassa.
6.4.2022
Kansalaisten hyvinvointi on tärkeintä

Rääkkyläläinen Tapio Hämäläinen jatkaa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittujen paikallisten valtuutettujen sarjaa, jotka esitellään Kotiseutu-uutisissa kevään aikana. Hyvinvointialue aloittaa vuoden 2023 alussa, mutta luottamushenkilöt ovat jo aloittaneet työnsä.
5.4.2022
Tuttuja tehtäviä vapaa-aikapäällikkö Reetta Partaselle – ”On toivottu, että pysyn tässä pidempään”

Liperin kunnan vapaa-aikapäällikkönä hiljattain aloittanut Reetta Partanen sanoo hakeneensa tehtävään, jonka osa-alueet ovat hänelle tuttuja, liikunta, kulttuuri ja nuorisotyö, aikaisempien työtehtävien ja koulutuksen kautta.
5.4.2022
NiemU jatkaa, Yllätys tipahti Suomen cupissa – Kolmannella kierroksella NiemU saa vastaansa Jipon

Niemisen Urheilijat selvitti tiensä jatkoon jalkapallon Suomen cupissa kukistamalla joensuulaisen FC Keltikin maalein 1–0. Ylämyllyn Yllätys koki sen sijaan Jyrissä 1–3 tappion jyväskyläläiselle BET:lle.
5.4.2022
Parempaa kuuluvuutta Tutjunniemeen
Liperin Tutjunniemeen, Saaristonrannan alueelle tulevan teleliikennemaston perusta valettiin viime viikolla. BLC Telecomin liiketoimintapäällikkö Timo Hyvärinen kertoo, että maston nosto- ja rakennustyöt aloitetaan tällä viikolla.
5.4.2022
Pyhäselän jää tavanomaista paksumpaa
Pyhäselän jää oli viime kuussa ajankohdan keskiarvoon nähden paksumpaa, mutta kohvaa eli sohjojäätä oli lähes puolet jään paksuudesta. Roukalahdella jäänpaksuus oli maaliskuun lopussa 60 senttimetriä ja se oli 7 senttimetriä tavanomaista paksumpaa.
4.4.2022
Lähiruokaa kunnantalon aulassa – Kotileipomo Isabellalle tuli viisi vuotta täyteen

Paikalliset lähiruoantuottajat ovat myyneet tuotteitaan Rääkkylän kunnantalon aulassa maalis–huhtikuun aikana lähiruokapäivillä. Kolmas ja viimeinen lähiruokapäivä järjestetään torstaina 14. huhtikuuta. Lähiruokapäivillä on myytävänä paikallisia tuotteita kuten piirakoita, kukkoja, leivonnaisia sekä käsitöitä.
4.4.2022
Hevoskasvattamossakin on jouduttu miettimään kannattavuutta

Viime aikojen hintojen nousu on vaikuttanut moniin yrityksiin ja toimialoihin. Oman osansa hintojen noususta saanut myös hevosten parissa työskentelevät. Rääkkylässä toimivalla Rautiaisen tallilla on jouduttu miettimään mitä on kannattavuuden kannalta järkevää tehdä.
4.4.2022
Aluehallintovirastolta hanketukia

Aluehallintoviraston kautta on tänä vuonna myönnetty hankerahaa jo sievoisia summia. Rääkkylän kaksi hanketta on saanut yhteensä 19 000 euroa ja Liperin neljälle hankkeelle on osoitettu 80 000 euroa.
2.4.2022
”Liperiläinen, suosi oman pitäjän yrityksiä!”
Päivälleen 50 vuotta sitten Kotiseutu-uutisissa oli painava kirjoitus Liperi-Seuran vuosikokouksen julkilausumatoimikunnalta, jonka sanoma ei ole haalistunut vuosienkaan saatossa.
2.4.2022
Historia ja nykyaika ovat vierekkäin Rääkkylän kunnantalon väestönsuojassa

Rääkkylän kunnantalon alakerran käytävä johtaa painavan oven luo. Äänestyskoppien varastona ja henkilökunnan kahvihuoneena käytettävään ”osastoon” astuessa olo on kuin elokuvan lavasteisiin sukeltaisi. Hyllyä komistavat 60-luvun suojanaamaripakkaukset ja vanhat säteilymittarit, laatikosta pilkistää opetusdioja, seinää koristaa vanha kartta ja katosta roikkuu eri vuosikymmenten viestintävälineistöä.
1.4.2022
Maatalouden valumavesiä yritetään puhdistaa uppopuulla – Yksi kokeilualue on Rääkkylän Oravilahdella

Pohjois-Karjalassa kokeillaan uutta uppopuun käyttöön perustuvaa menetelmää maatalouden valumavesien puhdistukseen. Samassa yhteydessä Keski-Karjalan ja Liperin alueen viljelijöiltä kysytään näkemyksiä vesiensuojeluun liittyen.
1.4.2022
Villasukat ja lapaset toivottavat ukrainalaiset tervetulleiksi – Pirjo Kettunen on urakoinut lahjoituksia jo yli sata paria

Viinijärveläinen Pirjo Kettunen haluaa toivottaa ukrainalaiset pakolaiset, äidit ja lapset tervetulleiksi Suomeen ja Pohjois-Karjalaan. Hän tehnyt talven mittaan ja Ukrainan sodan aikana satakunta sukkaa ja lapasta, jotka saavat omistajat SPR:n kautta.
31.3.2022
Liperiin taas uusi pappi paikkaamaan henkilöstövajetta – Nuori laulaja valmistui toissapäivänä teologian maisteriksi

Liperin seurakuntaan palkataan ylimääräinen pappi helluntaista alkaen puolen vuoden ajaksi. Seurakunnan pappien virkajärjestelyt ovat eläneet pitkin talvea. Kuluvan vuoden aikana henkilöstövajaus uhkaa papiston työssäjaksamista. Vajetta on, koska ensimmäisen kappalainen Ulla Pitkänen on jäämässä vuosilomalla ja siitä suoraan eläkkeelle. Lisäksi seurakuntapastori Riitta Mäntylän viran hoito on ollut sijaisten varassa.
31.3.2022
Liperin varhaiskasvatus kehityksen polulla – Taikametsän päiväkodin leikkitilat uuteen järjestykseen

Ylämyllyllä Taikametsän päiväkodissa on remonttipölyt puhdistettu jaloista ja seuraavana siellä on ohjelmassa pilottikokeiluna oppimisympäristöjen eli muun muassa leikkitilojen muokkaus. Oppimisympäristöjen uudella järjestelyllä pyritään parantamaan lasten oppimista sekä myös toteuttamaan paremmin kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa.
31.3.2022
Kirkkoherra Europaeuksen historia on Suomen historiaa

Liperin kirkkoherrana vuosina 1835–1870 toimineen Anders Josef Europaeuksen historia on samalla koko Suomen historiaa, kun mukaan otetaan hänen elämäntyönsä ja jälkeläisten elämänvaiheet. Tämän kertoo ”A. J. Europaeuksen jälkeläisten sukukirja”, joka ilmestyi viime vuonna.
31.3.2022
50 vuotta täyttävä Kirsi Savolainen haluaa tarttua moneen toimeen

Käsämässä asuva Kirsi Savolainen on monille liperiläisille tuttu sekä työstään että harrastuksistaan. Usein hän on paikalla myös tien päällä, kun ajoneuvot ovat törmäilleet eläinten kanssa. – Minulle tulee ensimmäisenä tieto poliisilta, jos jokin eläin on lopetettava tai jäljitettävä liikenneonnettomuuden jälkeen, kertoo jo yli kymmenen vuotta Liperin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana toiminut Savolainen.
30.3.2022
Uusi yhdistys kehittää Liperin matkailua

Viime viikolla polkaistiin Liperissä pystyyn uusi yhdistys, joka pyrkii kehittämään Liperin alueen matkailua ja parantamaan yritysten välistä yhteistyötä. Liperin Matkailuyhdistys ry sai alkusysäyksen Kirkkolahti-hankkeen projektipäällikkö Lauri Jänikseltä, jonka pohjalta Hanne Kinnunen ja kymmenkunta muuta yrittäjää järjesteli yhdistyksen kasaan.
30.3.2022
Elämäntyöpalkinto Ylämyllyllä toimiville yrittäjille

Ylämyllyllä toimivan TotalDesignin toimitusjohtaja Aarno Juntura sekä teollinen muotoilija Heikki Koivurova palkittiin viime viikolla Arktisen muotoilun elämäntyö -palkinnolla.
29.3.2022
Vakituinen asunto rakentuu omin suunnitelmin

Liperinsalossa Telmonselän rannalla on aikeissa kiivas rakennuskesä, kun Outokummusta Liperiin muuttanut Marjo Räsänen pääsee toteuttamaan suunnitelmansa. Viime syksynä hän hankki omistukseensa 3,6 hehtaarin suuruisen metsäisen tontin, jolla oli ennestään vapaa-ajanasunto, sauna ja muita pienempiä rakennuksia.
