Laajenevatko Kaprakan kinttupolut?

Liperin kunnalla on parasta aikaa käynnissä Pyörällä Poluille -kehittämishanke. Sen aikana selvitellään kunnan mahdollisuuksia useiden luontoliikuntareittien toteuttamiseen ja ylläpitämiseen.

Näihin lukeutuu esimerkiksi Kaprakan kinttupolkuja koskevien sopimusten sekä reitistön opastuksen päivittäminen. Myös reittilinjauksia on ajatus muuttaa siten, että ne palvelevat nykyistä paremmin eri käyttäjäryhmiä: kävelijöitä, polkujuoksijoita sekä maastopyöräilijöitä.

Kinttupolut-reitistöön on suunnitteilla kokonaan uusia reitteijä Vaivion suunnalle, Lykynlammen ja Pärnävaaran väliselle alueelle. Toteutuessaan tämä loisi Liperin ja Kontiolahden alueelle ainutlaatuisen, yhtenäisellä tavalla opastetun kokonaisuuden, jolla olisi pituutta 160 kilometriä.

Vuoden loppuun asti jatkuva hanke on saanut tukea Joensuun seudun Leader ry:ltä.

Vastaa