Yli 2,1 miljoonaa KKR Steel Oy:lle

Ely-keskus myönsi vuonna 2023 yrityksen kehittämisavustusta Pohjois-Karjalaan yhteensä noin 20,4 miljoonaa euroa. Tästä Liperi sai koko maakunnan isoimman potin, vajaat kuusi miljoonaa euroa.

Paksuniemen uudet yrittäjät uudistavat paikkaa

Paksuniemen satamassa sijaitseva ravintola saa uudet yrittäjät tulevalle kesälle. Rääkkylän kunta on solminut vuokrasopimuksen Paksuniemen Paronit Oy:n kanssa. Kahvilarakennuksen lisäksi vuokrasopimukseen kuuluu muun muassa aitta, rantasaunarakennukset, majoitustilat ja myllytilat sekä erilaisista palveluista huolehtiminen. Vuokra on 4000 euroa vuodessa plus arvonlisävero.

Honkalammen kaava toisi 160 uutta asuntoa

Liperin elinympäristölautakunta käsittelee tällä viikolla Honkalammenranta I asemakaavan muutosta ja laajennusta. Kunnan hankkimille maille Honkalampi-keskuksen ”taakse” on tarkoitus kaavoittaa uusi asuinalue.

Myös Liperissä äänestysprosentti laski ensimmäiseltä kierrokselta selvästi

Liperissä kotimaan äänestysprosentti painui 67,5:een, kun vielä presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella uurnille suuntasi 73,6 prosenttia äänioikeutetuista.

Rääkkylässä presidentinvaalin toisella kierroksella äänesti vain 63,5 prosenttia

Rääkkylässä vaaliuurnilla kävi presidentinvaalin toisella kierroksella vain 1073 henkilöä. Se on yli sata vähemmän kuin vaalin ensimmäisellä kierroksella, jolloin uurnille tiensä löysi 1190 äänestäjää.

Äänestyspaikat sulkeutuivat – Alexander Stubb Liperissä ja Rääkkylässä ennakkoäänestäjien suosikki presidentiksi

Liperissä Alexander Stubb on ollut ennakkoäänestyksen selvä suosikki 56,9 prosentin kannatuksella. Pekka Haavistolle kohdistuu 43,1 prosenttia ennakkoäänistä.

Liperissä asuu ainakin 50 labradorinnoutajaa – Rääkkylässä yleisin rotu on koirarekisterin mukaan jämtlanninpystykorva

Liperissä majailee vähintäänkin 150 eri rotua olevaa koiraa. Määrä selviää Ruokaviraston ylläpitämästä koirarekisteristä, johon jokaisen koiranomistajan olisi pitänyt haukkujansa ilmoittaa viime vuoden loppuun mennessä.

Viinijärven koulun lämmittäjäksi valikoitui kuitenkin pelletti

Viinijärven koulun lämmitysjärjestelmäksi mieluiltiin maalämpöä, joka olisi ollut pidemmällä aikavälillä huomattavasti edullisempi. Suunnitelma kuitenkin vesittyi.

Paksuniemen hylätyn aluksen poistovelvoite kohdistettu uudelleeen

Rääkkylän elinvoimalautakunnan lupajaos linjasi tammikuun lopussa, että Paksuniemen venesatamaan jätetty alue M/S Söde on siirrettävä paikkaan, missä siitä ei aiheudu jätelain mukaista haittaa.

Vasta neljä vaihtanut työaikaansa jalkautuvaan nuorisotyöhön

Liperin kunnan jalkautuvaan nuorisotyöhön koulutetaan uusia vapaaehtoisia tällä viikolla. Jalkautuvan nuorisotyön tavoitteena on kohdata nuoria heille ominaisissa ympäristöissä sekä kartoittaa ilmiöitä ja hyödyntää saatua tietoa nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi.