Olen tässä potenut hienoista tuskaa, kun Kotsarissa ei aika ja tekijät aina riitä joka paikkaan. Sen lisäksi päälle pukkaa vielä palstatilan rajallisuus. On meille käynyt niinkin, että jos on ehditty paikan päälle, niin juttu on mahtunut lehteen vain karsittuna ja kuvattomana.
Kyllä leskirouva tietää, mikä on parasta elämässä. Oma tupa, oma lupa – oma perunamaa ja oman maan mansikat. Jos voi itse toimia, niin miksi ei. Koska leskirouvakin on martta, slogan kuuluu: ”Elämä on parasta itse tehtynä!”
Näin unta, että olin pääosassa tv-sarjassa Unelmien Poikamies. Kuinka tähän tilanteeseen päädyin? Älkäämme rasittako valveutuneita mieliämme moisella yksityiskohdalla. Aina sattuu ja tapahtuu.
Liperi on yksi maakunnan emäpitäjiä, joista moni lähikunnista on ajan saatossa irtaantunut erilleen. Liperiä pidetään syystäkin myös leipäpitäjänä. Ja sitä Liperi on edelleen. Tätä mainetta pitää yllä Leipäpäivä, josta on tullut yksi maakunnan mahtavimmista kuntatapahtumista.
On olemassa harrastus, joka on melkein ilmainen ja sitä voi harrastaa silloin kun se itselle parhaiten sopii. Lukeminen käy kaikille iästä, säädystä, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta.
Kirkonkylällä ja Viinijärvellä on nyt pidetty kummassakin kolme asukasiltaa, jotka antavat päättäjille ja rahakirstun vartijoille vinkkejä kuntalaisten huolista ja kohteista, joita halutaan tässä ja nyt kohentaa.
Tämän kesän aikana tosielämässä nähtyä ja kuultua: Eräs 10-vuotias poika tuli luoksemme kisoissa ilmoittaakseen, että jatkossa keskittyy yleisurheiluun jättäen pallopeliharrastuksen pois.
Jokaisella on lempiharrastuksensa, toivottavasti. Minulla se on ensimmäisistä kouluvuosista alkaen ollut pesäpallo. Vaikka ura pelaajana, pelinjohtajana ja tuomarina päättyi inhimillisesti katsoen liian aikaisin (1971), laji liikuttelee edelleen.
Useammin kuin kerran olen maistellut, haistellut ja makustellut erilaisia ruisleipiä. Olen luonut arvioivia katseita leipomusten ulkoiseen olemukseen ja analysoinut leivän rakennetta. Olen pohtinut paremmuusjärjestystä yhtenä ruisleipäkisan tuomarina.
Tänä vuonna on tullut ajettua useampaan kertaan Kaatamontietä Heinävedentien suunnasta Ristinkylää kohti. Alussa tien leveys yllättää. Onko tämä joku vanha tienpohja, jolla on enemmänkin kuin seutukunnallista merkitystä? Olisiko tie jopa Liperiä tallanneiden ruotsalaisten tai venäläisten peruja vuosisatojen takaa?