Rakennusliike Reijoselle toinen tunnustus

Liperiläinen Rakennustoimisto Eero Reijonen on saanut toisen merkittävän tunnustuksen, joka koskee Joensuuhun valmistunutta Suomen korkeinta puukerrostaloa nimeltään Lighthouse Joensuu.

Lehdistön kiitos arvokkaan perinteen ylläpidosta

Paikallislehtikerhon Antti-patsas Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piirille ja Toukosiunaus-kiertueelle.

Joulu avattu kirkollakin

Kirkonkylällä perjantai valkeni jouluisena. Joulupukki kiirehti liikkeessä jos toisessakin lahjatoiveita vastaanottamassa. Kaverina sillä oli muun muassa Pihla-alpakka.

Auto savusi Ylämyllyn koulun pihalla

Auto savutti normaalia enemmän Ylämyllyn koulun pihassa torstaina iltapäivällä, joten palokunta piipahti tarkistamaan tilannetta. Savu muodostui webaston käynnistämisen jälkeen.

Luontoarvot esillä kaavakeskustelussa Jyrissä

Ylämyllylle Jyrin länsireunalle on tulossa kaksi uutta omakotitalorakentamiseen soveltuvaa kaava-aluetta. Jyrin ruokalassa pidettiin esittely- ja keskustelutilaisuus Nuottilammen itäpuolelle jäävästä alueesta marraskuun viimeisellä viikolla. Kononovin alueesta vastaava tilaisuus järjestetään ensi tiistaina.

Lähetätkö joulukortteja?

Viime viikkoina moni meistä lienee miettinyt, kannattaako joulukortteja lainkaan postittaa tänä vuonna. Jäävätkö jouluiset tervehdykset lakossa olleiden postilaisten jalkoihin? Kotsarin toimitus kipaisi kirkonkylälle kysymään korttien kirvoittamia aatoksia.

Paikallislehtien Antti-patsas Tam-Silkille

Kotimainen vaatevalmistaja Tam-Silk Oy on saanut Suomen paikallislehtien myöntämän vuoden 2019 Antti-patsaan tunnustukseksi näkyvästä kampanjoinnistaan kotimaisen työn puolesta yhteistyössä paikallislehdistön kanssa.

Liperin reserviläisyhdistykset juhlivat

Liperin reserviläisyhdistykset, Liperin Reserviupseerit ry ja Liperin Reserviläiset ry, juhlivat lauantaina perusteellisesti 60-vuotista taivaltaan.

Joulusesonki alkamassa

Onnen Kaupalla tiedetään joulun lähestymisen vilkastavan asiakasvirtaa.

Jouluisia herkkuja

Graafikon keittiöstä löytyy tällä kertaa sekalainen jouluherkkujen kimara. Juustoruudut sopivat pikkujoulutarjottavaksi, pipariminttumarengit vaikka herkulliseksi lahjaksi ja mehevä valkosuklaakakku joulupöytään jälkkäriksi. Kakku maustetaan appelsiinilla ja täytteeksi keitetään karpalohilloa. Kakku kuorrutetaan valkosuklaisella tuorejuustovoikreemillä.