Mylly palaa edelleen

Perjantain ensimmäisinä tunteina ilmiliekkeihin roihahtanut Liperin Mylly paloi edelleen keskiviikkona. Palolaitos lopetti raunioiden kastelemisen maanantaina ja pelastustoiminta päättyi tiistaina.

Leipomot vailla jauhoja

Myllyn pihapiirissä sijaitsevan Lipstikan leipomon uunien luukut eivät aukea ainakaan tällä viikolla. Hieman savustuneet tilat tullaan siivoamaan, kunhan tulipalo laantuu kokonaan.

Lomittajille täysaikaista työtä

Lomituspalvelulakia ollaan uudistamassa. Siihen liittyen haetaan mahdollisuutta lomittajien työajan lisäämiseen kohti täysaikaista työtä.

Nouseeko Feeniks-lintu tuhkasta?

Kyynel vierähti poskelle jos toisellekin viime perjantaina. Eikä pelkästään siksi, että sakea savu saavutti silmäkulman. Liperin Mylly oli tuhoutunut.

Kiteen seurakunta teki ylijäämää

Kiteen kirkkovaltuusto vahvisti tiistaina vuoden 2019 tilinpäätöksen ja vuoden 2021 seurakunnan tuloveroprosentin. Tuloveroprosentti on 1,8 vuodelle 2021.

Nokkoslettujen aika on nyt

Mikäli hortoilla haluaa, pusikkoon on paras pinkaista jo alkukesästä. Juuri nyt on mitä mainioin aika kerätä esimerkiksi nokkosen nuoria lehtiä – olkoonkin, että myöhemminkin kesällä nokkosen saa kasvattamaan uusia versoja kasvustoa niittämällä.

Lauri Pietarinen tähtää tulosparannukseen

Liperin Taimen yleisurheilujaoksen ensimmäinen virallinen piirikilpailu pidettiin kesäkuun ensimmäisenä lauantaina. Lajina oli tällä kertaa korkeushyppy.

Liperissä saa kulkea rauhassa

Vaikka George Floydin kuolema ja siihen liittyvät rasisminvastaiset mielenosoitukset Yhdysvalloissa ovat maantieteellisesti kaukana, puhututtaa aihe Liperissäkin.

Laajenevatko Kaprakan kinttupolut?

Liperin kunnalla on parasta aikaa käynnissä Pyörällä Poluille -kehittämishanke. Sen aikana selvitellään kunnan mahdollisuuksia useiden luontoliikuntareittien toteuttamiseen ja ylläpitämiseen.

Patteristontiellä on pian vain yksi ajokaista käytössä

Patteristontien tiejärjestelyt muuttuvat Ylämyllyn uuden koulun rakentamisen vuoksi tällä viikolla. Patteristontien alikulku rautatien ja maantien kohdalla kavennetaan yhteen ajokaistaan noin kuukauden ajaksi.