Kun tonttikauppa Jyrissä alkoi

”Kahdessa päivässä kassaan markkoja 1,1 miljoonaa”, kuuluu etusivun jutun otsikko. Parinkymmenen vuoden takaisessa Kotiseutu-uutisten numerossa (20.8.1998) kerrottiin tonttikaupan käynnistyneen vauhdilla Jyrinkylällä.

Kuka siellä kulkee?

Näyttelijä oli lämpiössä, kun lavalta alkoi kuulua tavaran siirtämisen ääniä. Hän meni tarkistamaan, oliko siellä varkaita, kun tiesi olevansa yksin rakennuksessa. Ketään ei pimeältä lavalta löytynyt. Näyttelijä kertoi kokeneensa saman muutaman kerran iltaisin ollessaan yksin.

Taiteesta ja tuhoon tuomitusta ihmiskunnasta

Neljä ja puoli vuosikymmentä sitten Kotiseutu-uutisissa julkaistiin Viikon vastaaja -palstaa. Heinäkuun 19. päivänä vuonna 1973 ilmestyneessä numerossa jututettavana oli nuori taiteilijanalku, juuri 18 vuotta täyttänyt Leila Lamminsalo.

Sienestyskautta odotellaan vielä viikkoja

Sää suosii nyt lomailijoita, muttei sieniä. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo toteaa, että sienestyskautta joudutaan vielä odottamaan jonkin aikaa. Kuinka pitkään tarkalleen, se riippuu säästä.

Täällä Kihaus, missä kävijät?!

Kihaus Folk jäi reilusti kävijätavoitteestaan. Viime viikonvaihteessa vietettyyn kansanmusiikkitapahtumaan myytiin hieman alle 1300 lippua; tavoite oli asetettu kahteen tuhanteen.

Piirroslaulusta paperiaskarteluun

Sanovat, että sateenkaaren päässä on aarre. Mutta millainen aarre mahtaa oikein olla, kysellään Improckin lastenkonsertissa Kihaus-lauantaina. Aitan edustalle kokoontuneilla lapsilla on asiasta näkemys jos toinenkin.

Lettuja, tuhansia lettuja

Lettutaikina tirisee kotoisasti muurinpohjapannulla. Rapeaksi paistuvasta ohukaisesta nouseva tuoksu saa veden herahtamaan kielelle – juuri nyt tekeekin mieli marjahillolla höystettyä, perinteistä herkkua.

Lempeästi, kehoa kuunnellen

Päivilän sanktuarissa joogataan luonnonhelmassa. Sateen sattuessa joogamatot levitetään vanhan salin lattialle.

Uskomusten ukkonen

Kun ukkonen jyrähtelee ja salamat välähtelevät, on paras pujottaa kumisaappaat jalkaansa ja kipaista kellariin. Vai onko sittenkään?

Kantarellia koira metsästää

Huikean hyvän hajuaistin omaava koira on mitä mainioin sienestyskaveri. Kunhan oppii ensin tunnistamaan kantarellin tuoksun muiden aromien joukosta.

Karjalanruususta Kunniaheinämies

Karjalanruusun tilan väki valikoitui tänä vuonna Kunniaheinämies-tittelin saajaksi. Rääkkylä-Seuran myöntämä kunniamaininta ojennettiin saajilleen Kihaus-alueella perjantaina.

Molempi parempi?

Kirjailija Tuomas Lius kuuntelee äänikirjoja koiraa ulkoiluttaessaan ja autoillessaan. Mutta vetääkö se vertoja perinteisen kirjan lukemiselle?

Koko komeus kolikoilla?

Kierrätystavaroilla ja pienellä budjetilla voi sisustaa kokonaisen talon, Suomen Punainen Risti toteaa. Vieläpä niin, että kokonaisuus on ekologinen, eettinen ja persoonallinen. Sanojensa vakuudeksi SPR:n Kontti-ketju sisustaa lahjoitustavaroilla Porin asuntomessuille yhden kokonaisen talon, Villa Karhun.

Murtomiehet poliisin huostaan

Murtomiehet jäivät poliisin haaviin lähes verekseltään, kiitos erikoisen peruutteluepisodin. Tapahtumasarja sai alkunsa torstaiaamuna 5. heinäkuuta, jolloin murtomiehet iskivät Tutjuntiellä sijaitsevaan omakotitaloon ja konehalliin.

Auto suistui Kuopiontieltä

Auto suistui ulos Kuopiontieltä viime yönä, hieman yhden jälkeen. Onnettomuusautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa, jotka vietiin tarkistettavaksi keskussairaalaan. Tieltä suistunut ajoneuvo pysyi pyörillään.

Paksuniemen näyttämö vihittiin käyttöön

Paksuniemen kesänäyttämö vihittiin käyttöön keskiviikkona. Lopultakin, saattaisi moni rääkkyläläinen sanoa, sillä omasta kesäteatterista on haaveiltu pitäjässä pitkään.

Kirjaston kohtalo puhuttaa

Ylämyllyn kirjaston lainaustiskillä keskustellaan tiuhaan lukutuvan muutosta. Asiakkaita kun kiinnostaa kovasti, onko lukutupa muuttamassa yritystalolta ja jos on, niin minne. Mahdollisen muuton ajankohtakin kirvoittaa kysymyksiä.

Vapaa-ajanasukkaat kokoontuivat Kihaus-alueella

Rääkkylässä järjestetty vapaa-ajanasukastapahtuma houkutteli tiistai-iltana kuutisenkymmentä ihmistä puheiden ja musiikkiesitysten äärelle. Aiemmista vuosista poiketen tilaisuus pidettiin Kihaus-alueella, tsaiju-teltassa.

Hirvikolari Kaatamontiellä

Varkaudentiellä Kaatamossa sattui hirvikolari eilen maanantaina hieman ennen kuutta illalla. Joensuulainen mies ajoi valtatietä Varkauden suuntaan, kun tien vasemmalta puolelta tuli hirvi ajoradalle, törmäten auton vasempaan kylkeen.

Liikekeskuksesta tuli Mylläri

Kauppakeskus Mylläri vihittiin virallisesti käyttöön maanantaina. Juhlavien puheiden, ortodoksisen siunauksen ja jäätelötarjoilujen värittämä tilaisuus houkutteli ylämyllyläiseen liikekeskukseen kymmenittäin ihmisiä. Väenpaljoudesta päätellen liikekeskus on rakennettu tarpeeseen.

Kuudennen kerran Suur-Liperissä

Lauantaiaamuna Kuoringan levikkeellä piisasi kaksipyöräisiä, kun motoristit valmistautuivat starttaamaan Suur-Liperin Ajoihin. Kuudetta kertaa järjestetty tapahtuma kokosi yhteen kuutisenkymmentä ryhmäajon ystävää.

Asematiellä murtauduttiin kellarivarastoihin

Asematiellä Liperissä murtauduttiin kellarivarastoihin lauantaina, kesäkuun viimeisenä päivänä. Varastoista anastettiin muun muassa huonekaluja.

Auto ojaan Teerisuontiellä

Teerisuontiellä Liperissä sattui liikenneonnettomuus perjantai-iltana. Teerisuontiellä ajaneen autoilijan ajoneuvo lähti heittelehtimään ja ajautui ojaan, kulkusuuntaansa nähden tien vasemmalle puolelle.

Nyt askarrellaan. Wau!

Wau! Ihana mekko! Sellainen hempeän vaaleanpunainen, kullanvärisillä palloilla ja tylliröyhelöillä höystetty luomus. Ei ihan samanlainen kuin Tanhupallolla telkkarissa, mutta melkein.

Ylämyllyn liikekeskuksen nimi julki huomenna

Ylämyllyn liikekeskuksen nimi julkistetaan huomenna maanantaina. Kauppakeskittymän nimestä järjestettiin nimikilpailu, joka innosti ihmiset ideoimaan.

Cheddarjuustoviipale ja kaksi maustekurkkusiivua

Ensin sujautetaan sämpylät paahtimeen, sitten pihvit grilliin. Rapsakoiksi lämmenneiden sämpylöiden päälle pursotetaan mausteista hampurilaiskastiketta, ripotellaan sipulia ja jäävuorisalaattia.

Uutta ja vanhaa, mutta retrohenkistä

Näyttävistä kuoseista, napeista ja kauluksista. Niistä on retro retonki tehty.

Olutta varastanut autoili humalassa Liperissä

Liperiläinen 36-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta eilen torstaina iltapäivällä. Autoilun päätteeksi mies hönkäisi alkometriin rattijuopumusta osoittavat lukemat Niementiellä sijaisevassa yksityisasunnossa. Tarkkuusalkometri osoitti miehen ylittävän reilusti rattijuopumusrajan.

Liperin kirkossa soi

Kulttuuri kuuluu kaikille, tuumi liperiläissyntyinen Olli Hirvonen. Eikä tyytynyt tuumailuun, vaan tarttui myös toimeen. Otti yhteyttä muusikkoystäviinsä ja kutsui heidät konsertoimaan Liperiin.

Ministerivierailusta kadonneeseen kissaan

Nelisenkymmentä vuotta sitten, 6. heinäkuuta vuonna 1978 ilmestynyt Kotiseutu-uutisten numero on kahdeksansivuinen sukellus Liperin, Viinijärven ja Rääkkylän asioihin. Mustavalkoinen, painomusteen tuoksuinen lehti tiesi etusivullaan kertoa sosiaali- ja terveysministerin piipahtaneen Rääkkylässä.

Viherpeukaloiden päivä

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään Avoimet puutarhat -päivää. Liperissä voi tuolloin tutustua kolmeen, Rääkkylässä kahteen vehreään keitaaseen.

Rajua ylinopeutta Ylämyllyntiellä

Nuori joensuulaismies jäi kiinni ylinopeudesta Ylämyllyntiellä Liperissä eilen keskiviikkona aamuyhdeksän aikaan. 19-vuotiaalla nuorukaisella oli vauhtia 118 kilometriä tunnissa alueella, jolla suurin sallittu nopeus on 60 kilometriä tunnissa. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Koulusuunnitelmat saivat siunauksensa

Ylämyllylle rakennettavan yläkoulun hankesuunnitelma sai siunauksensa Liperin kunnanvaltuuston kokouksessa maanantai-iltana. Samassa tilaisuudessa hyväksyttiin myös kirkonkylän koulukeskuksen peruskorjausta ja uudisrakennusta koskeva suunnitelma.

Kivinäyttely värittää Komperon kesää

Aurinkoisena poutapäivänä kivet eivät pääse oikeuksiinsa. Punainen graniitti näyttää hailakalta, eivätkä kivilajin vaaleanharmaat sävytkään erotu edukseen. Vesi saa kuitenkin ihmeitä aikaan: maahan putoilevat sadepisarat syventävät sävyt ja houkuttelevat esiin kivien kauneuden.

Helikopteri ei kadonnutkaan Liperissä

Helikopterin epäiltiin joutuneen onnettomuuteen Liperissä eilen maanantaina. Lennonjohdosta ilmoitettiin tuolloin hätäkeskukseen, että Liperin raviradalle laskeutumassa ollut kopteri on kadonnut.

Vastaisku pahoinvoinnille

Aito tavara -liikkeessä Liperin kirkonkylällä paneuduttiin maanantaina hyvinvoinnin saloihin. Paikallisiin tuotteisiin erikoistuneessa myymälässä oli tarjolla intialaista päähierontaa, luonnon omista raaka-aineista surautettuja smoothieita sekä erilaisia terveystuotteita.

Rattijuoppo jäi kiinni Liperin kirkonkylällä

Liperiläinen 60-vuotias mies narahti törkeästä rattijuopuksesta tänään maanantaina Liperissä. Mies oli liikkeellä pitäjän kirkonkylällä pakettiautosta ja perävaunusta koostuvalla ajoneuvoyhdistelmällä.

Pitkäkyntiset liikkeellä juhannuksena Jyrissä

Pitkäkyntiset pistäytyivät juhannuksen aikana Jyrissä sijaitsevien talojen pihoissa erinäistä omaisuutta anastamassa. Varkaiden matkaan lähtivät muun muassa päältä ajettava ruohonleikkuri, työnnettävä ruohonleikkuri, mopo, mönkijä ja lasten polkupyörä.

Autoilija loukkaantui ulosajossa Liperintiellä

Mies loukkaantui vakavasti Liperintiellä sattuneessa ulosajossa eilen sunnuntaina. Onnettomuus tapahtui hieman puolenpäivän jälkeen. Liperintietä Ylämyllyn suuntaan ajanut mies ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä metsään.

Kansanedustaja tanssittaa kihausyleisöä

Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala debytoi tänä suvena Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalin esiintyjänä. Laulamista harrastava poliitikko nousee estradille Maitolaiturin tyttöjen solistina.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.