Lenkille kartta kourassa

Jo viime vuonna suunnistuksen suosio kuntoilulajina kasvoi merkittävästi, ja korona-aika sai ihmiset jahtaamaan entistä ahkerammin rasteja. Kartan kanssa kaarrellessa voi yhdistää aivojen ja lihasten treenin.

Myös Ristin kesäteatteri peruu kesän näytöksensä

Ristin kesäteatterin väki puntaroi aina kesäkuulle asti suven näytöskautensa toteuttamista. Liperin harrastajateatteri ry päätti kuitenkin, että kuluvalle kesälle suunniteltu Valelääkärissä-esitys saa ensi-iltansa vasta kesällä 2021.

Rakennuskannan inventointi käynnissä

Honkalammen alueella Ylämyllyllä suoritettiin viime viikolla rakennuskannan inventointikuvaukset, jotka liittyvät Honkalammen ja Leinosen kaava-alueiden osayleiskaavoitukseen.

Aurinko viilentää jätskit

Rääkkylän S-market sai katolleen aurinkoenergiajärjestelmän, joka tuottaa jopa puolet myymälän päivittäisestä sähköntarpeesta kesäaikaan. Viime viikolla kaupan katolle asennettiin sähköä tuottavat paneelit.

Koronasta kyyneliin 14.6.

Eikös vain pitänyt tirauttaa pienet ikävän itkut, kun katsoin muun muassa Reijo Taipaleesta ja muista sen ajan iskelmälaulajista ohjelman.

Koronakaan ei kaada kumilauttaa

Kari Väisäsen rakennustyömaalla Liperin Heponiemessä on koko kevät urakoitu toden teolla sen jälkeen, kun poikkeamislupa vihdoin heltisi elinympäristölautakunnalta.

Karanteenitunteita 12.6.

Nyt ei ainakaan pitäisi koronasta eikä karanteenista olla huolissaan, on niin ihana päivä. Enemmänkin näistä ihan omista vaivoista, joita on harteilleen kerännyt vuosien varrella.

Taloyhtiössä talkoillaan

Liperiläisessä Kuusikkolanpirtin taloyhtiössä Sirppitie ykkösessä tehdään paljon talkoilla töitä. Tänä kesänä vuorossa on rakennusten puuosien maalaus.

Jumppaohjeita kuvien kera

Keväällä 1989 Kotiseutu-uutisissa jaettiin vinkkejä kotijumppaan. Ylämyllyn Yllätyksen liitteessä eli Yllätys-sivuilla olevassa kehonkiinteytysohjelmassa paitsi lueteltiin kahdeksan lihaskuntoliikettä, myös havainnollistettiin osaa niistä piirroskuvin.

Saaren nimi muuttuu ajan myötä

Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys pysyy kannassaan omistamansa saaren nimimuutosasiassa. Yhdistys päätti vuoden 2019 vuosikokouksessaan muuttaa omistamansa lomasaaren nimen Neekerisaaresta Uutiseksi. Yhdistys ei halua säilyttää paikan nimeä, joka sisältää halventavan ja loukkaavan ilmauksen.