Tyynyn alle, maljakkoon tai seppeleeksi

Seitsemän kukan kerääminen ja asetteleminen tyynyn alle on juhannustaioista klassisimpia. Uskomuksen mukaan näin toimien saisi uniin houkuteltua tulevan aviopuolisonsa.

Mansikoita pääsee poimimaan heinäkuussa

Mansikoiden itsepoimintaan eivät kokoontumisrajoitukset todennäköisesti vaikuta, sillä poimijoiden määrät pysyvät pieninä.

Valmistuneita

Ammattiopisto Luovin Liperin yksiköstä ovat keväällä 2020 valmistuneet:

Lavatanssijat luovuttivat lahjoituksen Myllypuodille

Liperin myllyalueelle johtava risteys sai maanantaina kauan kaivatun kasvojenkohotuksen, kun Liperin Lavatanssijat LiLat ry kurvasi peräkärryn kanssa paikalle lahjoittamaan rekvisiittana toiminutta maitolaituria Myllypuodille.

Rippileirillä puuhaillaan porukassa

Kuoringan leirikeskuksen rauhalliseen ympäristöön saadaan hetkessä eloa, kun kolme rippikoululaista pölähtää pihalle päärakennuksesta.

Kesätöitä ystävätoiminnan kautta

Nuorten kesätöiden määrä on vähentynyt tänä suvena huomattavasti koronan aiheuttaman poikkeustilanteen takia. Aivan kaikki työpaikat eivät kuitenkaan ole kadonneet.

Veden sylissä lipuen

Kajakkimelonta näyttää vaikeammalta kuin onkaan. Suurin riski menopelin kaatumiseen on kyytiin nouseminen. Tyyni järvenpinta on mitä idyllisin paikka hiljaiseen etenemiseen aivan veden pinnalla lipuen.

Kaunis päivä 16.6.

Kaunis päivä ja lämpoä riittää. Aamulla herätessä ei ensimmäisenä juohtunut karanteeni mieleen. Tytär kävi tarkistamassa, miten on tämänkertainen kuntoni.  Jos ei hommat suju, niin pitää soittaa apua tien toiselta puolelta.

Myllyn savuhavainnot ihmetyttävät

Pelastuslaitokselle on tullut useita yhteydenottoja savuhavainnoista Liperin kirkonkylällä, sillä kesäkuun ensimmäisellä viikolla tulipalossa tuhoutunut Liperin Mylly savuaa edelleen. Rehun palamisesta syntyy voimakasta hajua.

Yllätyksen tytöt palloilivat siilinjärveläisiä vastaan

Ylämyllyn Yllätyksen 2010–2011 syntyneiden tyttöjen joukkue järjesti kesäkuun toisena lauantaina harjoitusturnauksen Paloaukean tekonurmella Jyrinkylässä.