Siun sotella on meneillään Siun Valinnanvapaus -hanke, jossa kokeillaan vaikeavammaisten ja kehitysvammaisten palvelujen henkilökohtaista budjetointia.
Vuokko Tuhkalainen puristaa leikkurin teriä kaakelilaattaa vasten ja tärskäyttää laatasta irti palasen toisensa jälkeen. Kaakelin kappaleita tarvitaan, sillä entisöitävän pöydän pinta koristellaan mosaiikkitekniikalla.
Kuluvan vuoden tilikausi näyttää muodostuvan tappiolliseksi Rääkkylässä. Kunnanvaltuutetuille esiteltiin talousarviomuutosta ja vuoden toisen neljänneksen seurantaa.
Kotiseutu-uutisten gallupin aiheena on maalla viihtyminen. Minikysely tehtiin ahonkyläläisen navetan avajaistilaisuudessa lokakuun viimeisenä perjantaina.
Liperiläiselle 64-vuotiaalle naiselle luettiin viime viikolla syytteet tuhotyöstä, kahdesta vaaran aiheuttamisesta ja kahdesta vahingonteosta. Häntä syytetään useiden eri tulipalojen sytyttämisestä kevään ja kesän aikana Mattisenlahden Maironrannassa.
Kaatamoon Ristin kylälle kolmisen vuotta sitten asettuneet Anton ja Renata Solonen ovat tyytyväisiä elämäänsä. Perhe muutti alun perin Petroskoista Suomeen vuonna 2005. Anton Solonen on taustaltaan inkerinsuomalainen paluumuuttaja.
Diakonia kuuluu kirkon perustehtäviin. Työn lähtökohtana on kohdata apua tarvitseva sellaisena kuin hän on – kuuluipa hän kirkkoon tai ei.
Lanit houkuttelivat viikonvaihteessa Rasihoviin puolensataa pelaamisen ystävää. Tietokoneineen ja pelikonsoleineen pelipaikalle tepasteli 51 nuorta. Lanittamaan pääsivät kaikki, jotka tapahtumaan olivat tuloillaan.
Ylämyllyn urheiluhalli toteutuu 2019. Uuden hallin tieltä on jo lähteneet hongat, männyt ja petäjät. Vaan olikohan tuo rahtusen äkkinäistä poistaa puut hallin alta näin ja kaikkineen?
Ylämyllyn Yllätyksen juniorit mittelivät Liperiin neljä Itä-Suomen piirinmestaruutta Kuopiossa järjestetyistä jalkapallon taitokilpailuista.