1.4.2015
Nenonen ehdolla eduskuntaan

Kotiseutu-uutisten päätoimittaja, liperiläinen Tarmo Nenonen tavoittelee kansanedustajan paikkaa. Vaalipiirilautakunta vahvistanee Nenosen ehdokkuuden vielä tämän päivän aikana. – Äänestysnumeroni on yksi, mikä on eduskuntavaaleissa aivan poikkeuksellista. Ykkösnumeron saaminen edellytti Savo-Karjalan hallinto-oikeuden päätöstä – sen tähden tieto ehdokkuudestani julkistetaan näinkin myöhään. Vaalityöhön ei tosiaan jää paljoa aikaa, sillä eduskuntavaalit käydään 19. huhtikuuta. Nenonen kuitenkin uskoo, että yhteiskunnallisten
26.3.2015
Autolla vai ilman?
Auton moottorin murahduksesta alkoi työmatkani tänäkin aamuna. Koska kotipihani ja Kotsarin parkkipaikan väliin mahtuu pikitietä 19 kilometrin verran, en järin usein taita taivalta lihasvoimalla. Mitä nyt kerran kesässä konkeloin pyörällä töihin – ja pysyttelen tapausta seuraavat pari päivää mahdollisimman kaukana kaikista satulaa muistuttavista vekottimista. Julkisilla kulkuvälineillä työmatka tulee taitettua tätäkin harvemmin. Ei siksi, etteivätkö bussit
16.3.2015
Mökkiläismeiningissä
Vesipisarat ovat valuneet räystäiden reunoille, valmiina putoamaan ja pirstoutumaan maahan. Pihamaalle on muotoutunut keskikokoisia lammikoita, kuin odottamaan pieniä ihmisiä ja kirkkaanvärisiä kumisaappaita. Kevään merkkejä kumpikin. Pian mökkirannassa vesi ottaa niskalenkin jäästä ja rantasaunakin alkaa hiljalleen lämmetä. Eikä aikaakaan kun kasvimaahan saa piilottaa siemenperunat ja kellariin saunajuomat. Ollapa jo mökillä! Liperin mökkiläistoimikunta on sekin valmiina tulevaan

