13.5.2025
Piia Toroskainen Yhteisötalon toiminnanjohtajaksi
Liperin kirkonkylän Yhteisötalon toimintaa hallinnoiva Pienten koulu ry haki tänä keväänä talolle uutta toiminnanjohtajaa. Yhdistys valitsi toiminnanjohtajaksi toukokuun alkupuolella naapurikaupungista Piia Toroskaisen.
13.5.2025
Kunnostussuunnitelma kaipaa toteuttajaa Kirkkolahden alueelle

Kirkkolahden kunnostussuunnitelman esittely viime viikolla Penttilä-salissa sai väen liikkeelle. Suunnitelman esitteli Biodo Oy:n ympäristöinsinööri Ismo Pöllänen, joka muistutti, että noin puolen miljoonan euron hanke on toteutusta vaille. Siihen on saatavissa runsaasti avustuseuroja, jolloin Kokonlammen ja Konttilansalmen pengerrysyhdistyksen osakkaiden osuus voi jäädä jonnekin vajaan kymmenentuhannen ja reilun kahdenkymmentuhannen euron tietämille.
12.5.2025
Yllätys nipisti pisteen Niemiseltä

Ylämyllyn Yllätys otti pisteen paikallispelissä Niemisen Urheilijoilta. Vieraat hallitsivat kenttätapahtumia suuremman osan aikaa, mutta maalinteko oli vaikeaa. Yllätys pääsi peliin mukaan paremmin toisella puoliajalla. Tasoitusmaali tuli viimeisen kymmenminuuttisen aikana ja peli päättyi lukemiin 1–1 (0–1).
12.5.2025
Pistetili jäi vielä avaamatta ViU:lla

Viinijärven Urheilijoiden pistetili jäi vielä harmillisesti avaamatta naisten Ykköspesiksen sarja-avauksessa kotona. Peli Tyrnävän Tempausta vastaan oli juuri niin tasainen kuin numerot kertovat. Tyrnävä vei pelin jaksoin 0–1 (1–2, 2–2).
8.5.2025
Liperin alueella on suunnitteilla useita vesien kunnostustoimenpiteitä
Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistyksen ja Ely-keskuksen asiantuntijat Tiina Kontio ja Tiina Käki ovat kiertäneet tänä keväänä ahkerasti kartoittamassa ja tarjoamassa apuaan erilaisiin vesien kunnostamishankkeisiin Liperissä ja lähikunnissa. Mukana ovat Liperistä Riihilampi-Reilampi, Niinikkolampi, Kuorinka ja useampien kuntien järvistä Viinijärvi ja Juojärvi.
6.5.2025
Kuntalaiset ansaitsevat palvelunsa

PÄÄKIRJOITUS Liperin upouudella Keskustiellä järjestetty vapputapahtuma kirvoitti mieleen kuntakeskuksien ja taajamien palvelutason sekä kuntailmeen pohdinnan. Leipäpitäjässä on taatusti yksi Suomenmaan omaleimaisemmista kuntailmeistä, koska täällä on kolme taajamaa, joista yksi on perinteinen hallinnollinen keskus, yksi kasvava ja jopa uusia palveluita keräävää keskus ja yksi pitkän historian omaava omaleimainen taajama.
6.5.2025
ViU:lle avausvoitto tyttöjen Superissa

Viinijärven Urheilijat nappasi heti avauspelissä voiton tyttöjen Superissa. Kotikentällä kukistui Haminan Palloilijat jaksoin 2–1 (7–8,7–1,1–0). Voitto sinetöityi kotiutuslyöntikilpailussa.
5.5.2025
Vapputapahtuma Liperin uudella Keskustiellä kiinnosti kaikenikäisiä

Liperin kirkonkylän vapputapahtuma palasi vuoden evakon jälkeen takaisin Keskustielle koululta. Keskustie oli vuosi sitten remontin kourissa. Väkeä kävi paikalla runsaasti ja tarjolla oli jos jonkinlaista purtavaa sekä ostettavaa.
30.4.2025
Valtuusto voi jatkaa hieman vajaanakin

Kuntavaaleissa Rääkkylässä valittiin uudelle valtuustokaudelle 17 päättäjää. Näistä päättäjistä yhdeksän on Keskustasta, minkä myötä puolueelle jäi kymmenestä ehdokkaasta vain yksi varavaltuutettu.
30.4.2025
Ropposille kesämökki neljännen sukupolven iloksi

Visa ja Sanna Ropponen ovat ensimmäiset vapaa-ajanasunnon rakentamisluvan Liperissä saaneet henkilöt tänä vuonna. Heitä voi siis tituleerata kesäkuuteiksi. Ropposten vapaa-ajanasunnon työmaa on alkamassa Leppälahden Karsikkoniemessä toukokuussa.
30.4.2025
Luonto ja rauha Kononovinharjun valtteja

Aikoinaan tämän vuosikymmenen alkupuolella rakentajia odottanut Jyrin Kononvinharju alkaa näyttämään rakennustyömaalta. Partiopolulle valmistui viime kesänä ensimmäinen talo. Nyt paikalla on jo rakenteilla tai valmiina neljä omakotitaloa.
29.4.2025
Rienaavan räiskyvää Riäkkyä

Riäkkyteatterin talvikauden eli Keski-Karjalan kansalaisopiston ryhmänä esittämä näytelmä on tällä kertaa rienaavan räiskyvä Pokka pitää, jonka moni muistaa saman nimisestä televisiosarjasta vuosikymmenten takaa. Jos olisin nähnyt etukäteen näyttelijälistan ja olisi pitänyt laittaa sormi oikeaan näyttelijän kohdalle – niin se olisi ollut ihan selvää.
29.4.2025
LiVolle ikämiesten SM-kultaa jälleen

Liperi Volley puolusti kotiturnauksessa menestyksekkäästi 40-vuotiaiden lentopallon suomenmestaruutta. SM-kulta tuli toisena vuonna peräkkäin Liperiin.
29.4.2025
Yllätys hävisi Jipolle kotiavauksessa

Ylämyllyn Yllätyksen miesten joukkueen kotipelit Kolmosessa alkoivat pelillä Jippo-j/ Punamustaa vastaan 0-3 tappiolla. Vastassa oli yksi sarjan vahvimmista ennakkosuosikeista, joka sai tehdä täyden päivätyön liperiläisiä vastaan.
29.4.2025
Kesää odotellaan mökeissä ja teatterilavoilla

PÄÄKIRJOITUS Aika moni meistä taisi ajatella jokunen viikko sitten, että nyt se rysähti kesä kerralla. No ei tullut. Yöpakkaset paukkuvat edelleen ja kylmä pohjoispuhuri puhaltelee silloin tällöin ankarasti. Lunta ja räntäkuuroja on nähty viimeisen parin viikon aikana useaan otteeseen.
22.4.2025
Pärnävaaran tarjonta laajenee yritysvetoisesti

PÄÄKIRJOITUS Kauas on tultu niistä ajoista, kun reilusti yli viisikymmentä vuotta sitten Pärnävaaralle hurauteltiin Joensuusta laskettelemaan, hiihtämään tai pulkkailemaan. Laskettelumäki oli lähin kunnollinen rinne kaupungin lähettyvillä. Oma erikoisuutensa oli varuskunta, sillä ainakin minun mielikuvissa Pärnälle mentiin valkean esikuntarakennuksen vierestä.
22.4.2025
Niinikkolammen vedenlaatua halutaan parantaa

Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistyksen ja P-K:n Ely-keskuksen asiantuntijat Tiina Kontio ja Tiina Käki kävivät kysymässä mielipiteitä ja kannustamassa liperinsalolaisia oman kylälampensa vedenlaadun parantamiseen. Tilannetta voitaisiin kyläläisten mielestä parantaa lammen ulkoista ja sisäistä kuormitusta vähentämällä.
22.4.2025
Ville Hirvosenkaan aika ei riitä ihan kaikkeen

Rääkkylän kirkonkylän paraatipaikalla kirkon naapurissa sijaitseva Ville ja Katja Hirvosen talo on nähnyt suuren palan kunnan historiaa. Näin ovat tehneet myös talon edelliset isännät, joista on sukulaismiehineen leivottu kolme kunnallisneuvosta. Juuri 50 vuotta täyttänyt Ville Hirvonen ei itsestään sellaista povaa, mutta suvun perintö on kannustanut osallistumaan ja vaikuttamaan.
22.4.2025
Risuista muotoiltiin amppeleita ja koristeita

Ylämyllyn yläkoulun teknisen työn tiloissa askaroitiin tannoin risujen parissa. Ei ihan millaisten tahansa risujen kanssa, vaan notkeiden koivurisujen parissa. Niistä syntyi kaksipäiväisellä seutuopiston kurssilla amppeleita ja koristeita Mirja Parviaisen johdolla.
19.4.2025
Yllätyksen naiset Kakkosessa uuden edessä

Ylämyllyn Yllätyksen naiset aloittavat huhtikuun viimeisenä lauantaina jalkapallon naisten Kakkosen syksyisen sarjanousun jäljiltä.
15.4.2025
Yritysrintamalla nähtävissä hienoista viriämistä

Lipertekin ja Business Joensuun järjestämällä Mitä kuuluu -kampanjan yritysaamiaisella Ylämyllyn Shellillä keskusteltiin ja tutustuttiin reilun parinkymmenen yrittäjän voimin huhtikuun alkupuolella. Mukana olivat Liperin kunnan elinkeinoyhtiön vahvistuneesta kokoonpanosta työllisyyskoordinaattori Minna Ikonen ja työnantajapalveluiden asiantuntija Tiina Pakarinen sekä tutut elinkeinopäällikkö Pentti Meriläinen ja yritysneuvoja Jaana Karppanen.
15.4.2025
Valtuustopaikat uusjakoon, suosikkejakin löytyi

PÄÄKIRJOITUS Onhan se valtakunnan politiikka ja hallitusvastuu aina näkynyt kuntavaaleissa ja tällä kertaa myös aluevaaleissa. En osaa sanoa ihan pilkulleen vaikutusta Liperissä ja Rääkkylässä, mutta kyllä se ainakin näkyi toisen päähallituspuolueen eli Perussuomalaisten kohdalla jopa paljon ennakoitua enemmän. Kuudesta kolmeen valtuutettuun tipahtaminen Liperissä ja neljästä yhteen lasku Rääkkylässä kertovat suuresta muutoksesta kuntatasolla.
15.4.2025
Miinalaiset kokivat koulun ykkösasiaksi

Viinijärven alueen äänestyspaikkana toimineella Vinkkarilla kävi väkeä sunnuntaina tasaiseen tahtiin. Vaalitoimitsija Heikki Kontkanen kertoi puolenpäivän aikaan, että äänestäjiä on käynyt jatkuvasti. Välillä on ollut jonoakin.
9.4.2025
Verona jatkaa Omarin jalanjäljillä

Liperin kirkonkylällä sijaitsevan ravintola-pizzerian omistaja ja samalla nimi on vaihtunut. Tokmannin kiinteistön alakerran perinteisellä paikalla aloitti huhtikuun alussa Benhssain Hassanin Ravintola Verona. Uusi yrittäjä on kokenut alan ammattilainen.
8.4.2025
Rakentamisesta vaikuttamisen vaaleihin

PÄÄKIRJOITUS Ylämyllyllä sellainen jo on ja kirkonkyläkin sen sai joitakin vuosia sitten. Nyt näyttää siltä, että sen saa myös Liperin kolmas taajama eli Viinijärvi. Kyse on uudesta koulurakennuksesta. Jonkun mielestä asiaa on vatvottu turhankin kauan ja toisen mielestä asiassa on edetty maltilla parasta ratkaisua etsien. Ehkä totuus on jossakin puolivälissä, mutta viinijärveläiset ovat saamassa entistä
8.4.2025
Keskeneräiset tapaavat Vinkkarilla

Viinijärven Vinkkarilla kuuluu sunnuntai-iltana hienoinen puheensorina ja vieno puikkojen kilinä. Yhdessä nurkassa rallattaa rukki. Menossa on Keskeneräisten kuukausitapaaminen.
8.4.2025
Puustinen perää palveluita ja valtaa aluevaltuustolle

Vuosikymmeniä kesärääkkyläläisenä viihtynyt eläkkeellä oleva päätoimittaja Pekka Puustinen kehottaa kaikkia vaaliuurnille myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuustovaaleissa. Aluevaltuuston jättävä Puustinen pamauttaa suoraan, että aluevaltuusto on kumileimasin. Valta on sote-alueen virkahenkilöillä ja aluehallituksella.
3.4.2025
Heposelän vesistönsuojelua tarkasteltiin

Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ja ProAgria järjestivät Viinijärvellä Vinkkarin tiloissa tiedotus- ja keskustelutilaisuuden, jossa tarkasteltiin monelta kantilta Heposelän vesistön tilaa, siihen vaikuttavia olosuhteita ja toimenpiteitä kuormituksen vähentämiseksi. Näkökulma ja luennoitsijat tulivat maa- ja metsätaloussektorilta.
3.4.2025
Elämäni biisejä soitettiin Kammarilla

Lähes jokainen on varmaan seurannut tai ainakin kuullut ohjelman, jossa arvuutellaan muiden osanottajien elämäni biisejä. Itse en ole vastaavia ohjelmia seurannut kuin kanavien välillä sukkuloidessa. Siksipä yllätys oli suuri, kun Pakarisen Tuula soitti ja kyseli mukaan Liperin SPR:n iltakokoontumisen arvuutteluihin Ystävänkammarille.
1.4.2025
Yllätyksen miehet Kolmoseen vuotta kokeneimpina

Ylämyllyn Yllätyksen miesten joukkue pelaa tulevana kesänä toista vuotta jalkapalloa Kolmosessa. Joukkueen valmentajana jatkaa Erkka Vesanen. Joukkueen tavoitteena on luonnollisesti sarjapaikan uusiminen.
1.4.2025
Riihilammen ja Reilammen vedenlaatua halutaan parantaa

Liperin kirkonkylän tuntumassa sijaitsevien Riihilammen ja Reilammen vesien tila tiedetään huonoksi ja välttäväksi. Yhteisötalolla järjestettiin yleisötilaisuus, jonka kokoonkutsujina olivat Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ja Pohjois-Karjalan Ely-keskus. Tilaisuudessa kerrattiin nykytilanne ja mietittiin keinoja vedenlaadun parantamiseen eri toimenpiteillä.
1.4.2025
Kunnissa alijäämästä ylijäämään

PÄÄKIRJOITUS Liperin ja Rääkkylän kuntien tilinpäätökset vuodelta 2024 poikkesivat toisistaan selkeästi, jos mittapuuna pidetään kirjaimellisesti ali- ja ylijäämiä. Liperi teki alijäämää reilut 0,8 miljoonaa euroa, kun taas Rääkkylälle kertyi ylijäämää noin 0,8 miljoonaa euroa. Vaikka Liperissä kertyi selkeä alijäämä, niin siitä huolimatta voidaan puhua jopa torjuntavoitosta. Rääkkylässä voi iloita ylijäämästä, mutta nurkan takana vaanii tulopohjan
26.3.2025
Harrastus vaihtui Jesse ja Anni Kalliolla yrittäjyyteen

Jesse ja Anni Kallio tunnetaan reserviläis- ja ampumatoiminnastaan. Honkalammella asuvat Kalliot ovat nyt joensuulaisen SAR-Aseliikkeen yrittäjiä. Anni Kallio on ollut liikkeessä töissä jo parin vuoden ajan.
26.3.2025
Onko Skoda Elroqista uudeksi kansansuosikiksi?

Tuo kysymys on kaikin puolin ymmärrettävä, sillä upouuden Skoda Elroqin isoveli Enyaq on ollut yksi myydyimmistä sähköautoista Suomessa markkinoille tulonsa jälkeen. Esimerkiksi helmikuussa Skodan suurempi katumaasturi oli eniten rekisteröity sähköauto. Uskaltaisin veikata, että Elroq laittaa kovasti kampoihin isoveljelleen – autosta se ei ole ainakaan kiinni. Enemmän ostajien mieltymyksistä ja tottumuksista sekä euroista.
25.3.2025
Kirjasto koetaan tärkeäksi peruspalveluksi

Rääkkylän kirjastossa järjestettiin kansallisen kirjaston- ja Minna Canthin -päivän tiimoilta keskustelutilaisuus, jonne oli kutsuttu kaikki kuntavaaliehdokkaat. Keskipäivällä pidettyyn tilaisuuteen ehätti kuusi ehdokasta neljästä eri puolueesta. Puoluetunnuksilla ei ollut merkitystä, sillä kaikki kuusi näkivät kirjastoiminnan tärkeänä peruspalveluna.
25.3.2025
Kirkkolahdella uusi laituri palvelurakennuksen eteen

Liperin Pulikoijien vetämä laiturihanke ja minigolfrata Liperin Kirkkolahteen on saanut Joensuun seudun leaderilta myönteisen avustuspäätöksen. Hanke on saamassa lopullisen sinettinsä Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen päätöksellä ilmeisesti toukokuussa. Rakentaminen alkaisi viimeistään kesäkuussa.
25.3.2025
Keski-ikä edelleen nousussa, kauppa vähissä

PÄÄKIRJOITUS Jos jonkun kauppa ei käy Suomessa ja keski-ikä on edelleen nousussa, niin ne ovat autot. Pari edellistä vuotta ovat sujuneet surkeasti, vaikka kaupan piristymistä on povattu koko ajan. Tämän vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta kertovat noin kymmenen prosentin pudotuksesta viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Henkilöautojen keski-ikä on noussut 13,6 vuoteen.
23.3.2025
Kunnan kulttuuripalveluille haetaan uutta suuntaa

Liperin kunnan kulttuuripalveluille haetaan tämän vuoden aikana uutta suuntaa. Syynä on kulttuuri- ja vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkolan eläkkeelle jääminen tämän vuoden loppupuolella. Avoimessa keskustelutilaisuudessa Liperin koululla kuultiin nykytilanteesta tehty kartoitus ja pohdittiin vaihtoehtoja ”uudesta Riitasta” aina ulkopuoliseen tekijään.
21.3.2025
ViU:n tavoitteena sarjapaikan säilyttäminen Ykköspesiksessä

Viinijärven Urheilijoiden Ykköspesis-joukkueen valmentaja ja pelinjohtaja Marko Huhtanen kertoo, että joukkue on lähdössä sarjaan viidentoista pelaajan kokoonpanolla. Sarjaporrasta ylemmäs nousseen joukkueen ensisijainen tavoite on sarjapaikan säilyttäminen.
18.3.2025
Ristonkankaan teillä kaasuteltiin harjoitusralli

Ristonkankaan yksityisteillä kilpailtiin sunnuntaina Joensuun Urheiluautoilijoiden ja paikallisten rallikuljettajien yhteistyönä järjestämä yhden erikoiskokeen harjoitusralli. Mukana oli parikymmentä autokuntaa ja useita paikallisia autoja.

