Lampialueiden rakentaminen aikataulutettiin

Liperin maankäytön toteuttamisohjelmaan 2020 on kirjattu maankäyttö ja kunnan asuntorakentamisen päälaajentumissuunnat seuraavan 20 vuoden aikana. Opus sisältää kaavoituksen aikatauluja, luovutettavien tonttien hintoja sekä suunnitelmia hallitun kasvun ja riittävän tonttitarjonnan tasapainoiluun.

Valaisinpylväs kumoon ulosajossa

Pientareen puolelle ajautunut autoilija kaatoi valaisinpylvään Kuopiontiellä Ylämyllyn Shellin läheisyydessä. Onnettomuus sattui tänään tiistaina alkuillasta.

Varusmiehelle laajat syytteet

Maaliskuussa Polvijärventien ja Mertalammentien risteyksessä tapahtuneen kuolonkolarin esitutkintamateriaali on siirtynyt syyteharkintaan. Puolustusvoimien kuorma-autolla henkilöauton päälle ajanutta varusmiestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta.

Tilitoimistoyrittäjä hakee maltillista kasvua

51-vuotias Kirsi Haltia on kasvattanut yritystään lähivuosina nopeasti. Hän haluaa, että yritys kasvaa jatkossa maltilla. Haltiasta on tulossa lähivuosina liperiläinen.

Joulumieltä väkertäen

Rääkkylässä askarrellaan jo toistamiseen talkoilla joulukortteja yksinäisille ikäihmisille. Tämän vuoden ensimmäinen korttityöpaja keräsi tekijöitä koko Rääkkylä-päivän ajan. Muistamisia loihtivat niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin.

Taloudesta ei keskustelu tuntisotalla

Ensi vuoden talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2020–2022 nuijittiin Liperin kunnanvaltuustossa hyväksytyksi harvojen puheenvuorojen päätteeksi.

Lossille ei tule aikataulua

Arvinsalmen lossille ei tule aikataulua, vaan lossi jatkaa liikennöintiä aina matkaajien tarpeen mukaisesti taukohetkiä lukuunottamatta.

Lapset sisustivat ikkunan

4H-kerholaiset laativat pankin näyteikkunalle jouluisen kylän.

Hammasraha joululahjaksi vuosikkaille

Niin sanottu hammasraha eli kunnan maksama kertaluontoinen avustus on iloinen joululahja lapsiperheelle.

Isabella palkittiin asiakaspalvelusta

Kotileipomo Isabellan yrittäjä Leila Sallinen sai Keski-Karjala palvelee paremmin -kunniakirjan. Palkinto on Kiteen Nuorkauppakamarin myöntämä tunnustus hyvästä asiakaspalvelusta.