Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ensihoito on kokenut vuoden vilkkaimman viikonlopun. Juhannusaattona ja -päivänä ensihoidolla oli yhteensä 291 tehtävää koko maakunnan alueella. Eniten ensihoitoa työllisti aattopäivä, jolloin tehtäviä kertyi peräti 158.
Hiekkatien varrelta, vanhan hirsisen lihankuivaamona toimineen mökin pihasta kuuluu noitarummun kaltainen kumina ja ilmassa leijuu nokkoskeiton tuoksu. Pihan perältä löytyy perinteisen kiinalaisen lääketieteen opiskelijoita, jotka valmistelevat alkavaa hyvinvointipäivää.
Viinijärven hautausmaalla on tehty ilkivaltaa hautakiville sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Yhdestä hautakivestä oli irrotettu takorautainen risti.
Liperissä nautitaan alkoholia selvästi maakunnan ja koko maan keskiarvoa vähemmän.
Viinijärven Urheilijat kertoo facebook-sivuillaan, että miesten suomensarjan joukkue on asetettu karanteeniin viikolla 24 pelitapahtumassa tapahtuneen korona-altistumisen vuoksi.
Saariston Puodin harvinaislaatuinen pitsauuni on kuumana kymmenen tuntia päivässä, eikä yrittäjä Anne Suhosen mukaan hiljaista hetkeä tule.
Paksuniemi starttasi 10. kesäänsä ”Paksujen poikien” johdolla. Tomi Helanne ja Jouni Honkanen kipparoivat eittämättä yhtä ”Rääkkylän helmeä”, Paksuniemen satamaravintolaa. Vaikka korona on tuottanut kurimusta monelle yrittäjälle, niin Paksuniemen pojat ovat pitäneet, ja pitävät pilkkeen silmäkulmassa.
KOLUMNI Istuapa laiturin päähän ja viskata jalat järveen. Kuunnella laineiden osumista laituritolppiin ja rantakiviin, tuulen heiluttamien rantakoivujen suhinaa ja lintujen viserrystä. Sulkeako silmät vai lukeako lehteä?
Liperin koulukeskuksen purkutyöt ovat urakoijilla hyvässä vauhdissa.Tahtia hidastaa hieman lukuisina eri vuosikymmeninä rakennettujen kiinteistön osien purut, sillä asbestia pölähtelee esiin sieltä ja täältä. Lisäksi lvis-suma kotitalousluokkien tuntumassa, remontoitavan ja purettavan osan rajalla tekee hommiin oman vivahteensa.
Aatu-myrskyn jäljiltä on sähkövikoja maakunnassa vielä runsaasti. Torstaina aamulla Liperissä sähköt puuttuivat 332 PKS Sähkönsiirron asiakkaalta. Rääkkylässä sähkökatko kosketti vielä aamulla 128 taloutta saarten alueella.