Ylämyllyn Yllätyksen D-13 tytöt ovat pelanneet tällä viikolla ikäluokkansa kansallisessa lopputurnauksessa Pajulahdessa. Mukana oli kuusitoista joukkuetta. Joukkue ylsi mainiosti viidenneksi.
Liperin terveyskeskuksen keskuskeittiö palasi takaisin sijoilleen elokuun alussa. Evakko koulukeskuksessa kesti pari kuukautta. Kesäkuun alussa alkanut keittiöremontti on viimeistelyjä vaille valmis, mutta ruokasalin laajennus valmistuu vuoden loppuun mennessä.
Honkalampi-keskuksen yleisurheilukilpailut käytiin keskiviikkona Liperin keskuskentällä läpi letkeässä tunnelmassa ja hyvässä kesäsäässä. Keskuksen lisäksi osanottajia tuli Toimelasta ja Heinäveden puolelta.
Pohjois-Karjalan Sotaveteraanipiiri ry:n toiminnanjohtajana aloitti elokuun alussa Jouni Mattila. Pitkäaikainen toiminnanjohtaja Seija Karttunen jäi samassa yhteydessä eläkkeelle. Hän hoitaa vielä jonkin aikaa talous- ja tiliasioita.
Sulokiven toimitusjohtaja Heikki Kontkanen jatkaa jo kolmannessa polvessa liperiläistä kivialan yritystoimintaa. Raaka-ainelähteenä Sulokivelle toimiva Viinijärven louhos avattiin jo 1950-luvun alussa.
Lattia tärisee, kirkonkellojen kiinnityspalkit värisevät ja kiinnitysraudat kitisevät Taipaleen ortodoksisen kirkon kellotapulin yläparvella. Alapuolella kirkkoherra Paavo Ratilainen on ojentanut hetki sitten minulle kuulosuojat.
Jokainen pihastaan huolehtiva tietää, että kateaine on pensaiden, kukkien ja puiden juurilla aikaa ja vaivaa säästävä puutarhurin kesäapulainen. Rikkaruohot eivät rehota väärässä paikassa ja maa säilyttää paremmin sekä pidempään kosteutta.
Osuukohan sitä palloon ja sattuuko pallon tielle räpylä vai päätoimittajan naamavärkki? Näitä tuli pohdittua, kun sain idean haastaa Superissa pelanneen ja nykyään pesäpallojuttuja opettajan työn ohessa kirjoittavan Eeva Parviaisen totiseen taistoon Viinijärven pesäpallokentällä.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Toivo Mäntysen pihapiirin tuntumassa Viinijärventiellä tutkittiin viime viikolla Viinijärven vanhaa kaatopaikkaa. Entinen kaatopaikka sijaitsee suurelta osin Mäntysen maalla.