Liperin ja Rääkkylän seurakunnissa ennusmerkit kertovat, että kirkkovaltuustot eivät Joensuun seudun yhteiseen yhtymään ole lähdössä. Joensuussa asiaa sen sijaan kannatetaan – ainakin jos paremmin toimeen tulevat Liperi ja Kontiolahti lähtevät yhteiseen kelkkaan.
Ennen ensi kevään eduskuntavaaleja äänioikeuttaan voi käyttää nyt seurakuntavaaleissa, jonka ennakkoäänestys on jo päättynyt. Varsinainen äänestyspäivä on tämän viikon sunnuntaina.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen, ja jatkuu lauantaihin asti. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 18. marraskuuta.
Liperiläinen salibandyseura SBS Jekku saa Valio Akatemia -stipendin. Seurasta kerrotaan, että stipendi on tarkoitettu juniorityön kehitykseen kaikilla osa-alueilla.
Maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa muistettiin myös liperiläistä yritystä ja Liperiin liittyviä yrityksiä. Aapo Kinnusen Kopolan Varastointipalvelut pääsi nuorten yrittäjien sarjassa kolmannelle sijalle.
Ylämyllylläinen Emilia Kangaskolkka on valittu Joensuun Demarinuorten johtokuntaan. Syyskokous teki valinnan tiistain kokouksessaan.
Liperi uudistaa koulukuljetuksia uuden sopimuskauden alkaessa tammikuussa 2019. Uudelle sopimuskaudelle hankitaan kaksi autoa enemmän nykyiseen verrattuna. Tällä päätöksellä voidaan lyhentää matka-aikoja ja vähentää oppilaspaikkoja autoa kohden.
Torstaina ja perjantaina järjestetään Itä-Suomen hallinto-oikeudessa suullinen käsittely liittyen Liperin entisen osastosihteeri Eila Hyvärisen irtisanomistapaukseen. Monipolvinen tapaus juontaa juurensa aina vuoteen 2010 saakka.
Liperissä pidettiin alkuviikosta vuonna 2000 syntyneiden kutsunnat. Mukana oli reilut kuusikymmentä nuorukaista. Ylämyllyläinen Aleksi Martikainen sai palveluspaikakseen Karjalan Lennoston Siilinjärvellä.
Kotiseutu-uutisten verkkolehden saaman huomionosoituksen vuoksi tarjoamme lukijoillemme mahdollisuuden tutustua verkkolehteen kuukauden ajan maksutta. Paperilehden kestotilaajat voivat tuttuun tapaan lukea verkkolehteä aina maksutta omilla käyttäjätunnuksilla.