Mielenilmaus kuntaliitosta vastaan
Rääkkyläläiset aikovat osoittaa mieltään huomenna tiistai-iltana ennen kuntalaisten kuulemistilaisuutta. Plakaattien kantajat ovat ilmoittaneet kokoontuvansa tuntia ennen virallisen tilaisuuden alkamista Rääkkylän kunnantalon eteen, josta he marssivat Paksuniementietä pitkin koulukeskukselle. Koulukeskuksen audiotoriossa pidetään tilaisuus, jossa kuntalaiset saavat sanoa sanottavansa suunnitelmasta liittää Rääkkylän kunta Kiteen kaupunkiin ensi vuoden alusta alkaen.
Saaristopitäjässä on ennenkin otettu kantaa muutoksiin kylttejä heiluttamalla ja iskulauseita huutelemalla. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen vuoksi pitäjäläiset marssivat barrikadille maaliskuussa 2010.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.