Vesi nousee rantapenkereille
Vedenkorkeus on nyt harvinaisen korkealla sanojen kirjaimellisessa merkityksessä. Pohjois-Karjalan Ely-keskus muistuttaakin, että veneiden omistajien on syytä tarkistaa paattiensa kiinnitykset.
– Ranta-asukkaita muistutetaan tarvittaessa suojaamaan rantarakennelmia viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti, Ely-keskukselta myös ohjeistetaan.
Pyhäselän vedenkorkeus lähentelee Arvinsalmen mittauspisteellä tämän vuosituhannen ennätyslukemia. Eilen tiistaina vedenkorkeuden arvo oli 76,96, ja ennuste arvioi pinnan nousevan parin seuraavan viikon aikana useilla senteillä. Pientä nousua on luvassa perinteiseen tapaan aina juhannukseen saakka.
Tällä vuosituhannella vesi on puhkaissut ainoastaan syksyllä 2021 77 metrin rajapyykin. Tuolloin aallot lainehtivat korkeimmillaan 77,03 metrissä elokuun alkupäivinä. Vielä marraskuussakin oltiin liki yhtä korkeissa lukemissa.
Taipaleenjoessa vettä on toki paljon, mutta nyt on palattu jo vaihteluvälin sisäpuolelle. Huhtikuun lopulla lumien sulamisen kiihkeimpään aikaan vettä virtasi joessa huomattavasti tavallista enemmän.
Viinijärven pinta oli samoin huhtikuun lopulla ennätyksellisen ylhäällä ajankohtaan nähden. Nousun taituttua joen vedenpinta on nyt tavallisen korkealla.
Huhtikuun keskilämpötila Liperin mittausasemalla oli noin 1,1 astetta viileämpää kuin yleensä. Maakunnassa satoi tuplasti tavalliseen vuoteen verrattuna.