Arkipäivän ilmaisuja oppimassa

Liperiläinen abiturientti Rosita Keskinen aloittaa ensi viikolla kirjoitusurakkansa. Lyseon lukiossa opiskeleva nuori nainen aikoo ahkeroida pitkän matematiikan ja lyhyen ranskan ylioppilaskokeiden äärellä.

80 litraa herneistä herkkua

Hernekeiton kutsuva tuoksu houkutteli sankoin joukoin väkeä Nälkäpäivä-tapahtumaan Ystävänkammarille Liperin kirkonkylälle. Perjantaina puolenpäivän aikaan kattilan kupeeseen kertyi jopa jonoa, kun ihmiset ostivat soppaa syötäväksi ja kotiin vietäväksi.

Liperiläisillä jos kellä on Leipäpäivään aihetta

Leipäpäivällä on Liperissä yli vuosikymmenen mittaiset perinteet. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin syyskuussa 2004 – olkoonkin, että rukiin tuoksuista juhlaa pidetään yleisesti leipämessujen jälkeläisenä.

Perhekahvila aloittaa

Rääkkylässä alkaa tänään torstaina perhekahvilatoiminta. Alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu perhekahvila järjestetään jokaisen viikon torstaina aamupäivällä nuorisotalolla. Kerhon teemat vaihtelevat viikoittain.

Nuokkari muuttaa Postin entisiin tiloihin

Ylämyllyn Nuokkarina tunnettu nuorisotoimentila muuttaa monitoimitalolta yritystalolle, Postin entisiin tiloihin. Asiasta päätti Liperin kunnanhallitus maanantaisessa kokouksessaan. Muuttopäivää ei ole vielä päätetty, sillä muuton aikataulu ja sen aiheuttamat kustannukset tarkentuvat tuonnempana.

Virka vaihtuu tehtäväksi

Liperin kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan lakkauttaa rakennusvalvonnan toimistosihteerin viran. Sen tilalle perustetaan uusi vakanssi, lupavalmistelijan tehtävä.

Monet tiet vievät työelämään

Työtä ja tekijöitä Liperissä -tapahtumassa piisasi puhetta työstä ja työelämästä. Ajatuksia vaihtoivat niin työntekijät kuin työnantajatkin – onhan humpan juonena houkutella nämä kaksi tahoa kohtaamaan toisensa.

Työ, joka ei tunnu työltä

Ylämyllylle jos minne kannattaisi kampaamo perustaa, tuumivat Taina Rautiainen ja Minna Marjola. Naiset olivat aikoinaan opiskelleet samaan aikaan parturi-kampaajiksi ja työskennelleet alalla liki parin vuosikymmenen ajan.

Auton ratissa liki kolmen promillen humalassa

Rääkkyläläinen 27-vuotias mies ajoi henkilöautolla alkoholin vaikutuksen alaisena Joensuussa Reijolassa lauantaiaamuna ennen kello seitsemää. Puhalluskoe osoitti miehen olleen liikenteessä 2,93 promillen humalassa.

Humalassa autoillut päätyi ojaan

Henkilöauto suistui ojaan Käsämäntiellä Liperissä. Liperin kirkonkylän suuntaan autoillut keravalainen 20-vuotias mies ajautui ojaan vastaantulevien kaistan kautta. Mies puhalsi alkometriin 2,9 promillen lukemat.

Viiden kyläkoulun Rääkkylä

Kouluasiat puhuttavat vuodesta toiseen. Parasta aikaa Suomessa käydään vilkasta sananvaihtoa homekouluista sekä opinahjojen tuntumaan pystytetyistä parakeista. Onhan kyseessä ilmiö, joka koskettaa monia: Ylen selvityksen mukaan väistötiloissa käy koulua 48 000 suomalaislasta.

Kasvomaalauksia ja muita taideteoksia

Vaaleanpunaiseen prinsessamekkoon pukeutunut Tyyne tarttuu ohueen siveltimeen. Hän pyöräyttää sivellintä vihreässä kasvovärissä ja alkaa sitten maalata. Jenni-äidin poskeen piirtyy… niin, mitä?

Renkaat ratsattiin Kuoringalla

– Mitä arvelet, millaisessa kunnossa autosi renkaat ovat, Mari Voutilainen Liikenneturvasta kysäisee.

Seurakuntatalon ikkuna rikottiin, kirkkoherranvirastoon murtauduttiin

Ylämyllyn seurakuntatalon ikkuna rikottiin keskiviikkoillan kello 17:n ja torstaiaamun kello 8:n välisenä aikana.

Porukalla parempi

Loppuviikosta Liperissä pinkaistaan poluille. Lauantaina Pärnävaaran kumpuilevissa maastoissa viilettää juoksija jos toinenkin, kun Pärnä Trail -nimeä kantava juoksutapahtuma houkuttelee paikalle niin kilpailijoita kuin kuntoilijoitakin.

Suomen mestarin isä

Naisten Superpesiksen finaaleja seuratessaan Tero Sallinen ei oikein tiennyt, kumpaa joukkuetta olisi kannustanut. Vastakkain kun olivat asettuneet Jyväskylän Kirittäret ja tamperelainen Manse PP – ja samalla Sallisen tyttäret.

Irronnut rengas pomppasi tuulilasiin

Kuopiontiellä Liperissä sattui erikoinen onnettomuus eilen iltapäivällä neljän aikoihin. Joensuun suuntaan matkalla olleesta henkilöautosta irtosi takarengas kesken ajon. Rengas kimposi tiestä Kuopioon päin matkalla olleen henkilöauton tuulilasiin. Auto, josta rengas irtosi, pysyi kuitenkin tiellä; kuljettaja sai auton hallitusti pysäytettyä tien viereen. Myös rengasosuman saanut ajoneuvo selvisi ongelmitta levikkeelle, vaikkakin menopelin tuulilasi hajosi. Henkilövahinkoja tapahtumasta ei

Janne Kivelästä Liikkuva koulu -koordinaattori

Janne Kivelä toimii Liikkuva koulu -koordinaattorina Liperissä tämän lukuvuoden ajan. Kivelä aloitti tehtävässä syyskuun alussa.

Perämoottori vietiin Viinijärveltä

Uimatien venerannasta Viinijärveltä on anastettu perämoottori. Mercury-merkkisessä voimanlähteessä on hevosvoimia 7,5. Veneeseen kiinnitetty moottori lähti pitkäkyntisten matkaan viime perjantain ja lauantain välisenä aikana. Anastukseen liittyvät havainnot tulee ilmoittaa poliisille. Poliisin vihjepuhelimen numero on 029 5415 232.

Humalainen törmäili huoltoaseman pihalla

Liperiläisen 19-vuotiaan nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hän törmäsi henkilöautoineen tolppaan ylämyllyläisen huoltoaseman pihamaalla perjantai-iltana kymmenen jälkeen. Autoilija poistui paikalta, mutta poliisi tavoitti tämän myöhemmin kotiosoitteestaan. Mies puhalsi polisiin alkometriin kahden promillen lukeman.    

Koulumuistoja talletetaan

Liperi-Seura kerää parhaillaan koulunkäyntiin liittyviä muistoja. Toivottavaa on, että mahdollisimman moni leipäpitäjässä oppia saanut ikäihminen intoutuisi muistelemaan kokemaansa – liittyivätpä muistot sitten opettajiin, oppitunteihin tai vaikkapa kouluruokailuun.

Saunakaljat Heinävedeltä tai Outokummusta

Kyläkauppias ei kahta samanlaista työpäivää näe. Näin kertoivat Taina ja Kyösti Pennanen Kotiseutu-uutisten haastattelussa kolme vuosikymmentä sitten. Pariskunta piti tuolloin kyläkauppaa Ristin kylällä Liperissä.

Minttu Kurki hyppää Matti Vanhasen saappaisiin

Liperiläinen Minttu Kurki ottaa päiväksi haltuunsa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhasen työpaikan. Haasteellisen työpaikan haltuunotto on osa lastenoikeusjärjestö Planin Girls Takeover -tempausta, jonka ajatuksena on herättää keskustelua tyttöjen oikeuksista.

Yrittäjän mieltä painoi nuorten toimettomuus

Yrittäjän päivää on vietetty syyskuun viidentenä päivänä reilun kahden vuosikymmenen ajan, vuodesta 1997 lähtien. Vaikka yrittäjien kunniaksi ei siniristilippua hilatakaan salkoon, vakiintuneesta merkkipaalusta on kuitenkin kyse – vuonna 2008 Helsingin yliopisto päätti merkitä päivän Yliopiston almanakkaan.

Tyrnisatoa talletetaan nyt

Esko Pietarisen pihamaalla kasvaviin tyrnipensaisiin on kypsynyt ryppäittäin oranssinvärisiä marjoja. Kirpeänmakuisia tyrnejä, jotka ovat pullollaan terveellistä c-vitamiinia.

Leipäpäivän äiti

Syyskuun viimeisenä lauantaina Liperin koulukeskuksen täyttää ruisleivän tuoksu ja iloinen puheenporina. Perinteikäs Leipäpäivä kokoaa tuolloin yhteen pohjoiskarjalaiset lähiruoantuottajat, leipurit ja käsityöläiset – puhumattakaan tuhansista paikallisista, jotka saapuvat tapahtumaan makumatkalle ja tuttujaan tapaamaan.

Koululaisten kuulustelussa

Matemaattisten mutkien ja kieliopillisten kiemuroiden ohella myös median maailma on tullut Liperin koulun kuudesluokkalaisille tutuksi. Kolmannella kouluviikolla Juha Kososen isännöimässä luokassa pistäytyi kaksi paikallislehden toimittajaa koulukkaiden tentattavana.

Kantarellimetsässä

Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammaleet myllätyt, lauletaan. Itse voisin kehuskella nähneeni vain kantarelleja.

Asiakasmäärä kipusi samaa tahtia lämpötilan kanssa

Aurinkoisessa ja helteisessä säässä kelpaa istuskella rantamaisemissa ja herkutella jäätelöllä. Tämä on suven mittaan huomattu eri puolilla Liperiä ja Rääkkylää – Kuoringan kioskin, Rantamakasiinin, Saariston Puodin ja Paksuniemen Satamakahvilan yrittäjät kehuvat kaikki päättymäisillään olevaa kesää kerrassaan mainioksi.

Pensasmustikkasesonki on nyt

Pensasmustikat kypsyvät parasta aikaa Jaakkolan tilalla Liperin Mattisenlahdessa. Tilan emäntä Kirsi Jaakkola kertoo, että helteinen kesä helli syvänsinisiä marjoja.

Liperissä on maakunnan paras työllisyystilanne

Liperin työttömyysprosentti on Pohjois-Karjalan pienin. Leipäpitäjässä on työtä vailla 11,2 prosenttia työvoimasta. Rääkkylässä tilanne on kehnompi työttömyysprosentin ollessa 15,9 – olkoonkin, että myös kekälekunnassa asiat ovat paremmin kuin maakunnassa keskimäärin.

Kansalaiset tahtovat tulla kuulluksi

Ihmisten aito kuuleminen ja osallistumisen helppous tukevat pohjoiskarjalaisten osallisuutta. Myös se, että kuntalaisten kuulemisella on merkitystä päätöksenteossa, koetaan merkitykselliseksi.

Viinijärven markkinoilla

Harmittaahan se markkinamyyjää, jos torilla tungeksii enemmän myyjiä kuin asiakkaita. Tällaisesta tapauksesta Kotiseutu-uutisissa kerrottiin neljännesvuosisata sitten, 23. elokuuta 1993.

Virkkausoppia ja vähän muutakin

Käsitöistä, kasviksista ja kukista, niistä on Lipin elomarkkinat tehty. Aurinkoiseksi perjantaipäiväksi ylämyllyläisen käsityömyymälän edustalle on pystytetty koju jos toinenkin: Puromäen puutarhan pisteellä on kaupan parsakaalin kaltaisia sesongin herkkuja.

Autoilija väisti hirveä ja ajoi ojaan

Henkilöautoilija ajoi ojaan väistettyään hirveä; onnettomuus sattui Ahonkylän kohdalla Kuopiontiellä varhain tänä aamuna. Auto vaurioitui keulastaan.

Liikenne kulkee normaalisti Varkaudentiellä

Liikenne kulkee jälleen normaalisti Varkaudentiellä. Valtatie oli aamulla suljettu liikenteeltä rekan nosto-operaation ajan. Vaarallista ainetta kuljettanut rekka suistui aamuyöllä ojaan kuljettajan väistettyä peuraa.

Peuran väistäminen vei ojaan

Rekka ajautui ojaan Varkaudentiellä Liperissä varhain tänä aamuna. Rekan lastina oli vaarallista ainetta; ainetta ei päässyt vuotamaan ympäristöön, sillä säiliöt eivät särkyneet ulosajossa. Onnettomuus sattui rekkakuskin väistettyä peuraa. Onnettomuuspaikka sijaitsee Sarvikummuntien risteyksestä pari sataa metriä Varkauteen päin. Ajoneuvoa nostetaan ojasta parhaillaan. Noston vuoksi valtatie on poikki arviolta yhdestä kolmeen tuntia. Kiertotie kulkee Heinäveden taajaman kautta.

Helle verotti lavakansaa

Tanssiparketilla pyörähtely ei houkuttele helteellä. Tällaiseen johtopäätökseen Liperin lavalla on päädytty kuluvan suven mittaan, sillä kirkonkylän kupeessa sijaitseva menopaikka on vetänyt väkeä puoleensa aiempaa vaatimattomammin.

Varomatonta tulentekoa Liperin kirkonkylällä

Liperin kirkonkylän tuntumassa paloi tänään risuja, pehkuja ja pahvia metsän reunassa. Pelastuslaitokselle tehtiin asiasta ilmoitus päivällä; ilmoittaja oli havainnut metsän reunasta nousevan savua.

Kirjallisuuspiiristä ekoprinttaukseen

Miltä kuulostavat avotulilta saatavat ruokaelämykset tai henkevät keskustelut kirjallisuudesta? Entä sormusten tai muiden korujen työstäminen hopealevystä? Kelpaisiko kahvakuulailu tai kuntojumpassa hikoileminen harrastukseksi?
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.