Autovarasta ajettiin takaa kutostiellä
Poliisi sai tänä aamuna puoli kahdeksalta ilmoituksen, jonka mukaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Liperistä varastettu auto oli matkalla VT 6:lla Rautjärveltä Joensuun suuntaan.
Auton kuljettaja ei noudattanut vastaan tulleen poliisiauton antamia pysäytysmerkkejä Kiteen Puhoksen eteläpuolella, vaan kiihdytti kovaa vauhtia kohti Joensuuta. Tapahtuma-aikaan kuutostiellä oli runsaasti muuta liikennettä.
Poliisi yritti pakottaa autoilijan pysähtymään Puhoksen ja Tolosenmäen risteysten välillä, mutta kuljettajan onnistui väistää sivutielle ennen piikkimattoa. Poliisi sai pakenijan etsintään virka-apua Rajavartiolaitokselta, jonka helikopteri löysi ajoneuvon lopulta Särkijärven länsipuolelta.
Kello 10.30 poliisikoira löysi autosta maastoon paenneen 17-vuotiaan nuoren miehen piileksimästä läheisestä ladosta. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja varkauteen.
Nuoresta iästään huolimatta hänelle on kertynyt runsas ja monipuolinen rikoshistoria.
Uutinen autovarkaudesta on luettavissa Kotiseutu-uutisten nettisivuilla.