Liperin Kaatamossa on keskiviikkoaamuna käynnissä omakotitalon sammutustyöt. Koikkalanlahdentieltä, muutaman kilometrin päässä Varkaudentieltä soitettiin hälytyskeskukseen aamulla, kun omakotitalon yläpohjasta tuli savua sisätiloihin.
Liperissä päästään sunnuntaina viettämään vapputapahtumaa kahden koronavälivuoden jälkeen. Keskustiellä ja torilla järjestettävään tapahtumaa on ilmoittautunut noin 40 näytteilleasettajaa.
Ylämyllyllä asuva Jani Ylönen on hyvä tyyppi. Hän sai tänä keväänä Metsämiesten säätiön Työyhteisön hyvä tyyppi -stipendin. Yleishyödyllisen säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen ja alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen.
Liperin elinympäristölautakunnan lupajaos käsitteli Vaasan hallinto-oikeudelle annettavaa lausuntoa Ylämyllyn moottoriradan ympäristöluvasta. Koivusalontien asukkaat ja loma-asukkaat ovat valittaneet vuonna 2021 Joensuun Urheiluautoilijoille annetusta ympäristöluvasta.
Petri Kurki ja Riitta Toivanen-Kurki viimeistelevät Jyrissä Nuotiopolulla uutta omakotitaloaan muuttokuntoon. Rakennustarvikkeita on vielä lähes joka huoneessa, mutta paljon ei pitäisi puuttua enää.
Liperin Lavatanssijat ry. järjestää kesäkuun 10.–12. suuren tanssitapahtuman, jossa kilpaillaan seuratanssien Suomen mestaruuksista. Lauantaina kisataan humpan, buggin ja salsan paremmuuksista, mutta perjantai-iltana on luvassa jotain aivan uutta.
Liperin reserviläisyhdistysten, reserviläiset ja upseerit, jäseniä ei painanut kevätmarssi, joka järjestettiin toisena keväänä peräkkäin. Viime vuonna oltiin liikkeellä 80 vuotta vanhan maaottelumarssin hengessä. Nyt marssittiin liittojen kehotuksesta.
Tilastojen valossa Liperissä rakentui vuonna 2020 talokaupan patoutuma, joka purkautui voimakkaasti viime vuonna.
Turusten sukutalo elää omaa elämäänsä metsän siimeksessä Honkalammella Lampitiellä. Talon pihasta näkyy rauhoittavaa mäntykangasta, Honkalampi ja puromaisemaa, vaikka Honkalammen asuinalueelle ja keskuslaitoksella on matkaa linnunteitse vain kilometrin verran.
Pohjoisella Saimaalla vapaaehtoiset saimaannorpan pesälaskijat ovat kiertäneet pääsiäisenä ja viime viikonloppuna rantoja. Uusia varmoja poikas-pesiä ei löytynyt.