Taitokilpailuista Itä-Suomen mestaruuksia Yllätykselle

Ylämyllyn Yllätyksen juniorit mittelivät Liperiin neljä Itä-Suomen piirinmestaruutta Kuopiossa järjestetyistä jalkapallon taitokilpailuista.

Yli 30 000 katsojaa on nähnyt Voiniemen kivinavetan ja myllymeijerin leipomon Rääkkylästä

Oma maa-elokuva sai ensimmäisenä esitysviikonloppunaan huiman katsojamäärän. Osittain Rääkkylässä kuvattu, jälleenrakennusaikaan sijoittuva filmi on saanut maanantaihin mennessä kaikkiaan 34 252 katsojaa.

Hiihtoseuran naiset kuudensia

Liperin Hiihtoseuran naisten joukkue oli kuudesta Suomen Cupin avauskilpailussa. Vuokatissa sunnuntaina hiihdetyssä talven ensimmäisessä Cupin viestikilpailussa sijoitus ratkesi maaliviivalla, kun ankkuri Lotta Kurttila päihitti Lahden Hiihtoseuran Alisa Pyrrön loppuajassa alle sekuntilla.

Henkilöauto kärysi Sormulansalontiellä

Sormulansalontiellä Liperissä kärysi henkilöauto lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Henkilöauto paloi levikealueella.

Rattijuoppoja Ylämyllyllä

15 -vuotias neito puhalsi 0,75 promillen Liperin Ylämyllyllä, Patteristontiellä perjantaina hieman klo 21 jälkeen. Hän oli liikkeellä mopolla ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena.

Viherkasteesta Liperin vuoden yritys

Erkki ja Anja Nylundin omistama Viherkaste on Liperin vuoden yritys. Nylundit ovat pyörittäneet ja laajentaneet Ylämyllyllä sijaitsevaa Viherkastetta jo yhdentoista vuoden ajan. Heidät muistetaan myös Ylämyllyn Shellin yrittäjinä.

Kellot siirtyvät

Sunnuntaina saa nukkua niin sanotusti tunnin pidempään, sillä on aika jälleen siirtää kelloa tunnilla taaksepäin eli kohti juhannusta.

Hirvikolari Kuopiontiellä

Kuopiontiellä Kontkalassa sattui hirvikolari perjantaiaamuna kello 7.20. Henkilöautoilija törmäsi tielle tulleeseen hirveen. Henkilövahinkoja ei onnettomuudesta aiheutunut. Paikalliset hirvimiehet hälytettiin jäljestämään metsään poistunutta sarvipäätä.

Pelastuslaitoksella juhlat

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos vietti perjantaina vuosipäiväjuhlaa. Tilaisuudessa juhlittiin myös loppuvuodesta eläköityvää liperiläistä pelastusjohtaja Jorma Parviaista. Paikalla oli historiallisesti kaksi pelastusjohtajaa, sillä uutena johtajana on jo aloittanut Markus Viitaniemi.

Emännän ja kahden isännän navetta on valmis

Ahonkylässä vietettiin perjantaina vastanikkaroidun robottinavetan avajaisia. Ihasteltiin tilan valoisuutta ja avaruutta, tutustuttiin lypsikkien makuupaikkoihin ja mutusteltiin makkaroita. Olipa tarjolla myös Valion maidosta valmistettua jogurttia ja näytteitä paimenkoirien taidoista.