Keskustielle asennettiin tällä viikolla ensimmäisiä uusia kiveyksiä
Liperin Keskustien jalkakäytävät ovat saaneet tällä viikolla uutta katukivipintaa. Kiveysten asentaminen aloitettiin tiistaina.
– Tavoitteena olisi asentaa 100 neliötä päivässä. Tänään on nyt iltapäivään mennessä asennettu noin 50 neliötä, työmiehet arvioivat keskiviikkona.
Ajoneuvojen, pyörien ja kävelijöiden on syytä liikkua hiekkapäällysteisellä Keskustiellä varoen, sillä kiveysten asentamista varten maarajaan on viritetty lankoja.
Kaivuutyöt ovat käynnissä Kotiseutu-uutisten ja Herrankukkaron välillä. Tie on auki edelleen myös kirjaston ja K-marketin välillä.
Kiertotieopasteet ohjaavat edelleen Ylämyllyltä Keskustielle suuntaavan Varolantien kautta, vaikka sieltä ei pääse kuin lähinnä Herrankukkarolle sekä väliaikaista liittymää pitkin K-marketille ja kirjastolle. Kotiseutu-uutisten ja Kahvila Moccan kiinteistöön sekä apteekkitaloon ja esimerkiksi pankkiautomaatille käynti on Keskustien alkupään kautta.