Linda Ikonen tarjoaa Ylämyllyn Shellin pihassa iloisesti maisteltavaksi luomumansikkaa. Ainakin toimittajan suuhun se maistuu erinomaisen makealta.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan puutiaisten levittämää borrelioosia on diagnosoitu lääkärikäyntien perusteella vuosi vuodelta enemmän sekä Liperissä että koko Siun sote -alueella.
Viinijärvellä nähtiin maatalouden uusimpia tuulia, kun ProAgrian järjestämässä laiduntapahtumassa oli mahdollisuus tutustua Ollilan Maito Oy:n robottinavettaan.
Sää suosii nyt lomailijoita, muttei sieniä. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo toteaa, että sienestyskautta joudutaan vielä odottamaan jonkin aikaa. Kuinka pitkään tarkalleen, se riippuu säästä.
Edeltävän viikon aikana Liperin järvillä on tehty runsaasti sinilevähavaintoja. Oman mökin tai uimarannan tilanne on siis syytä tarkastaa ennen veteen hyppäämistä.
Liperin kunnan koulujen ja päiväkotien ruokalistoja uudistetaan tulevalle lukukaudelle. Kunnan julkaiseman tiedotteen mukaan uudistusten perustana on käytetty valtakunnallisia ravitsemussuosituksia, alueellisia perinteitä sekä asiakaspalautetta.
Liperiläisten tilojen varhaisperuna on saapunut kauppojen laareihin. Perunatalo Hakulisen pelloilta ensimmäiset potaatit nostettiin tiistaiaamuna. Viljelijä Perttu Hakulisen mukaan ensimmäisenä kauppoihin toimitettu Jussi-peruna on heidän pelloillaan aivan uusi tuote.
Kihaus Folk jäi reilusti kävijätavoitteestaan. Viime viikonvaihteessa vietettyyn kansanmusiikkitapahtumaan myytiin hieman alle 1300 lippua; tavoite oli asetettu kahteen tuhanteen.
Liisa Karttusen pussista nousee Siikasalmen kirpputorin tiskiin jos jonkinlaista tavaraa. On vihannesten haudutinta sekä reseptikirjaa.
Uukuniemeltä kotoisin oleva Paavo Auvinen ja espoolainen Maija Talja nappaavat juomapisteeltä mukaansa rääkkyläläiset Jyrki-siiderit.