Suomalaiset ovat hullaantuneet kuulemma tällä hetkellä kotimaan matkailusta. Syykin on selvä. Kotimaassa pysytään koronan pelosta tai siitä yksinkertaisesta syystä, että ulkomaanmatkoja ei ole tarjolla.
Lauantaina Kirkkorannassa riitti väkeä tungokseen asti. Koko viikonlopun kestäneessä Puuveneen Vuoksi -tapahtumassa järjestettiin päivällä avoimet ovet, joissa yleisö pääsi tutustumaan puisiin menopeleihin.
Rekat ja henkilöautot soljuivat tiistai-iltana kymmenen jälkeen tasaiseen tahtiin Taipaleenjoen levikkeen ohi Varkaudentiellä Liperissä. Levikkeellä oli menossa rääkkyläläisen ylikonstaapeli Kari Kulmalan johdolla raskaan liikenteen tehovalvontaviikkoon liittyvä ratsia.
Päivilän sanktuarissa vietetään avajaisia tulevana lauantaina. Tuolloin pääsee tutustumaan tunnelmallisen käyntikohteen kesänäyttelyihin, joita on kaikkiaan neljä.
Rääkkylän Yrittäjät ja paikallinen maataloustuottajayhdistys ovat ilmaisseet huolensa valokuituverkon toiminnan turvaamisesta kekälekunnassa.
Julkisesti on kysytty, kaataako Valopiuha itsenäisen Rääkkylän? Ei kaada Valopiuha, vaan kerralla lankevat takausvastuut, mikäli aiottu kauppa ei toteudu.
Liperiläiset menestyivät varsin mukavasti lauantaina pidetyissä hirvikävelyn ja hirvenjuoksun piirinmestaruuskisoissa Roukalahdella.
Liperiläinen alle nelikymppinen mies jäi viime yönä kiinni Liperissä kortitta ja huumaantuneena ajosta.
Kyllä Eemeli Naumanen tietää, mikä Viinijärven uimarannalla on parasta.
Liperin työttömyysaste on totuttuun tapaan maakunnan toiseksi pienin: kesäkuun lopussa leipäpitäjässä oli työtä vailla 15,4 prosenttia työvoimasta.