Päihtyneenä autoillut jäi poliisin haaviin Ylämyllyllä

Poliisipartio puhallutti jouluaattoiltana Kievarintiellä Ylämyllyllä autoilijan, joka oli hetkeä aiemmin ylittänyt huomattavan suurella ajonopeudella Ylämyllyn Shellin mittarikentän. Auton ratin takaa tavatulla 21-vuotiaalla liperiläismiehellä ei ole ajo-oikeutta. Hän hönkäisi alkometriin 0,77 promillen lukeman. Miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta, minkä vuoksi hänen epäillään syyllistyneen myös huumausaineen käyttörikokseen.

Työntäyteisiä joulun pyhiä!

”Palataan asiaan joululomien jälkeen”, tuumasi muuan mies Kotsarin toimittajalle tässä päivänä muutamana. Mihin viimeksi mainittu, että ”Kenellä nyt sitten joululomaa on”. Joulun pyhinä toimitus on toki pimeänä, sillä henkilökunta keskittyy glögin hörppimiseen, eivätkä murtovarkaat tiettävästi sytyttele loisteputkivaloja työmailleen.

Ambulanssi ja auto kolaroivat

Ambulanssi ja henkilöauto kolaroivat Heinävedentiellä Liperissä tänään kello 16:n aikaan. Heinäveden suunnasta tullut henkilöautoilija joutui luisuun ja törmäsi vastaan tulleeseen hälytysajoneuvoon. Törmäyksestä selvittiin ilman henkilövahinkoja. Onnettomuuspaikka sijaitsee noin puolitoista kilometriä Onkisalmensillalta Heinäveden suuntaan. Kolarin jälkeen käytössä on vain toinen ajokaistoista; pelastuslaitos ohjasi liikennettä. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneeseen.

Nokipalo ja pikku kolari Liperissä

Pelastuslaitoksen apua tarvittiin tiistaina Varkaudentien varrella Liperissä: muuan paikallinen asukas teki ilmoituksen hätäkeskukseen huomattuaan, että hänen talonsa hormista nousee liekinomaisesti savua. Asukas epäili, että nokipalohan talossa on syttynyt. Palomiehet avasivat hormit nokiharjalla, ja kehottivat asukasta tarkkailemaan hormien ja tulisijojen kuntoa sekä ottamaan yhteyttä nuohoojaan. Pientä puuhasteltavaa viranomaisilla riitti myös Keskustiellä Liperin kirkonkylällä, niin ikään eilen

Kun kirjasta kuoriutuu enkeli

Varoituksen sana heti tähän jutun alkuun: jos kirjan sivujen taittaminen hiirenkorville on mielestäsi pahennusta herättävää, en suosittele lukemaan artikkelia tämän pidemmälle. Nyt nimittäin taitellaan kirjojen sivuja ihan surutta. Eikä suinkaan lukuharrastuksen nimissä, vaan siksi, että kirjoja voi hyödyntää askartelussa lukemattomin tavoin. Ja se lukematon on muuten tässä tapauksessa numeerinen ilmaus.

Rattijuoppo ajoi ojaan

Henkilöautolla liikkunut mies karautti ojaan Tiilitehtaantiellä Liperin kirkonkylällä eilen illalla puoli yhdeksän aikaan. Palvelutalon parkkipaikan kautta oikaissut autoilija keilasi mennessään kumoon lämmitystolpan ja lyhtypylvään. Menopelin ratin takaa tavattu 73-vuotias joensuulaismies hönkäisi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumusrajan ylittävän tuloksen, 1.49 promillea. Hätäkeskukseen ilmoitettiin lisäksi, että Orvokkitie 1:n parkkipaikalla on törmätty autoon.

Kolme rattijuoppoa narahti Liperissä

Virkavalta tavoitti Liperistä kaksi rattijuoppoa perjantaiehtoona. Heinävedentiellä autoillut 58-vuotias liperiläisnainen hönkäisi poliisin alkometriin 1,00 promillea. Honkatiellä lumipenkkaan täräyttäneellä 47-vuotiaalla liperiläismiehellä oli puolestaan alkoholia veressään 2,69 promillen verran. Aiemmin samana päivänä poliisin haaviin jäi polvijärveläinen 41-vuotias mies, joka autoili huumausaineen vaikutuksen alaisena. Mies suistui autoineen ojaan Käsämäntiellä aamuyhdeksän aikoihin. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajokorttia, joten

Mokkapaloja, mokkapaloja

Kahvipöydän kestosuosikki. Myyjäisten myyntihitti. Helppo ja hyvä. Näillä sanoilla mokkapaloja luonnehditaan lukuisilla nettisivustoilla. Eikä ihan aiheetta. Suklainen ja kevyesti kahvilla maustettu leivonnainen maistuu niin aikuisille kuin lapsillekin, varsinkin viimeksi mainituille. Tokaluokkalainen poikani ei tiettävästi ole koskaan ohittanut koulun myyjäisiä mokkapalaa ostamatta – hankinta on tehty joko omilla roposilla tai kaverilta neuvotelluilla rahoilla.

Rattijuoppo jäi poliisin haaviin

Liperiläisen 51-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen torstaina aamupäivällä. Varkaudentien ja Kuopiontien risteyksessä puhallutettu, henkilöautolla liikkunut mies hönkäisi virkavallan alkometriin 1,45 promillen lukemat.

Kiitokseksi kotiseututyöstä

Kotiseutu-uutisten Antti-patsas ojennettiin tänä vuonna liperiläiselle Reetta Juvoselle. Naiselle, jota saattoi kunniamaininnan luovutustilaisuudessa luonnehtia myös yllättyneeksi ja hieman ärsyyntyneeksi. – Jos minä olisin tämän tiennyt, olisin sanonut ei, Liperi-Seuran syyskokouksessa Roukalahdella yllätetty palkittu puuskahti.

50. vuosikerta alkaa

Kotiseutu-uutisten paperilehden kannessa ja kolmossivulla komeilee huomenna ensimmäistä kertaa termi 50. vuosikerta. Näin siksi, että lehden ensimmäinen numero tipahti paikallisiin postilootiin 9. joulukuuta vuonna 1966 – päivälleen 49 vuotta sitten. Juhlavuosikerran kunniaksi Kotiseutu-uutisten toimitus uudisti hienoisesti paperilehden ilmettä.

Rattijuoppo ja tihutyöntekijä poliisin haaviin

Rattijuoppo jäi poliisin haaviin yhden aikaan viime yönä ylämyllyläisellä kylmäasemalla. Mies puhalsi alkometriin 1,99 promillen lukemat. Poliisi puhallutti autoilijan sen jälkeen, kun hätäkeskukseen tuli ilmoitus päihtyneeltä vaikuttaneesta tankkaajasta. Muutamaa tuntia myöhemmin, aamukolmen ja puoli neljän välisenä aikana 20-vuotias liperiläismies töhri tussilla Siltakadulla Joensuussa sijaitsevan ravintolan mainosta sekä mainostauluja. Kiinniotettaessa mies ei ollut yhteistyöhaluinen, vaan vastusti

Ojaanajo Kuopiontiellä

Henkilöautolla liikkunut mies ajoi ojaan Kuopiontiellä Liperissä eilen illalla hieman yhdeksän jälkeen. 28-vuotias venäläismies menetti ajoneuvonsa hallinnan Ylämyllyllä. Auto lähti heittelehtimään, törmäsi tien vasemmalla puolella olevaan kaiteeseen ja päätyi lopulta katolleen ojaan tien oikealle puolelle. Kuljettaja oli liikkeellä yksin. Kolarin jälkeen mies kuskattiin ambulanssilla sairaalaan tarkastukseen. Samoihin aikoihin Tutjuntiellä poliisipartion haaviin jäi 53-vuotias liperiläismies, joka

Taavi Kassila joogaa viikonloppuna Liperissä

Joogaopettaja, kirjailija ja elokuvaohjaaja Taavi Kassila luennoi Liperissä huomenna perjantaina. Lisäksi hän pitää viikonloppukurssin, jonka aikana syvennytään niin klassiseen ja mantrajoogaan kuin lajin filosofiaankin. – Kurssilla tehdään klassisia joogaliikkeitä hidasrytmisesti ja meditatiivisesti. Tavoitteena on kehon ja mielen kokonaisvaltainen hyvinvointi, Kassila kertoo.

Lehti tulee – tai sitten ei

Postilakon vuoksi kaikki Kotiseutu-uutisten tilaajat eivät lehteään huomenna saa. Lehden varhaisjakelun pitäisi sujua tuttujen askelkuvioiden mukaan: jos aviisilla on tapana tipahtaa ani varhain postilootaan tai läheiseen heittolaatikkoon, tapahtunee niin myös huomisaamuna. Päiväkantoon poikkeuksia on sitä vastoin luvassa.

Risteyskolari Honkalammella

Koululaisia kuljettanut tilataksi ja henkilöauto kolaroivat tänä aamuna Kuopiontien risteyksessä Honkalammella. Menopelit vaurioituivat ajokelvottomiksi, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Onnettomuusautoissa olleet ihmiset kuljetettiin kuitenkin tarkastettaviksi terveyskeskukseen. Kuljettajan lisäksi taksissa oli neljä lasta; henkilöautossa ei matkustajia ollut.

ViU:n superpesisjoukkueen runko kasassa

Viinijärven Urheilijat kertoo tiedotteessaan, että seuralla on kasassa hyvä, nuori, urheilullinen ja tavoitteellinen Superpesisjoukkue. Kaikilla pelaajilla on taskussaan mitali nuorten Superpesiksestä mitali ja/tai Itä-Länsi edustus. Useammalla pelaajalla on myös kokemusta naisten Superpesistasolla pelaamisesta.

Paljon onnea, Liperi!

Liperin kunnan 140-vuotista taivalta juhlittiin tänään sunnuntaina Liperin koulukeskuksen salissa. Merkkivuoden aikana leipäpitäjässä on järjestetty useita tapahtumia, mutta tänään koitti viimein pääjuhlan aika. Pyhäpukuihinsa sonnustautuneet liperiläiset viettivät iltapäivää puheita ja musiikkia kuunnellen.

Humalaisen ajomatka päättyi penkkaan

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että henkilöauto on ajautunut penkkaan Ylämyllyntiellä, Shellin huoltoaseman liepeillä. Virkavallan tutkittua asiaa ilmeni, että kyseistä menopeliä oli kuljettanut 33-vuotias liperiläismies. Tämä puhalsi alkometriin 1,86 promillen lukemat. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kaksi ulosajoa Liperissä

Liperissä sattui maanantaina alkuillasta kaksi ulosajoa, toinen Käsämäntiellä, toinen Kuopiontiellä. Tapauksissa oli useita yhteneviä piirteitä: onnettomuusautojen kuljettajat olivat menopeleissään yksin, eivätkä loukkaantuneet ulosajossa. Peltivaurioita molemmissa onnettomuuksissa syntyi, tosin vain lieviä.

Autoilija suistui ojaan Rääkkyläntiellä

Rääkkyläläinen 72-vuotias nainen menetti ajoneuvonsa hallinnan sohjoisella Rääkkyläntiellä tänään iltapäivällä. Nainen ajautui suoralla tieosuudella kulkusuunnassaan tien vasemmalle puolelle ojaan, pyörien mennessään katon kautta ympäri. Autoilija sekä tämän kyydissä ollut matkustaja toimitettiin Tikkamäelle tarkastukseen.

Humalainen kuski kierähti katolleen

Liperiläisen 48-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Mies hönkäisi poliisin alkometriin 1,78 promillen lukemat Mattisenlahdentiellä Liperillä tänään hieman ennen puolta päivää. Ennen puhalluskoetta mies oli ajanut autonsa katolleen tien raviin kurvaillessaan Ylämyllyn suuntaan. Ulosajo sattui vasemmalle kaartuvassa mutkassa; menopeli ajautui kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle, osui sivutien penkkaan ja kimposi sen yli pyörähtäen katolleen. Kuljettaja sai

Maastopalo lumisessa Rääkkylässä

Rääkkylässä syttyi tänään iltapäivällä maastopalo – ohuesta lumikerroksesta huolimatta. Metsän harvennushakkuissa olleet koneurakoitsijat huomasivat kyteviä ja savuavia palopesäkkeitä hakkuutyömaansa lähellä Sammalikontien tuntumassa. He tarkastivat alueen ja huomasivat maastoa palaneen noin 15 neliötä, noin 50 senttimetrin syvyydeltä. Miehet hälyttivät palokunnan tapahtumapaikalle. Palopaikka sijaitsi metsän keskellä, 300 metrin päässä tiestä. Urakoitsijat kyyditsivät palomiehet kalustoineen tapahtumapaikalle. Palokuntalaiset pumppasivat

Kännissä Käsämässä

Liperiläisen 64-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Mies liikkui henkilöautolla Liperin Käsämässä perjantaina hieman ennen kello 10:tä, ja hönkäisi alkometriin tuloksen 0,29 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa. Poliisipartio pysäytti autoilijan normaalissa liikennevalvontatarkastuksessa.

Risujen polttamisesta kehkeytyi astetta suurempi savotta

Sattuipa Liperin Kontkalassa niin, että muuan mies aikoi polttaa risuja ja kantoja nuotiossa pellonreunassa. Nuotio oli kuitenkin niin suuri, että savu ja liekit näkyivät kauas. Risusavottakiireissään mies ei ollut tehnyt asianmukaista ilmoitusta puuhistaan pelastuslaitokselle. Niinhän siinä sitten kävi, että ohikulkija ilmoitti liekkien loimotuksesta hätäkeskukseen. Pelaastuslaitokselle tuli tiedonanto mahdollisesta rakennuspalosta – sellaista lähdettiin sammuttamaan useamman yksikön

Ihan hyvin menee, tuumaavat liikennepoliisit

Itä-Suomen poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti suojatie- ja taajamaliikennettä. Yleiskuva valvontaviikosta oli virkavallan mukaan positiivinen: autoilijat ja muut tielläliikkujat noudattavat pääsääntöisesti hyvin liikennesääntöjä. Poikkeuksiakin mahtui mukaan. Esimerkiksi suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo ohitettiin pysähtymättä poliisin valvovan silmän alla 32 kertaa viikon aikana.

Liperiläisnainen kolarissa Joensuun ruutukaava-alueella

29-vuotias liperiläisnainen joutui auto-onnettomuuteen eilen illalla seitsemän jälkeen Joensuun ruutukaava-alueella. Onnettomuus tapahtui Koulu- ja Kalastajankatujen tasa-arvoisessa risteyksessä. Liperiläisnainen ajoi henkilöautollaan pitkin Koulukatua, kun vasemmalta risteykseen tulleen, 23-vuotiaan joensuulaisnaisen kuljettama henkilöauto törmäsi liperiläisen menopeliin. Ajoneuvot vaurioituivat törmäyskohdistaan. Ensihoitajat tarkastivat kuljettajien voinnin tapahtumapaikalla.

Vene kaatui, mies hukkui

Perämoottorilla varustettu soutuvene kaatui varhain tänä aamuna Liperissä Käsämänsalmen läheisyydessä, jolloin kaksi veneessä ollutta ihmistä joutui veden varaan. Vuonna 1955 syntynyt tamperelainen mies sekä vuonna 1969 syntynyt espoolainen mies olivat olleet viettämässä iltaa Viinijärven Jouhikkaanluoto -nimisessä saaressa. Saaressa sijaitsi tamperelaisen miehen kesämökki. Jossain vaiheessa iltaa miehet olivat lähteneet veneellä saaresta pois. Tamperelainen mieshenkilö oli horjahtanut

Hyvää Nenäpäivää!

Nenäpäivää vietetään tänään Liperin koulukeskuksessa ja vähän muuallakin. Koulun käytävillä, luokissa ja pihamaalla vilahtelee punaisia neniä, niin Nenäpäivän tunnusmerkeiksi muodostuneita muovisia kuin huulipunalla tai muulla kasvomaalilla taiteiltuja. Mahtuupa koulupäivään myös kisailua ja kuvaustoimintaa – koululaiset saavat ikuistaa itsensä hassussa kostyymissä 50 sentin korvausta vastaan.

Ojaanajo Liperissä – jälleen

Auto suistui tieltä Heinävedentiellä Liperissä torstaina iltapäivällä. Lepikkoonajon jälkeen 72-vuotiaan savonlinnalaismiehen ohjastama menopeli kulkeutui metsän puolella useiden kymmenien metrien matkan, ennen kuin se pysähtyi keula vasten puuta. Auton apukuljettajan paikalla ollut matkustaja loukkaantui ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Tie oli tapahtuma-aikaan erittäin liukas. Onnettomuusautossa oli alla kesärenkaat.

Lokakuu oli aurinkoinen ja vähäsateinen

Ilmatieteen laitoksen mukaan aurinko paistoi lokakuussa tavanomaista enemmän koko maassa. Monin paikoin auringonsäteet valaisivat elämäämme enemmän kuin keskimäärin syyskuussa. Lokakuun keskilämpötila Pohjois-Karjalassa ei sitä vastoin poikennut tavanomaisesta.

Auto ojaan Roukalahdella

Tutjuntiellä Roukalahdella sattui ojaanajo tänään torstaina hieman ennen puolta päivää. Auton ratin takana istunut mies menetti menopelinsä hallinnan ja auto suistui vastaantulevien kaistan yli ojaan. Mennessään auto pyörähti katon kautta ympäri ja jäi pyörilleen ojaan. Kuljettaja ja kyydissä miespuolinen matkustaja pääsivät omin avuin ulos autosta. Pelastuslaitokselta muistutetaan, että yöpakkasten jälkeen tiet ovat liukkaat erityisesti aamuisin.

Auto ojaan Salokyläntiellä

Salokyläntiellä Rääkkylässä sattui ojaanajo eilen illalla. Henkilöauto luiskahti pientareen puolelle; onnettomuuden syystä ei toistaiseksi ole tietoa. Henkilövahingoilta rytäkässä kuitenkin vältyttiin. Tapahtumapaikalla pistäytyivät sekä ensihoitajat, palokunta että poliisi. Viimeksi mainittu tutkii onnettomuutta.

Yhteentörmäys Mattisenlahdentiellä

Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui aamuseitsemän jälkeen kahden henkilöauton kolari. Ajoneuvot törmäsivät toisiinsa. Onnettomuusautoissa oli kaikkiaan neljä matkustajaa. He loukkaantuivat lievästi.

Musta jää yllätti autoilijat

Musta jää on tehnyt tepposet useammalle autoilijalle tänä aamuna. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tietoon on tullut kaikkiaan seitsemän liukkaudesta johtunutta liikenneonnettomuutta. Liperissä sattui niistä yksi: Pärnävaarantiellä henkilöauto ajautui ulos tieltä. Pelastuslaitos kehottaa autoilijoita erityiseen varovaisuuteen aamuliikenteessä, koska keliolosuhteet voivat vaihdella ja olla paikoin huonot. Talvirenkaat alkavatkin olla varsinkin aamuliikenteessä jo enemmän kuin tarpeen, mutta tärkeintä on kiinnittää

Mopoilija puhalsi 1,8 promillea

Liperiläinen 39-vuotias nainen hönkäisi poliisin alkometriin 1,80 promillen lukemat tänään aamupäivällä Viinijärvellä. Mopolla liikkunut nainen yritti välttää Viinijärventiellä olleen ratsian kurvaamalla erään talon pihaan. Virkavalta kuitenkin peittosi naisen nokkeluudessa, ja sai kun saikin myös tämän osallistettua puhalluskokeeseen. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Hirvikolari Leppälahdessa

Henkilöautoilija ja hirvi kolaroivat Liperin Leppälahdessa Heinävedentiellä perjantaina kello 17.15. Liperiläisen 34-vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto törmäsi Heinäveden suunnasta ajaessaan tielle tulleeseen hirveen; sarvipää osui menopelin oikeaan etukulmaan, minkä seurauksena ajoneuvo suistui tien vasemmalle puolelle ojaan. Henkilövahinkoja rytäkästä ei aiheutunut. Auton oikea etukulma sekä sivupeili vaurioituivat. Hirvi jatkoi törmäyksen jälkeen matkaansa metsään. Hirvimiehet lähtivät jäljittämään eläintä.

Katolleen kännissä

Liperiläisen 22-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tämän autoiltua päihtyneenä henkilöautolla Liperissä Häyrynlahdentiellä eilen perjantaina hieman ennen kello 21:tä. Mies ajeli yksin henkilöautolla Häyrynlahdentietä Liperintien suuntaan, kun auto ajautui suoralla tieosuudella tien oikeaan reunaan hiekalle. Korjausliikkeen jälkeen menopeli lähti sivuluisuun ja törmäsi tien vasemmalla puolella olevaan kiveen ja päätyi katolleen ojaan tien vasemmalle

Jari Uimonen asetetaan Liperin kirkkoherran virkaan sunnuntaina

Liperin seurakunnan uusi kirkkoherra Jari Uimonen asetetaan virkaan tulevana sunnuntaina kello 10 alkavassa messussa Liperin kirkossa. Virkaanasettamismessun toimittaa Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.

Lihakauppaa Liperissä

Poliisi huutokauppaa noin sata kiloa hirvenlihaa Kaatamossa. Huutokauppa järjestetään tänään iltapäivällä kello 13 osoitteessa Koprasärkäntie 38. Myytävät lihat ovat valmiiksi paloiteltuja, mutta tarkastamattomia. Ne tulee maksaa paikan päällä käteisellä.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.