Pärnävaaran ensilumenlatu suli mitaltaan kolmannekseen – ”Hyvin tänne sopii”

Pärnävaaran ensilumenlatu on avattu; lämmin sää ja sateet ovat kuitenkin syöneet suurimman osan ladun alkuperäisestä mitasta. Torstaina aamulla lenkkiä kiersi parikymmentä sauvojaa.

Renkaanvaihto on edennyt verkkaisesti tänä vuonna

Seppo ja Mirja Harju kuuluvat kasvavaan joukkoon autoilijoita, jotka ovat rengashotellin asiakkaita. Ylämyllyläispariskunta muutti rivitaloon kolme vuotta sitten.

Hiihdon kilpailukausi alkaa Vuokatissa viikonloppuna – Liperin Hiihtoseuralla joukkueet sekä naisissa että miehissä

Hiihdon Suomen Cup alkaa viikonloppuna Vuokatissa.

Yllätyksen naisille niukka tappio futsalin sarjakauden alkuun

Ylämyllyn Yllätyksen naisten edustusjoukkue aloitti valtakunnallisen Ykkösen kauden niukalla kotitappiolla 3–4 viime lauantaina. Vieraana Yllätyksellä on Vieska Futsal Ylivieskasta.

Jekku poimi pisteet KiPa:lta kakkosdivarin ottelussa– Lohkon kärkiottelu pelataan tulevana sunnuntaina

Liperiläinen salibandyseura SBS Jekku voitti viime viikon perjantaina kakkosdivisioonan kotiottelussaan KiPa-90:n maalein 10–5.

Liperin kirkko täyttyi Otto Koistisen juhlavuoden harvinaisessa konsertissa

Otto Koistisen syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, minkä myötä kanteleen kehittäjän kotikirkossa Liperissä järjestettiin juhlakonsertti menneenä sunnuntaina.

Lyijy talteen ja tarkat osumakohdat ruutuun nähtäville – Uusi taululaitteisto on iso kehitysloikka ampumahiihdolle

Ylämyllyläisen Suomen Biathlon Oy:n viimeisin keksintö uudistaa ampumahiihdon taulutekniikan täysin.

Tykkilumen levityksessä taukoa – ”Torstaiksi ensilumenladun on tarkoitus kuitenkin valmistua”

Lisääntynyt vesisade pysäytti kaivinkoneet ja traktorit Pärnävaaran ensilumenladun tuntumassa sunnuntaiaamun jälkeen. Urakan valmistumisaikatauluun tauko ei kuitenkaan vaikuta.

Pärnävaaralla hiihdetään ensi viikolla – Tykkilumikasa muuttuu ensilumenladuksi valtaisan urakan päätteeksi

Lumikinokset on avattu ja traktorit päristelevät Pärnävaaralla. Mikäli valmistelut sujuvat suunnitellusti, ensilumenlatu avautuu tulevana torstaina.

Viinijärven seurakuntatalon yläkerran sisäilmaa tutkitaan – Työntekijät ovat oireilleet

Viinijärven kirkon yhteydessä olevassa seurakuntatalossa on tehty sisäilmatutkimuksia, joiden tuloksia odotetaan lähiviikkoina.

Karkki vai kepponen -kierroksen illalle annettiin yleisön pyynnöstä paikallinen suositus

Ylämyllyn koulun vanhempainyhdistys Rumpu vastaa perheiden pyyntöön antaa suositus halloweeniin liittyvän kaikki vai keppostelu -kierroksen ajankohdasta.

Saaristonrannan vesipiste suljettu – Parkkialueen laajennushanke alkaa tämän vuoden puolella

Liperin Saaristonrantaan tänä vuonna valmistuneet uusi mökkiläisten vesipiste ja wc-tilat on suljettu tältä kesäkaudelta, kertoo Saariston Puodin väki. Näin vältetään pakkasten mahdollisesti aiheuttamat putkivahingot.

Yli puolelle lapsista ei kerry päivittäin edes tuntia liikettä – ”Minuutteja voisi kertyä koulumatkoilla”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskysely kertoo, että liperiläisistä alakouluikäisistä vastaajista alle puolet pääsee edes lähellekään yleisiä liikuntasuosituksia.

Olisiko eritasoliittymän hyöty liian pieni hintaan nähden?

NÄKÖKULMA Kuopiontien risteyksessä Ylämyllyllä joudutaan sietämään ruuhkia ja vaaratilanteita vielä vähintään vuosien ajan.

Liisa Tolvanen 18.3.1940–23.9.2025

Kotiseutu-uutisten pitkäaikainen kolumnisti ja ahkera mielipidekirjoitusten laatija Liisa Tolvanen on nukkunut pois. Liperiläinen Tolvanen kuoli sairauden uuvuttamana syyskuussa 85 vuoden iässä. Julkaisemme heinäkuussa 2024 julkaistun Tolvasen mielipidekirjoituksen tässä uudelleen.

Kuoringan suojeluarvot uhkaavat heikentyä – Yksi uudemmista uhkista, vesirutto, on levinnyt laajalti

Vesirutto ja ihmisten oleskelun lisääntyminen järven rannoilla ovat jo vaikuttaneet Kuoringan vesistön suojeluarvoihin.

SBS Jekku putosi Suomen Cupista hävittyään kotona KiPa-90:lle

Miesten 2. divisioonaa pelaava SBS Jekku Liperistä putosi salibandyn Suomen Cupista viime viikolla koetun kotitappion myötä.

Ylämyllyläisyrityksen keksintö uudistaa ampumahiihdon – Peltilaikat jäävät historiaan

Ylämyllyläinen Suomen Biathlon Oy on kehittänyt uuden ampumataulujärjestelmän. Liperiläisen Ilmo Kurvisen lähes 50 vuotta sitten perustama yhtiö tuo markkinoille taulun, jossa luoti ei pysähdy peltilaikkaan, vaan kulkee näkymättömän akustisen verkon läpi.

Maakunnan mestaruusajojen voittajaruunat tulevat Liperistä ja Rääkkylästä

Joensuun raviradalla sunnuntaina kisattujen Maakunnan mestaruusajojen voitot kotiutuivat Liperiin ja Rääkkylään. Molemmat mestaruuslähtöjen voittajat kuittasivat mestaruuksistaan 2 500 euron palkinnot.

Jyrin liikuntahallilla uusitaan valaistusta – Tilat eivät ole remontin aikaan käytössä

Jyrin liikuntahallin remontti jatkuu viikolla 42.

Ensilumenlatu aukeaa säävarauksella lokakuun viimeisenä päivänä – Alle 12-vuotiaat saavat hiihtää tälläkin kaudella maksutta

LUKULOKAKUU Pärnävaaran ensilumenlatu muuttuu muutaman vuoden jälkeen maksulliseksi. Jokainen 12 vuotta täyttänyt tarvitsee ladulle mukaansa hiihtopassin, joka voi olla digitaalisena kännykässä tai paperisena taskussa.

Kirsi Koppiselle herastuomarin arvonimi ansiokkaasta lautamiesurasta – ”Ei ole heikkohermoisen hommaa”

Kunnallispolitiikan viime valtuustokauden päätteeksi jättänyt liperiläinen Kirsi Koppinen joutui sanomaan samalla hyvästit lautamiestehtäville Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Kolmannessa polvessa oikeutta jakavaa Koppista kiiteltiin syksyllä pitkästä ja ansiokkaasta urasta herastuomarin arvonimellä.

Kysely kertoo, että kävely kerryttää liikuntaminuutteja – Kaksi kolmesta vastaajasta liikuskelee vähintään kevyesti päivittäin

Pohjois-Karjalan liikuntakyselyssä ulkoilureitistöt saivat kiitosta, mutta toisaalta vastaajat toivoivat lisää vaihtoehtoja liikuntamahdollisuuksiin.

Maaseutulautakunta esittää yhdistysten toimintatonnille jatkoa – ”Pienellä vivulla voi olla iso merkitys”

Liperin kunnan ensi vuoden maaseutupalvelujen talousarvioon esitetään jatkoa yhdistyksille tarkoitetulle toimintatonni-tuelle.

Riveriasta valmistui syyskuussa kuusi liperiläistä

Riverian oppilaitoksesta syyskuun valmistuneiden tutkinnon suorittajissa oli kuusi liperiläistä.

Liperi ja Büchen ovat olleet ystävyyskuntia 30 vuoden ajan – Uutta aikaa viriteltiin vierailulla

Liperi ajoitti 150-vuotisjuhlavuonna ystävyyskuntavieraiden kestitsemisen lokakuun alkuun, jolloin yksi isoimmista juhlavuoden yhteistyötapahtumista Lykkyä-konsertti järjestettiin.

Lykkyä-konsertti onnistui keräämään niin kuulijoita kuin varojakin hyväntekeväisyyteen

Liperin koulukeskuksen isoon saliin kokoontui lauantaina salin täydeltä väkeä kuuntelemaan paikallisia muusikoita Liperin Lykkyä ry:n konserttiin.

Valoa pimeään aikaan – ja vain pimeään aikaan

KOMMENTTI Vallan mukavaa on, kun valoa piisaa ja se on vieläpä väriltää mahdollisimman neutraalia. Kun moni tielläliikkuja on ehtinyt elämänsä aikana tottua oranssinsävyisiin katuvaloihin, toivotamme yhdessä vaaleat led-lamput tervetulleiksi.

Viinijärven Urheilijoille uusi puheenjohtaja – ”Koko perhe on nyt mukana seurassa”

Viinijärven Urheilijat on valinnut syyskokouksessaan seuralle uuden puheenjohtajan nykyisin tehtävää hoitaneen Mira Loposen seuraajaksi. Loponen oli ilmoittanut jo hyvissä ajoin jättävänsä luottamustehtävän kuluvan vuoden jälkeen.

Vesiraja kaikkoaa ja järvenpohjaa paljastuu rannoilla – Vedenkorkeus puoli metriä tavanomaista alempana

Järvien pinnat ovat jatkaneet laskemistaan ja samalla entistä useammalla rannalla on tullut esiin poikkeuksellisesti järvenpohjaa.

Koulu-uupumus ja erilaiset opiskeluvaikeudet ovat lisääntyneet Liperissä – Kouluterveyskysely kertoo, että lukeminen olisi oiva harrastus

Entistä useampi nuori Liperissä kokee omat opiskelutaitonsa heikoiksi, selviää viime keväänä tehdystä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselystä. Useammalla kuin joka neljännellä yläkoulun vastaajalla on vaikeuksia lukemista vaativissa tehtävissä. Kaksi kolmesta liperiläisestä yläkoulun tytöstä taas vastasi kokevansa haasteelliseksi esiintyä suullisesti.

Kirkon ikkunaremontti valmistui – Laseista 81 meni vaihtoon

Liperin kirkon ikkunaremontti alkoi juhannuksena ja työ valmistui syyskuussa. Urakka otettiin vastaan viime viikon torstaina lopputarkastuksessa.

Liperin kuntastrategian valmisteluun kutsutaan kuntalaisia – Voxit-keskusteluun pääsee nyt lisäämään väittämiä

Liperin kunta päivittää kuntastrategiaan tämän syksyn aikana. Valmistelutyön tukemiseksi kunta avasi keskiviikkona keskustelun uudelle Voxit-alustalle, joka toimii nettiselaimessa.

Ensi vuodelle uutta kevyenliikenteenväylää Liperiin – Rahoitus hankkeelle järjestyi ennen suunnitelmia

Valtiovarainministeriön budjettiosasto vahvistaa, että Suomen hallituksen esityksessä on mukana yhden uuden väylän rakentaminen Liperin kirkonkylälle.

NiemU ja Yllätys päättivät molemmat kautensa tappioihin – Molemmilla sarjapaikka myös ensi vuonna Kolmosessa

Jalkapallon miesten Kolmosen 21. ja viimeinen kierros päättyi Niemisen Urheilijoilla ja Ylämyllyn Yllätyksellä yhden maalin tappioihin.

Liperissä puukottaneelle luettiin syytteet murhan yrityksestä – Uhri menetti neljä litraa verta

Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa luettiin tällä viikolla syytteet murhan yrityksestä liittyen toukokuiseen puukotukseen Liperintien kevyenliikenteenväylällä Liperin kirkonkylällä.

Nuorten arjessa ruokarytmi heikentynyt – Tupakkatuotteiden käytössä iso muutos

Entistä harvempi yläkouluikäinen syö koululounaan päivittäin Liperissä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kahden vuoden välein tehtävä kouluterveyskysely. Monet elintapoihin liittyvät asiat ovat kuitenkin Liperissä paremmalla tolalla kuin eri puolella Suomea asuvilla ikätovereilla keskimäärin.

Jyrissä on edelleen iltaisin pilkkopimeää – Katuvalourakkaa seurasi kaapeliongelma

Katuvalot eivät toimi vieläkään Ylämyllyn taajamassa Jyrissä, Patteristontien ympäristössä.

Keltainen pilkahdus mättäillä herättää makumuistoja

KOLUMNI Kantarellit tai sienet ylipäätään eivät kuuluneet lapsuuteni lempiruokiin, eivät sitten laisinkaan. Silti kasvoin noiden keltaisten sienten arvostamiseen.

Vaivion Tarmo voitti päätöskierroksen ottelunsa – Ensi kesänä ottelut pelataan VaTa:n uudistetulla nurmella

Vaivion Tarmo päätti seurahistoriansa ensimmäisen jalkapallon sarjakauden voittoon. Miesten Viitosen vierasottelu Lehmossa päättyi viime viikolla VaTa:lle numeroin 4–3.