Pekka Räsästä kuunnellessa mieleen hiipii ajatus puukon tekemisen mahdottomuudesta.
Kulunut kevät haasteineen toi ylimääräistä aikaa myös tekstiilitaiteilija Anne Karttuselle. Siitä lähti ajatus koko uran kattavasta mattonäyttelystä.
Suppailua on tullut kokeiltua, mutta useamman kilometrin retkillä emme aiemmin ole käyneet. Niinpä on aika ottaa melojista mittaa ja kantaa laudat Kuoringan rantaan.
Liperin kirkonkylän taajama-alueella on vesikatko ensi yönä. Vedentulo lakkaa tänään tiistaina illalla kello 22.
Kuusikkolantiellä Liperissä kyti tuli tänään alkuillasta.
Liperiläistaajamissa sijaitsevissa kirjastoissa ovat suven mittaan asioineet paitsi paikalliset, myös mökkiläiset. Korona-aika ei näyttäisi pahemmin nakertaneen kesäasukkaiden halua lainata luettavaa.
Tarkkasilmäiset lukijat ovat varmasti jo panneet merkille, että kesätoimittajalla on koira. Vaalea mummohauvani on esiintynyt kesälehdessä, seikkaillut somessa ja viimeisimpänä pelotellut toimituksen väkeä näiden painajaisissa.
Jo 35 vuotta sitten ihmeteltiin, minne nuoriso on tanssilavoilta kadonnut. Kotiseutu-uutiset kirjoitti 25. heinäkuuta 1985 Liperin lavasta, joka oli alkukesästä kärsinyt väenpuutteesta.
Silkkipartion taidekahvilan Vohvelitorstai on ollut tänä kesänä suositumpi kuin koskaan aiemmin.
Rennot, letkeät kesäpäivät ovat kuin luotuja leikkimieliseen pelailuun. Mittelöihin, joissa menestyminen kysyy taitoa siinä missä tuuriakin – ja joiden voittajasta ollaan viimeistään seuraavana päivänä eri mieltä.