6.2.2018
Uusia varavaltuutettuja perussuomalaisiin
Rääkkylän kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan perussuomalaisten varavaltuutettujen muutoksia. Väestötietojärjestelmän mukaan Jari Pitkänen on muuttanut pois Rääkkylästä viime kesänä. Pitkänen on perussuomalaisten valtuustoryhmän varavaltuutettu.
6.2.2018
Kunnanhallitus hyväksyi lainasuunnitelman
Rääkkylän kunta aikoo ottaa 1,5 miljoonan euron lainan hoitaakseen tietoverkko-osuuskunta Valopiuhan velat yhdellä kertaa neljän vuoden ajalta. Summaan kuuluu myös viime vuoden joulukuussa valtuuston myöntämä, 300 000 euron lyhytaikainen laina.
6.2.2018
Yskää, iho-oireita ja flunssakierrettä

Alakoululaisten terveystilanne puhuttaa Rääkkylässä nyt niin lapsia kuin aikuisiakin. Erityisesti nuorimmat oppilaat ovat kärsineet koulun sisäilmaongelmista. Ekaluokkalaisten opettaja huomasi jo heti elokuussa, että sisäilmassa on ongelmia.
5.2.2018
Huijari luottaa hyväuskoisuuteen

Ennen luuta riitti lukoksi, muttei enää. Yksi yksinkertaisimmista tavoista ehkäistä varkauksia on lukita kotiovi.
5.2.2018
Liekitettyjä hampurilaisia saa maaliskuussa
Ylämyllyn Burger King aukeaa maaliskuussa. Tarkkaa päivää ei vielä tiedetä, mutta mahdollisesti aukeaminen ajoittuu hiihtolomaviikolle.
5.2.2018
Viime vuoden hirvisaaliit laskettiin

Pohjois-Karjalassa metsästettiin joulukuun lopussa päättyneellä metsästyskaudella kaikkiaan 1900 hirveä. Vasojen osuus saaliissa jäi alhaiseksi lähes koko maakunnan alueella, poikkeuksen teki Rääkkylän jahtitulos.
5.2.2018
Hormipalo Hypönniemellä
Hiilloksella olevan uunin hormissa syttyi sunnuntaina iltapäivällä palo Rääkkylän Hypönniemellä.
5.2.2018
Hiihtotuloksia Rasivaarasta
Sarjahiihdot sivakoitiin Rasivaarassa helmikuun toisena päivänä. Kisa käytiin perinteisellä tyylillä.
5.2.2018
Gröhn, Niiranen ja Roivas aloittajina Liperin joukkueissa

Joukkueet Pohjois-Karjalan maakuntaviestiin on nimetty. A-sarjassa hiihtävässä Liperin ykkösjoukkueessa sivakoivat Tuukka Gröhn, Ilona Saastamoinen, Paavo Pakarinen, Siiri Uusitalo, Jouni Ratilainen, Lotta Kurttila ja Markus Kasanen.
5.2.2018
Kun koululaisia kehotettiin ottamaan ja lukemaan

Mediataitoviikkoa vietetään parhaillaan. Teemaviikon tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen.
4.2.2018
Kirkkolahti helli lohipilkkijöitä

Lohipilkkikilpailussa Kirkkolahden jäälle nousi kalaa niin, että kalamies jos -nainenkin tuli hymyssä suin punnitukseen.
4.2.2018
Hengenpelastus onnistuu nyt kaupassakin

Vakuutusyhtiön hankkeen myötä eri puolilta Itä-Suomea löytyy nyt defibrillaattoreita eli sydäniskureita. Maallikkokäyttöön sopivan laitteen käytössä keskeistä on nopeus.
3.2.2018
Apukinokset auttavat vastasyntyneitä

Saimaannorpan pesintää on autettu tänäkin vuonna apukinoksia kolaamalla. Pohjoisella Saimaalla on urakoitu ainakin seitsemällä paikalla, jotta helmi-maaliskuussa syntyvällä kuutilla olisi paremmat mahdollisuudet selvitä ensimmäisistä elinkuukausistaan.
2.2.2018
Lainantakaukselle tehdään maksusuunnitelmaa

Rääkkylän kunnanhallitus etsii keinoja Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnan eli Valopiuhan lainan maksamiseen. Valopiuhalla on maksettavaa lainaa liki 1,5 miljoonan edestä. Kunta maksoi vuoden 2016 aikana lainojen lyhennys- ja korkoeriä yhteensä 89 934,9 euroa.
2.2.2018
Rääkkylän alakoululla sisäilmaongelmia

Rääkkylän alakoulun luokkien sisäilmassa on ollut ongelmia useamman vuoden ajan, mutta nyt ongelma on kärjistynyt niin, että osa oppilaista on väistötiloissa. Korjaustoimenpiteitäkin on tehty, mutta oppilaiden oireilu jatkuu edelleen. Rakennuksen salaojitus ja alipaineistaminen toi hetkellistä, muttei pysyvää apua.
2.2.2018
Sanomalehtiviikon vieraita toimituksessa

Kourallinen Liperin koulun yhdeksäsluokkalaisia vieraili torstaina Kotiseutu-uutisten toimituksessa sanomalehtiviikon kunniaksi.
2.2.2018
Joukkovoimalla puutetta vastaan

Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina. Keräyksellä tuetaan taloudellisissa ongelmissa eläviä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa. Tänä vuonna keräyksen tavoite on torjua nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja ulkomailla.
2.2.2018
Herkkujen makuinen taksvärkkipäivä

Otto Rummukainen kaataa kahvia sinivalkoisiin mukeihin ja kehottaa kohteliaasti rouvia ottamaan, mitä mieli tekee. Suolaista tai makeaa – tarjoilupöydälle on katettu kinkkupiirasta, feta-pinaattipiirakkaa, Marianne-karkkien makuista kakkua, pullaa ja mokkapaloja.
1.2.2018
Runonlausuntaperinne voi hyvin

Runebergin päivää voi tänä vuonna viettää vaikka etukäteen, sillä aattopäivänä sunnuntaina järjestetään jälleen perinteinen toiverunojen- ja laulujen iltapäivä. Liperiläisen Runo- ja laulumaailman järjestämään toivetilaisuuteen on koottu lauluja ja runoja ympäri maailmaa.
1.2.2018
Kotvanen kahvilana

Sunnuntaina, Runebergin päivän aattona Roukalahden kylätalolle avautuu kansallisrunoilijamme nimeä kantava kahvila. Tarjolla on sokerikuorrutteella ja hillolla höystettyjä nimikkoherkkuja, lähestyvän laskiaisen kunniaksi pyöräytettyjä pullia sekä muita suomalaisten rakastamia herkkuja.
31.1.2018
Martti Harkonmaa tunnustautuu laiskaksi

Pielisjärven ja Outokummun kautta Viinijärvelle 1960-luvun lopulla kotiutunut 75-vuotias Martti Harkonmaa viettää rauhallisia eläkepäiviään palvelutalo Neliapilassa. Hän muutti taloon kolmisen vuotta sitten jouduttuaan leskimieheksi.
31.1.2018
Ilmanvaihtoa tehostetaan
Viinijärven koulun sisäilmaa parannetaan lisätoimenpiteillä. Koulun sisäilmasta tuli loppusyksystä yhteydenottoja ja sen jälkeen tiloja on tutkittu myös aistinvaraisesti.
31.1.2018
Lakko heijastuu bussiliikenteeseen
Työttömien aktiivimalli saa työllisiä liikkeelle perjantaina. Lukuisat liitot vastustavat voimakkaasti aktiivimallia ja kutsuvat sitä kyykyttämiseksi.
31.1.2018
Rääkkylään avautuu retkiluistelurata

Haapasalmen kyläyhdistys valmistelee Rääkkylän ensimmäistä retkiluistelurataa Pantunniemestä alkavaksi.
31.1.2018
Hallintosihteeriä haetaan
Rääkkylän kuntaan haetaan hallintosihteeriä määräaikaiseen virkaan. Pesti alkaa maaliskuussa, jatkuen vuoden loppuun saakka. Kyseessä on kokoaikatyö.
31.1.2018
Uusi hautauspalvelu aloittaa maaliskuussa

Hautauspalvelu Holappa laajentaa toimintaansa Rääkkylään. Hautauspalveluita, pitopalvelua ja kahvilan sisältävä yritys avaa ovensa Kinnulantiellä kiinteistössä, jossa on aiemmin ollut muun muassa Lähivakuutuksen konttori ja viimeisimpänä joulupuoti.
31.1.2018
Jyriin monipuolinen harjoitushalli

Ylämyllyn Yllätyksen suunnitteleman lämpimän harjoitushallin rakentaminen alkaa Jyrissä näillä näkymillä keväällä, ja valmista on ensi syksynä. Halli on suunniteltu ensisijaisesti seuran jalkapalloilijoiden tarpeisiin, mutta siinä otetaan huomioon esimerkiksi myös pesäpalloilijat ja yleisurheilijat.
31.1.2018
Mielipide: Vuokran suuruus on vain osasyy
Lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa on käyty kovasti keskustelua perhehoitokodin lopettamisesta. Korostan, että kunta ei ole lopettanut perhehoitokotia, vaan perhehoitajat halusivat itse lopettaa Rääkkylässä.
31.1.2018
Kahvilatyö kiinnostaa Heidiä

Liperiläinen Heidi Karhunen rustaa piakkoin kesätyöhakemuksen jos toisenkin. Yhden kortin varaan työllistymistä kun ei passaa laskea, sillä samaa pestiä saattaa tavoitella vaikka kuinka moni.
30.1.2018
Lisätalousarvion käsittelystä valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen
Itä-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Rääkkylän kunnanhallitukselta lausuntoa valtuutettu Jouko Päivisen (sd.) valitukseen. Valitus koskee valtuuston päätöstä lisätalousarviosta, joka sisälsi 300 000 euron lyhytaikaisen rahoitusjärjestelyn Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnalle eli Valopiuhalle.
30.1.2018
Taide tuo mielenrauhaa

Rääkkylän kirjastossa on esillä värikylläisiä piirustuksia. Edesmenneen Paula Keinäsen teokset ovat esillä maaliskuun alkuun saakka.
30.1.2018
Ensimmäiset aloittaneet uudessa työpajassa
Rääkkylän kunnan työpajatoiminta alkoi tammikuun puolivälissä yhdessä toimipisteessä. Metelintien varrella sijaitseva rakennus tunnetaan Kasken entisinä tiloina. Aiemmin vastaavaa toimintaa järjestettiin myös Kynttilähallissa, mutta jatkossa työllisyystoiminta on yhdessä osoitteessa.
30.1.2018
Pieni uutinen ei ole vähäpätöinen juttu

Suuren journalistipalkinnon arvoisesti ansioitunut Jani Halme on pienten paikallisuutisten puolustaja, jos kuka. Viestintätoimisto Toinen PHD:n luova johtaja keksi reilu vuosi sitten tilata kaikki Suomen paikallislehdet ja etsiä niistä kiehtovia ja inhimillisesti kohottavia pikku-uutisia, jotka toimivat aggressiivisten shokkiuutisten vastavoimana.
30.1.2018
Liperi taistelee maakuntaviestin voitosta
Liperi lähtee maakuntaviestiin taistelemaan voitosta. Joukkueen kokoonpanoa ei ole vielä julkistettu, mutta naisten osuuksilla nähtäneen Krista Niiranen, Lotta Kurttila ja Ilona Saastamoinen.
30.1.2018
Mahtaako tuo olla totta?

”Koulussa kun ope pyysi avaamaan oven ja avasin sen, mun housut tippu”, kuuluu sanomalehtitunnilla kirjoitettu uutinen. Mattisenlahden koulun 3–6 –luokkalaiset ovat saaneet tehtäväkseen kirjoittaa lyhyitä uutisia kotiin ja kouluun liittyvistä aiheista. Osa oppilaista rustaa valeuutisen, osa tositapahtumiin perustuvan tarinan.
30.1.2018
Valtuusto palkitsi ja hyväksyi säästökuurin

Punaiset ruusut sävyttivät vuoden ensimmäistä kunnanvaltuuston kokousta Liperissä. Maanantai-iltaisessa tilaisuudessa palkittiin useita viime vuoden aikana ansioituneita valtuutettuja ja toimijoita.
30.1.2018
Perheille piisaa pitäjässä palveluja

Kolmen ja puolen vuoden ikään ehtinyt Ilona kapuaa trampoliinille ja alkaa pomppia. Keväällä kaksi vuotta täyttävä pikkusisko Janni seuraa esimerkkiä, mutta huomaa pian olevansa trampalla yksin – isosisko onkin jo ottamassa tuntumaa minimopolla ajamiseen ja pomppupalloihin.
29.1.2018
Kurttila 15. PM-kilpailuissa
Liperin Hiihtoseuraa edustava Lotta Kurttila mitteli viikonloppuna nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa.









