Jokainen on Rinsessa – todettiin Bensaa suonissa -tapahtuman yhteydessä järjestetyssä kilpailussa

Ajoneuvotapahtuman yhteydessä järjestettiin Maitolaiturin Rinsessoja etsinyt kisa. Pin Up Siskot ry:n organisoima mittelö käytiin Liperissä jo toista kertaa, ja kuusi finalistia pyörähti myös yleisön äänestettäväksi heiluvin helmoin.

Ajoneuvoja ihailtiin paahtavassa helteessä

Komeat ja mielenkiintoiset kulkupelit täyttivät Liperin Myllymiljöön lauantaina Liperin Elämystapahtumat ry:n järjestämässä harrasteajoneuvotapahtumassa Bensaa suonissa.

Kotiseutu säilyy mielessä kaukomaillakin

Heini Kuwaharaa (omaa sukua Pakarinen), ovat aina kiinnostaneet vieraat kielet, ja niitä on tehnyt mieli oppia koko ajan enemmän.  – Koulussa valitsin kaikki kielet, jotka pystyin ottamaan. Itä-Suomen yliopistossa opiskelin pääaineenani saksan kieltä ja kulttuuria.

Teltassa rukoillaan ja lauletaan

Jokavuotuinen kesäinen näky Liperin kirkonkylällä tiedotti, että suuressa teltassa Kaivantotiellä oli menossa tapahtuma. Helluntaiseurakunnan telttajuhla kokosi tänäkin vuonna suuren joukon ihmisiä yhteisiin tilaisuuksiin.

Kanttori haluaa palvella ihmisiä musiikilla

Kanttorina Joensuun seurakunnassa työskentelevä Elina Vitri-Viitaniemi korostaa olevansa musiikkityössään ihmisten palvelija. 

Nuotiopiirissä hersyteltiin ihmisten tarinoilla

Liperin museolla Tähkähallissa saatiin maanantai-iltana istahtaa nuotiolle, jossa kiehtovat tarinat viihdyttivät nelikymmenhenkistä yleisöä parituntisen ajan. Nimensä mukaisesti Kittilän teatterin Kohtaamisia-esitys tempaisi kuulijat kokemaan elämän moninaisia saagoja, jollaisiksi myös ohjelman käsikirjoittanut ja ohjannut Mauri Tammela luonnehti puheita tulen äärellä.

Suvun sultsinat ovat juhannuksen tapahtuma

Sisarukset Irja Ikonen ja Anne Laasonen (omaa sukua Tolvasia) perheineen päätyivät aikanaan aloittamaan juhannuksenvieton sukutaloon, jossa viimeisimmäksi asui sukulaismies.  Nykyisin asumaton hirsitalo pihapiireineen henkii vieläkin 1800-lukulaista vanhaa aikaa, jossa rauhoitutaan yhdessäoloon. 

Liperin lavalla on kohdattu 60 vuotta

KESÄLEHTI Liperin kirkonkylän kupeessa sijaitsevalla tanssilavalla pyörähdeltiin ensimmäisen kerran helluntaina 1964. Urheiluseura Liperin Taimi ry:n alun perin seuran taloudellisen tilanteen kohentamiseksi rakennettu ja edelleen omistama lava voi täydellä syyllä vieläkin mainostaa itseään kesäisenä kohtaamispaikkana. 

Harrikat hurauttivat hoivakodille

Jyrin hoivakodilla Ylämyllyllä oli juhannusviikolla päriseviä vierailijoita. Jo viime kesänä odotettu, mutta kaatosateiden pari kertaa estämä tapahtuma sai nyt toteutuessaan iäkkäiden asukkaiden suut iloiseen hymyyn.

Unelmien Mustang rakentui romusta uudelleen

Viinijärveläisen Reijo Ikosen autounelmalla oli vain yksi nimi, Mustang-66. Kymmenvuotiaana poikasena hän näki autolehti Tuulilasissa jutun Mustangista, ja haave oli selvä: saada joskus oma.

Savessa mieli lepää – Hanna Hjerp tietää, miten käsillä tekeminen lisää hyvinvointia

KESÄLEHTI Terveydenhoitaja Hanna Hjerp toteutti haaveensa ja perusti keramiikkapajan kotinsa yhteyteen Liperin Käsämään. Etelä-Suomessa opiskellut Hjerp tapasi miehensä pääkaupunkiseudulla, ja pariskunta muutti Turun seudulle, josta matka toi Hanna Hjerpin kotitilalle Liperiin vuonna 2020.

Kuka kerää roskasi?

KOLUMNI Ylen järjestämä Miljoona roskapussia -kampanja päättyy kesäkuun ensimmäisenä keskiviikkona. Miljoonan lukemaan ei saateta päästä, sillä paria päivää ennen loppumista järjestelmään oli kirjattu reilut 300 000 kerättyä pussia, joka kuitenkin on enemmän kuin edellisenä vuonna.

Salokylällä suvi alkoi ekumeenisesti

Perinteinen ekumeeninen suven aloitus Liperin Salokylällä vietettiin viikonloppuna helteen helliessä. Metsän puusto siivilöi aurinkoa Antintuvan laavulle kokoontuneelle parikymmenhenkiselle väelle, ja kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Jonna Reijonen toivotti kesän tervetulleeksi.

Haikeat jäähyväiset Wautolle

Walkers-auto eli Wauto pyöräytti kesäkuun ensimmäisenä lauantaina viimeiset tapaamiskierroksensa Liperissä. Aseman Lapset ry:n omistamia ja niiden toimintaa koordinoimia matkailuautoja on Suomessa puolenkymmentä, ja ne on tehty nuorten kohtaamispaikoiksi eri paikkakuntien käyttöön.

Suuria tunteita nepsylasten vanhempien ryhmässä

Ylämyllyn yläkoululla nyt keväällä aloitettu nepsylasten vanhempien vertaistukiryhmä on osoittanut tarpeellisuutensa.  – Ensimmäisellä kokoontumiskerralla huhtikuun lopussa tuntui kuin olisi itkenyt paljon, vaikka oikeasti ei itkua tullut. Kokemus oli niin puhdistava, kertoo Liperin Nepsyperheiden vertaistukiryhmän kokoaja Salla Remes-Ylönen.

Säilättäret kuljettivat läpi kesäillan valssin

Liperin ikäihmisten neuvoston puheenjohtajalla Tuula Laeslehdolla oli helluntaipäivänä aihetta iloon Liperin Penttilä-salissa. – Onneksi vastasin puhelinnumeroon, jota en tuntenut, hän naurahti.

Reitistöraadeissa vinkkejä hankkeeseen

Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeessa oli toukokuun puolivälissä osallistamisen vaihe. Ihmisiä kutsuttiin koolle kolmessa hankkeen kunnassa eli Heinävedellä, Liperissä ja Rääkkylässä perättäisinä päivinä. Lipertek Oy:n hallinnoima matkailuhanke alkoi vuoden 2023 syyskuun alussa ja kestää 2025 loppuun saakka.

Myanmarilaiset suomen opissa

Liperissä on talvikauden ajan opiskeltu suomen kieltä usean kokoontumisen verran. Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella Liperin keskustassa Myanmarista tulleiden kieli koettaa taipua suomalaisiin sanoihin.

Käsityötaituri Ylämyllyltä suunnittelee koko ajan uutta

Tervolassa Lapin maakunnassa kasvanut Marketta Liukkonen on asunut 1980-luvulta lähtien Pohjois-Karjalassa. Oulusta Polvijärvelle muuttanut Liukkonen on ollut elämänsä aikana sekä yrittäjänä että palkkatyössä. 

LiLat juhli kevein askelin

Kukkaiset kellohameet heilahtelivat ja parkettien komeat partaveitset suihkivat Liperin Lavatanssijat ry:n 20-vuotisjuhlissa. Huhtikuun viimeinen sunnuntai Liperin Penttilä-salissa oli täynnä keväistä tunnelmaa ja onnellista mieltä.

Liperi Volley taisteli SM-lopputurnauksessa

Lentopallon A-poikien SM-sarjan finaaliottelut käytiin viikonloppuna Joensuun Motonet Areenalla. Liperiläinen Liperi Volley toimi kisojen järjestäjänä yhdessä joensuulaisen Karelian Hurmoksen kanssa. Tänä vuonna 20 vuottaan juhliva Liperi Volley oli edellisen kerran A-poikien SM-lopputurnauksessa vuonna 2006, sijoitus oli tuolloin viides.

Liperin Laulu juhli keväisesti

Soiton ja laulun vuosikymmeniä muisteltiin perjantaina kauniisti musisoiden Liperin Penttilä-salissa Liperin Laulu ry:n 45-vuotisjuhlissa.

Asunnoilla on jo kiire!

Lintujen kevät on vauhdikkaassa vaiheessa, sillä pesintä on käynnistymässä ja sopivat pesäkolot haussa. – Näin autamme luontoa, tuumaili Tapani Ahtonen jiirisirkkelin äärellä Liperin Yhteisötalon pihalla. Hän oli yksi lauantaina Yhteisötalon hyväksi järjestettyjen talkoiden ideoijista, sillä oma ateljee on myös talon tiloissa.

Seurakunnissa laulu raikaa

Liperin seurakunnan naistenillassa toivevirsiä valittiin Elämäni biisin tapaan. – Tuli ajatus, että jokaisella saattaa olla oma tärkein virsi, pastori Kati Rannanmaa selitti taustaa. Hän muistutti, että useat virret pohjautuvat psalmeihin, muun muassa psalmissa 33 kehotetaan virittämään Herralle uusi laulu.

Kirkonkylän kartta viehätti suunnistajia

Joensuun seudun toiseksi viimeiset talvirastit kipaistiin tiistai-iltana Liperissä. Liperin Taimi Suunnistus ry:n puheenjohtajan Risto Karjalaisen kirkonkylän alueelle tekemää karttaa kiiteltiin kilvan. Paikallisetkin löysivät polkuja, joita eivät olleet ennen kulkeneet.

Seniorit salilla

Kesällä 96 vuotta täyttävä ylämyllyläinen Taavetti Happonen lisää painoja ylätaljaan Jyrin kuntosalilla. – Vielä vähän rautaa, hän tuumii ja aloittaa sarjan. Meneillään on seniori-ikäisten vertaisohjattu kuntosalivuoro, ja jokaisen laitteen ääreltä kuuluu iloista huhkimista. Säännöllisin väliajoin tällä kertaa ohjausvuorossa oleva Riitta Räisänen muistuttaa pienestä tauosta sekä siirtymisestä seuraavaan kohteeseen.

Saksalaislehdissä tulee Rääkkylä esille

Pohjoisen Saimaan matkailuhankkeeseen liittyen Rääkkylässä vieraili viime viikon lopulla kuusi eri saksalaismedioiden edustajaa. Heidän matkaansa Itä-Suomeen olivat toteuttamassa hankkeen lisäksi yhteistyössä Visit Finland, Kolin Matkailu ja GoSaimaa.

Järvellä kiire unohtuu – 70 vuotta täyttävä Martti Karvinen viettää kissanpäiviä kalalla

Pyhäselän rannalla Liperin Roukalahdella koko ikänsä asunut Martti Karvinen hämmästelee järven vaikutusta ihmiseen. – Järvellä ei ole kiire minnekään, kaikki muu unohtuu, sanoo maaliskuun 20. päivänä 70 vuotta täyttävä Karvisen Kissanpäivien yrittäjä.

Kirkkolahti helli auringolla ja ahvenilla

Liperin Kirkkolahdella kökötti tiistaina reilut 140 pilkkijää ahvenia narraamassa. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n Suomen mestaruuksista kisattiin aurinkoisessa pikkupakkasessa.

Liprakassa peuhasivat kaikenikäiset

Talvilomaviikon perjantai huipentui Liperin kunnan uimahallissa Käsämässä vedessä peuhailuun. Iltapäivän perheille ja lapsille kohdennettuina tunteina altaisiin pulahti väkeä tasaisena virtana.

Ponikerhossa kaikuu myös laulu

Liperin seurakunnan järjestämässä talvilomaan liittyvässä ponikerhossa päähuomion vievät epäilemättä hellyttävät ponit, mutta myös lauluun on aihetta ja aikaa.

Kiitos kestää käyttöä

KOLUMNI Kiittäminen kuuluu käytöstapoihimme. Jo pienenä lasta muistutetaan ruokapöydästä noustessa: ”Mitä sanotaan?” Lapsenlapsi oli parivuotiaana perhekuntamme ahkerin kiittäjä – ”Tiitti” kuului vähän väliä pienestä suusta – täsmällisesti ja aina aiheesta.

Kati Roivas hiihti historiaa

Liperiläislähtöinen maratonmatkojen hiihtäjä Kati Roivas teki historiaa voittamalla lauantaina Ruotsissa 30 kilometrin perinteisen tyylin Tjejvasan-kilpailun ensimmäisenä suomalaisena hiihdon 35-vuotisessa historiassa. Ski Classics Challenger -sarjaan kuuluvasta kilpailusta saa pisteitä pitkien matkojen Ski Classics Pro Touring Championiin, jossa Roivas on tällä hetkellä toisena.

Ira ei anna sairauden määrittää itseään

Teini-ikäisenä kovasta migreenikohtauksesta kärsinyt Ira Tauriainen, omaa sukua Martikainen, sai tietää, että hänen aivoissaan oli näkyvissä jotakin ylimääräistä. Synnynnäisenä muutoksena pidetty kortikaalinen dysplasia ei muuttunut seurantakuvausten perusteella, kunnes vuoden 2018 kevättalvella tuolloin 31-vuotias Tauriainen sai voimakkaan epilepsiakohtauksen.

Jääkauden jälkiä Liperissä

Liperin hieno historia -luentosarja sai täydennystä talvisena iltana, kun kirkonkylän Penttilä-salissa kuultiin Liperin maisemien geologisesta taustasta. Viitisenkymmentä henkilöä oli seuraamassa Liperi-Seura ry:n kutsuman tietokirjailijan, Itä-Suomen yliopiston maantieteen emerituslehtori Heikki Vesajoen esitystä.

Kesätöille on paljon mahdollisuuksia

Liperin kunnan kesätyösetelit ovat parhaillaan jaossa muun muassa koulujen kautta ja nuorisotaloilla. Aikaa on vielä reippaasti, sillä työnantaja voi hakea tukea maksamaansa palkkaan tämän vuoden lokakuun loppuun asti.

Kotiseutu kutsuu kersantin kala-apajille

Joulukuussa 19 vuotta täyttänyt Jesse Tanskanen kiirehti viikonloppuna Kouvolasta Liperiin kalastamaan, toki myös tapaamaan perhettään. Madepilkille hän ehti lauantai-iltana Juha Kososen kanssa ja sunnuntaina Pyhäselän jäälle Martti Karvisen kanssa.

Pitkien matkojen nopea etenijä

Liperissä vuosikymmenet opettajana toiminut Vesa Haarala on tuttu osallistuja eri urheilulajeissa. Ylivieskassa Pohjanmaalla lapsuutensa ja nuoruutensa kasvanut Haarala tuli matematiikan lehtoriksi Liperin yhteiskouluun vuonna 1969 vaimonsa, Kymenlaaksosta kotoisin olevan Hellevi Haaralan kanssa. Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa toisensa tavannut pariskunta on viihtynyt Liperissä siitä lähtien. Omakotitalo valmistui kirkonkylälle Varolaan vuonna 1975.

Jääkentillä toimitaan sään mukaan – Suvikeli teettää melkoisen työn

Liperin kirkonkylän jääkaukalolla liikunta-alueiden hoitaja Marko Kettunen hakkaa petkeleellä jääpaukkuja kaukaloa kiertävällä luisteluradalla.

Hiihtokoulu kiinnostaa lapsia Pärnällä

Liperin Hiihtoseura on alkuvuoden aikana järjestänyt hiihtokoulua Pärnävaaralla tiistai-iltaisin. Ilmainen 5–10 -vuotiaille lapsille pidettävä harjoitus on kerännyt joka kerta viitisenkymmentä pientä suksijaa stadionalueelle.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.