Tsaiju-teltta täyttyi Kihauksessa lauantai-iltana iskusävelten ja tanssimusiikin ystävistä, kun lavalle nousi Kari Kulmala ja Maitolaiturin tytöt.
Pihasoitto-musiikkitapahtuma järjestettiin Rääkkylässä Erosten pihassa torstaina jo kolmatta kertaa. Illan aikana yleisö pääsi nauttimaan kulttuurin hedelmistä aina Kaija Pakarisen runonlausunnasta Kihauspelimannien musiikkiesityksiin. Isänsä Jaakon tuotantoa tulkitsemaan saapui myös muusikko Ilja Teppo. Keikan biisilista syntyi hänen mukaansa lennosta.
Sinisten kansanedustaja Kari Kulmala iloitsee, kun hallitus aikoo puolittaa nuorten metsästäjien riistanhoitomaksun. Kulmala teki maa- ja metsätalousvaliokunnan kokouksessa lausumaehdotuksen riistanhoitomaksun puolittamisesta nuorille, ja ehdotus sisältyy ministeriön lopulliseen budjettiesitykseen.
On taas se aika vuodesta, kun joka viikonlopulle tuntuu riittävän jonkinlaista tapahtumaa. Itselleni yksi kesän kohokohdista on kotikaupunki Joensuun Ilosaarirock.
Vuonna 1984 heinäkuun viidentenä ilmestyneen Kotsarin etusivulla komeili uutinen Kuoringan leirikeskuksen raivaustalkoista.
Kansalaiset, med börjäre tai vahvasti jotain sinnepäin. Se on kesä saapunut taas Suomeenkin.
Sanovat, että sateenkaaren päässä on aarre. Mutta millainen aarre mahtaa oikein olla, kysellään Improckin lastenkonsertissa Kihaus-lauantaina. Aitan edustalle kokoontuneilla lapsilla on asiasta näkemys jos toinenkin.
Lettutaikina tirisee kotoisasti muurinpohjapannulla. Rapeaksi paistuvasta ohukaisesta nouseva tuoksu saa veden herahtamaan kielelle – juuri nyt tekeekin mieli marjahillolla höystettyä, perinteistä herkkua.
Päivilän sanktuarissa joogataan luonnonhelmassa. Sateen sattuessa joogamatot levitetään vanhan salin lattialle.
Maalaisromantiikan nälkäisille on Rääkkylässä tiedossa perinnetaitojen petrauspäivä. Vanhan ajan tunnelmaa herätellään nyt ensimmäistä kertaa pidettävässä tapahtumassa.