Molempi parempi?

Mitä kirjoihin tulee, tarina on Tuomas Liuksen mukaan tärkein. ”Yksi lempikirjoistani on Bulgakovin kirjoittama Saatana saapuu Moskovaan. Sen pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen.”

Kirjailija Tuomas Lius kuuntelee äänikirjoja koiraa ulkoiluttaessaan ja autoillessaan. Mutta vetääkö se vertoja perinteisen kirjan lukemiselle?

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko arvatakseen, että äänikirjoja kuunnellaan tänä suvena rantasaunanlämmityksen ja halonhakkuun lomassa. Saattaapa tarinoiden maailmaan sukeltaminen piristää myös matonpesuaskareita ja marjojenpoimintaretkeä.

Bookbeatin ja Storytelin kaltaiset äänikirjapalvelut ovat kasvattaneet suosiotaan suomalaisten keskuudessa – moni meistä kun kokee, ettei hektisen arjen keskeltä löydy aikaa istahtaa alas ja tarttua perinteiseen paperikirjaan. Mutta tarjoaako kirja samanlaisen elämyksen riippumatta siitä, lukeeko vai kuunteleeko sen?

Käsämäläinen kirjailija Tuomas Lius kertoo lukevansa kirjaa joka ilta – tabletilta. Äänikirjoja hän kuuntelee niin koiraa ulkoiluttaessaan kuin autoillessaankin.

– Sen verran puritaani kuitenkin olen, että jos koen kirjalla olevan uudelleenlukuarvoa, hankin sen paperiversiona. Sähköistä kirjaa en miellä samalla tavalla oikeaksi kirjaksi.

– Lukunautinto on parhaimmillaan, kun ottaa käsiinsä perinteisen kirjan, istahtaa mukavaan nojatuoliin ja nostaa jalat rahin päälle. Vieressä on kupillinen kahvia ja valaistus on hyvä, Lius maalailee.

Puhelinluettelomaisuus sikseen

Silloin kun kirjaa kuuntelee, ääni ratkaisee, toteaa Tuomas Lius.

– Elämäkerran kuuntelemisesta tulee intiimimpi kokemus, jos sen lukee kirjoittaja itse. Tuntuu kuin hän kertoisi tarinaansa juuri minulle.

Mitä dekkareihin, romaaneihin ja muihin tarinoihin tulee, Lius kuuntelee mieluiten melko neutraalia ääntä. Paras lukija on sellainen, joka ei juuri jää mieleen.

– Ääni ei kuitenkaan saa kuulostaa sitä, että ”luenpa tässä puhelinluetteloa”, kirjailija täsmentää.

– Tarinan takiahan kirjoja luetaan ja kuunnellaan, mutta ärsyttävä lukija voi pilata elämyksen.

Sähköisissä kirjoissa ääneen pääsevät usein näyttelijät. Puhetyön taitajina he ovat tietysti luontevia valintoja lukijoiksi, mutta kirjan kansien väliin kirjattujen rivien liiallinen tulkitseminen ei ole Liuksen mieleen.

– Jos mieslukija yrittää oikein kovasti eläytyä naisen rooliin, se on häiritsevää. Samoin vaikkapa hyvin stereotyyppisen venäläisen puhetavan käyttäminen, hän mainitsee esimerkkejä.

– Pari äänikirjaa on minulta jäänyt kesken huonon ilmaisun vuoksi.

Mitä omiin teksteihin ja niiden äänikirjaversioihin tulee, kirjailija Lius kiinnittää huomiota varsinkin murteeseen. Miten luontevalta se kuulostaa? Tekeekö lukija siitä pilkkaa? Vai lukeeko tekstin vain kuten se on kirjoitettukin?

Ruohonleikkuri on äänekkäämpi

Tekniikan hyödyntäminen voi houkutella kirjallisuuden pariin ihmisiä, jotka eivät mieluusti perinteiseen kirjaan tartu. Kuten nuoria.

– Sähköiset kirjat voivat olla myös ikäihmisten mieleen, Lius huomauttaa.

Ruuhkavuosien pyörteissä säntäilevistä aikuisista puhumattakaan.

– Lukeminen on aina miltei napin painalluksen päässä, Lius kiteyttää tekniikan mukanaan tuoman muutoksen.

Miltei.

– Kerran kokeilin kuunnella äänikirjaa ruohonleikkuun lomassa. Tärykalvot siinä meinasivat mennä, kun kirjaa piti kuunnella ihan tolkuttoman kovalla.

Mitä kirjoihin tulee, tarina on Tuomas Liuksen mukaan tärkein. ”Yksi lempikirjoistani on Bulgakovin kirjoittama Saatana saapuu Moskovaan. Sen pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen.”

Jaa:

Facebook