En millään jaksanut nukkua kellon ympäri, vaikka kaikkeni yritin. Näin painajaisia ja henkilöitä, joita en ollut nähnyt vuosikausiin.
Vähän jo tuntui huolta, miten tässä lopulta käy? Miten selviän ja minkä pituisen karanteenin loppuun?
Karanteenin toinen viikko käynnistyi.
Alkuun huumorilla, mustalla sellaisella. – Tule kahtomaan, kauhee tuo siun tukka, tytär kutsui ”konttoriin”.
Graafikon keittiössä valmistetaan lounaaksi klassista caesar-salaattia kanan kanssa ja amerikkalaisia kanelipullia päiväkahveille.
Tässä päivänä muutamana tassuttelin koirani kanssa pitkin kevyen liikenteen baanaa. Nautin keväisestä auringonpaisteesta ja annoin ajatusteni liidellä piakkoin pihoille ilmestyvien sitruunaperhosten lailla.
Paikallisten palveluiden käyttäminen ei ole koskaan ollut ajankohtaisempaa kuin nyt. Kansalaisia kehotetaan olemaan sisällä ja välttämään kontakteja. Lähes päivittäin muuttuvat ohjeet ja määräykset tuntuvat meidän kaikkien arjessa.
Laittelin tuossa vähän lounasta itselleni. Samalla ajattelin lapsuusajan ruokia – mitä äiti laittoi silloin ennen, kun ei kaupassa käyty joka päivä, eikä valmista ruokaa ollut tarjolla, ainakaan hyllyssä.
Minä ainakin uskon kieltoja ja noudatan suojautumista tartunnan varalta. Enkä halua lähteä kylille vouhottamaan.
Jos ei ole vielä tartuntaa, niin ainakin on koronaa, että korvista pullistuu jo kuulolaitteet ulkopuolelle.