Paloaukean myyjäiset keräsi sunnuntaina Jyrin ruokalan tupaten täyteen myyjiä ja samalla myös kävijöitä. Ylämyllyn koulun vanhempainneuvosto Rummun sihteeri Päivi Sallinen tuumasi, että myyjiä oli paikalla lähes kolmekymmentä.
Hoitaja tupsauttaa pienen ruiskun tylpän pään Akselin nenään. Puolikas annos rokotetta suhahtaa sieraimeen, toinen puolikas toiseen. – Tuntuikos miltään?, kysyy terveydenhoitaja Titta Tanskanen.
Pohjois-Karjalan Yrittäjät on palkinnut Heikki ja Matti Pietarisen Alueellinen Nuori Yrittäjä -palkinnolla. Vaiviossa toimivan Puupietari Oy:n yrittäjät saivat tunnustuksen Kiteellä pidetyssä Pohjois-Karjalan Yrittäjien maakunnallisessa juhlassa tänään lauantaina.
Vuoden 2019 rääkkyläläisenä yrittäjänä palkittu Erkki Ihalainen luotsaa Erihaus osakeyhtiötä vuosikymmenten ammattitaidolla. Valintaperusteissa korostettiin asiantuntemusta ja paneutumista erityisen merkittävään toimialaan.
Ylämyllyn Yllätystä edustava Pinja Kurki voitti SM-hopeaa jalkapallon taitokisoissa.
Joulukuun ensimmäisenä maanantaina tulee kuluneeksi 53 vuotta Kotiseutu-uutisten ensimmäisen numeron ilmestymisestä. Joulukuun 9. päivänä vuonna 1966 liperiläiset saivat maksutta luettavakseen paikallislehden ensimmäisen numeron – painomusteelta tuoksuvan, kahdeksansivuisen aviisin.
Kotiseutu-uutisten toimitussihteeri Hanna-Leena Kunttu on voittanut Pohjois-Karjalan paikallislehtikerhon Vuoden uutisjuttu 2019 -kilpailun artikkelillaan ”Käsämässä välähtää”.
Liperin Salokylällä on huussi hukassa. Laavun liepeillä sijainnut kompostikäymälä on kadonnut mystisesti. Kyläyhdistys toivookin vihjeitä kadonneen mukavuuslaitoksen sijainnista. Pääasia olisi, että vessa päätyisi takaisin entisille sijoilleen – joko sisältöineen tai ilman.
Rääkkylässä sattui ulosajo tänään perjantaina iltapäivällä. Savonlinnalainen nainen ajoi henkilöautolla Rääkkylässä Jaamantietä Rinikan kohdalla, kun tämän kuljettama ajoneuvo suistui tien vasemmalle puolelle ja kierähti katolleen.
Liperiläinen Rakennustoimisto Eero Reijonen on saanut toisen merkittävän tunnustuksen, joka koskee Joensuuhun valmistunutta Suomen korkeinta puukerrostaloa nimeltään Lighthouse Joensuu.