Artesaani Hjerp hyödyntää osaamistaan mökkitalkkarina

Käsämässä asuva Kari Hjerp on kotiutunut viidessä vuodessa Liperin maisemiin. Varsinais-Suomesta viitisen vuotta sitten Hanna-vaimonsa kotitilalle muuttanut Hjerp haluaa ylläpitää artesaanin koulutustaan ja rakennusalan kokemustaan. Se onnistuu vaikka mökkitalkkarin töiden avulla.

Laasoset ovat työstäneet 30 vuotta rakennuksia puusta

Hirsiveisto Laasosella tulee tänä kesänä tasakymmeniä täyteen, kun yrityksen perustamisesta on kulunut kolmekymmentä vuotta. Alun perin yrittäjinä toimivilla Jukka ja Anne Laasosella oli mielissään toisenlaiset suunnitelmat.

Vuokrakoneita ja kiinteistönhoitoapua

Rääkkylässä Rasivaaralla sijaitsevan rautakauppa Kaupparinne Oy:n yrittäjä Harri Mikkonen perusti alkuvuodesta kiinteistöpalveluja sekä remontointia tarjoavan yrityksen useamman vuoden pohdinnan jälkeen.

Vivaret työstää elementtejä Välikankaalla

Tämän vuoden huhtikuussa Liperissä Välikankaan teollisuusalueella aloitti puurakentamiseen ja puusepäntuotteisiin erikoistunut yritys Vivaret Oy. Kontiolahdella vuonna 2019 perustettu yritys suunnittelee ja toteuttaa clt-elementtirakenteiden lisäksi mittatilauksesta muun muassa kalusteita ja ovia.

Kesämökkipaikka vaihtui kodiksi Rääkkylän Petronniemessä

Sari Kurjen ja Jukka Hirvosen mökkipaikalle Rääkkylän Petronniemeen kohosi nopsasti tänä  keväänä omakotitalo. Pariskunta muutti taloon juhannuksena. 

Arvokkaampia mökkejä on kaupattu

Vapaa-ajanasuntoja on myyty Liperissä ja Rääkkylässä varsin vähän. Voidaan puhua jopa viime aikoihin verrattuna ennätyshiljaisesta vuodesta.

Positiivisella asenteella vaikeassa suhdannetilanteessa

Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen kertoo, että yrityksellä on tällä hetkellä vielä hyvin työmaita. Rakennusalalle on kuitenkin iskenyt laskeva suhdanne, joka näkyy erityisesti asuntotuotannon aloitusten vähenemisenä.

Purjehdus vaihtui puuhapaikkaan

Joensuussa asuva Toivo Kukkonen osti 11 vuotta sitten Tutjusta pienen talon, jollaista hän oli jo ehtinyt etsiskellä. Keltaiseksi maalattu rakennus on tehty ennen toista maailmansotaa 1930-luvulla, ja sen pihaa kiertää oikea vanhanajan kiviaita kahdella kantilla.

Taksitorpasta piilopirtti ja aarreaitta

Kanadassa asuvalle Petra Kaksoselle Liperi on lapsuudesta lähtien säilynyt rentoutumisen paratiisina, jonne hän pyrkii palaamaan joka kesä useammaksi viikoksi.

Nipukan Napukassa luonnollista elämää

Eteläkarjalaiset Jyri Ahjokari ja Kaisa Roiha eivät kohdanneet toisiaan synnyinseuduillaan Imatralla ja Parikkalassa, vaan pariskunta tutustui työn kautta Joensuussa. Psykiatrina työskentelevä Roiha ja psykiatrian päihdehuollon päihdetyöntekijä Ahjokari olivat päätyneet Pohjois-Karjalaan monien paikkakuntien jälkeen, Ahjokari ensin Polvijärvelle.